SuperPark yllätti koollaan ja aktiviteettien määrällä

Kukakohan keksi tuoda leikkipuistot sisätiloihin ja milloin? Ei niitä silloin ollut, kun itse olin nuori, ja nyt niitä on joka puolella – pelkästään pääkaupunkiseudullakin noin kymmenen. Eikä siinä mitään, hauskoja paikkoja nämä ovat, ja vietän itsekin mieluummin aikani lämpimissä sisätiloissa kuin jossain räntäsateessa. Ja ehkä olisin itsekin ollut vähemmän epäliikunnallinen, jos olisin kasvanut jossain SuperParkin kaltaisen leikkipaikan vieressä.

SuperPark on sisäleikkipuistoista meille uusin tuttavuus. Sillä on pk-seudulla kaksi toimipaikkaa, Espoossa ja Vantaalla, ja molemmat ovat siis meiltä katsottuna hieman väärissä paikoissa. Vantaalle pääsi kätevämmin.

Emme olleet käyneet SuperParkissa aiemmin, mutta tyttäreni oli kuullut kavereiltaan näistä huippupaikoista, ja lupasin hänelle, että voimme ottaa mukaan yhden kaverin ja mennä yhdessä pikkuveljen kanssa puistoon. Harmillisesti pikkuveli oli kuitenkin viikonloppuna kuumeessa, joten häneltä SuperPark jäi tällä kertaa väliin, ja vein puistoon vain 2 kpl 7-v:tä.

Täytyy sanoa, että olin vaikuttunut sekä SuperParkin koosta että siellä olevien aktiviteettien määrästä. Kun luulin, että olimme nähneet jo alueen kokonaan, nurkan takaa paljastui vielä kokonainen skeittipuisto, uusi trampoliinialue ja freestyle-mäki pyörille ja skuuteille. Mäkeen ei seuralaisillani ollut kuitenkaan asiaa, vaan erilaisissa kiipeilytelineissä, peleissä, parkouralueessa ja varsinkin trampoliineissa oli aivan riittävästi hauskuutta.

Kaikkein eniten he viettivätkin aikaa juurikin trampoliineissa sekä Valo Jump -trampoliinivideopelissä, jota pelattiin siis hyppimällä trampoliinilla.

Käsittämätöntä mutta hauskaa, ja sitä piti kokeilla itsekin. Muutenkin liikuntapeleissä oli hauskoja oivalluksia, kuten kiipeilyseinä, jossa kiipeiltiin keräilemässä örkkejä.

Vieläkö joku siellä huutelee, että videopelit ovat huonoksi lapsille ja passivoivat? ;)

Ostin puistoon neljän tunnin lipun, ja se oli aivan riittävästi. Kaksi tuntia olisi ollut toisaalta liian vähän, mutta kun kyselin punaposkisilta lapsilta kolmen tunnin jälkeen, olisikohan kohta oltu riittävästi, he sanoivatkin yllättäen, että voitaisiin joo lähteä kohta.

Muistelin sitä, miten ajattelin kolmen vuoden takaisella New Yorkin -matkallamme, että löytäisin kapungista jonkin todella hulppean sisäleikkipuiston, mutta päädyin toteamaan, että ruoho onkin tällä puolella aitaa vihreämpää. Löytämäni puistot olivat kalliita ja pieniä, ja tarjontaa ei ollut ylipäänsä juurikaan. Nyt siis iloitsen siitä, että meillä tarjontaa on, ja rahalle saa vielä vastinetta.

Kivaa oli! Ensi kerralla sitten herra 3-v:kin pääsee mukaan. Ja jonain päivänä voin sitten istahtaa läppärini kanssa neljäksi tunniksi kahvioon ja vain vilkutella sieltä hikisenä ohi juokseville lapsille.