Syksyn tuntua ilmassa

Isyyspakkaus

Tänään tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että syksy on lähestymässä. Sateisen aamun jälkeen iltapäivä oli hyvin lämmin ja aurinkoinen, mutta tuulessa oli selvä tuntu siitä, että kesä alkaa olla ohi. Myöhäisen iltapäivän aurinko paistoi matalammalta ja keltaisemmin, ja varjot olivat pitkät.

Syksyn lähestymisen näkee myös puutarhasta, ja kasvihuoneen paras satokausi alkaa olla jo takana.

Isommat tomaattilajikkeet kypsyttelevät vielä joitain hedelmiään, mutta kirsikkatomaateissa, joita olemme hakeneet mökiltä parin päivän välein ison pussillisen, on tomaatteja kypsymässä enää siellä täällä.

Tämä hauska koukku saattoi jäädä kesän viimeiseksi kasvihuonekurkuksi, vaikka joku pieni kurkun alku siellä taisi vielä olla. Kasvihuonekurkkujakin on saatu parin päivän välein muutama.

Hunajamelonikokeilumme näyttää tuottavan jonkinlaista hedelmää, mutta varsinaisia melonijuhlia emme näillä palleroilla saa aikaiseksi. Meloneita on kolme, ne ovat greipin kokoisia, eivätkä ne tunnu kasvattavan siitä enää kokoaan. Emme ole aivan varmoja, milloin ne ovat kypsiä.

Avomaankurkkujakaan emme saaneet enää tänään mukaamme. Niitä on tuotukin jo kilokaupalla, ja syöty sellaisenaan salaateissa ja säilötty jääkaappiin chilikurkkuina ja pikkelsinä.

Kaalilaatikon satoa vielä jännitämme. Varhaiskaalit eivät onnistuneet, kukkakaaleista saattaa ehkä tulla jotain, mutta ruusukaalit näyttävät kaikkein lupaavimmilta.

Rouvan daaliat ovat nyt kauneimmillaan, ja Rouva saa mökkireissuilta mukaan kauniita kukkakimppuja.

Poimimme tänään mukaamme myös pari kiloa supermakeita keltaisia luumuja.

Yksi show meillä on vielä edessä. Viidessä omenapuussa kypsyy nimittäin sen verran hedelmää, että omenapiirakasta, -paistoksesta, -hillosta ja -mehusta ei tule pulaa tänäkään vuonna.

Keräsimme tähän kassiin ihan vaan sen verran, mitä yhdestä puusta oli pudonnut maahan ja mitä parissa leikkaamassani oksassa oli. Arvioisin omenia olevan siinä reilut viisi kiloa, ja tämä on vasta pientä alkua.

Kesän päättyminen on aina jotenkin haikeaa, mutta otan silti syksyn ja kaikki sille tekemämme hauskat suunnitelmat ilolla vastaan!

Tämä kesä tullaan muistamaan vielä pitkään.

Kommentoi