Star Wars: The Force Awakens
Nyt kun uuden Star Wars -elokuvan ensi-illasta on kulunut jo kolme päivää, olen ehtinyt sulatella aihetta tarpeeksi kirjoittaakseni siitä jotain.
Elokuvan arvosteleminen tuntuu tavallaan melko turhalta. Fanit haluavat nähdä sen joka tapauksessa – ja joillekin koko vouhotus on niin raivostuttavaa, että heitä ei saisi katsomaan koko elokuvaa, vaikka sitä kuinka kehuisi.
Yksi asia on kuitenkin melko selvää: ei Star Wars -saagan katselua kannata tästä leffasta aloittaa.
Vaikka Star Wars: The Force Awakens toimiikin hyvin uuden trilogian avauksena ja siitä voi varmasti nauttia, vaikka ei olisi nähnyt yhtään aiemmista elokuvista, lukuisat viittaukset aiempiin tapahtumiin ja tutuiksi oletettuihin henkilöihin voivat vaikeuttaa kokonaisuuden ymmärtämistä.
Toki aika lailla pullossa pitää olla elänyt, jos ei ole kuullut Luke Skywalkerista ja Prinsessa Leiasta ja siitä, että heidän isänsä oli Darth Vader. Sori nyt, jos spoilasin joltain alkuperäisten leffojen suuren salaisuuden.
Uutta leffaa odotettiin hieman varoen. Vuosien 1999 – 2005 esiosat eli episodit I – III eivät lunastaneet kaikkia odotuksia, ja episodia I on tunnuttu pidettävän monessa paikassa niin huonona, että se jopa suositellaan jättämään katsomatta, jos haluaa katsella koko saagan alusta loppuun. (Hyvä järjestys aiemmille osille on kuulemma muuten IV – V – II – III – VI.) Lisäksi koko brändin myyminen Disneyn omistukseen sai fanit pelkäämään, että lopputulos olisi liian… Disney’ä.
Pelko oli onneksi turha. Leffa on paitsi komea, myös tarinansa puolesta kiinnostava ja ennen kaikkea vauhdikas. Päähenkilöiden hahmot on kirjoitettu ja näytelty hyvin, ja erityisesti pääosia esittävät Daisy Ridley (Rey) ja John Boyega (Finn) tekevät ilahduttavat roolityöt.
Leffan juonesta ei viitsi paljoa paljastaa, mutta sen alkuasetelma on varmasti kerrottu jo tarpeeksi monessa paikassa, jotta voin mainita, että Boyegan esittämä Finn on Ensimmäisen Ritarikunnan iskujoukkojen sotilas, eli stormtrooper, joka loikkaa pahisten puolelta hyvisten puolelle ja ryhtyy auttamaan vastarintaa.
Elokuvan varsinainen päähenkilö on Ridleyn esittämä Rey, eli ensimmäinen kunnon naispääosa aiemmin hyvin miehisissä Star Wars -tarinoissa. Hän on puolestaan elokuvan alussa jätteiden kerääjä Jakku-planeetalla (sic), mutta joutuu pian keskelle actionia törmättyään aavikolla BB-8-droidiin. Se on kuulunut vastarinnalle, ja pahikset yrittävät saada sotä käsiinsä, sillä se sisältää tiedon Luke Skywalkerin piilopaikasta.
Näin leffan 3D:nä ja haluaisin oikeastaan nähdä sen uudelleen kaksiulotteisena. Istumapaikkamme olivat melko edessä ja hieman kankaan keskiosasta sivuun, mikä tekee kuvasta vähän vaikeasti katsottavan. Kuva tuntui myös paikoin melko pimeältä: kuin katsoisi tapahtumia aurinkolasien läpi. Ehkä paria kohtausta lukuunottamatta sanoisin, että kolmiulotteisuus ei tuo paljoa lisäarvoa.
Varmasti moni kokee, että vaikka elokuva oli visuaalisesti huikea ja ainakin huomattavasti episodeja I – III parempi, se ei silti yllä alkuperäisen trilogian tasolle, mitä sillä sitten tarkoitetaankaan. Mutta kaikkia ei voi miellyttää, ja minuun elokuva upposi ainakin täysillä. Oli jotenkin todella sympaattista nähdä 30 vuotta vanhemmat näyttelijät kuten Carrie Fisher (Prinsessa Leia) ja Harrison Ford (Han Solo) uusimassa legendaarisia roolejaan ja mahtavaa olla aivan uuden tarinan alussa. Mitä tahansa voi tapahtua seuraavissa osissa.
Vaikka juoni onkin hieman ennalta-arvattava ja monet täpärät pelastumiset jokseenkin epäuskottavia, sen voi ajatella kuuluvan tähän genreen.
Pidin. Ja kyllä ainakin minulle se jätti janon nähdä lisää: ”No mitä sitten tapahtui?” Olisin hyvin voinut katsoa elokuvaa vielä toisetkin pari tuntia, mutta nyt on odotettava saagan jatkoa puolitoista vuotta.
Neljä tähteä. Jätetään seuraaville osille tilaa parantaa – ja yllättää!