Takana tiukka syksy, nyt voi hengähtää hetkisen

Täytyy sanoa, että nyt tulee joululoma todella tarpeeseen.

Tuomaan markkinat-16.jpg

Takana on melko tiukka syksy, joka on täyttynyt töistä, lapsista, päiväkotilogistiikasta, lauluhommista ja blogitöistä ja josta olen ollut vielä tavalla tai toisella sairaana lokakuusta lähtien.

Tuomaan markkinat-2.jpg

Tuomaan markkinat-3.jpg

Kaikki kiireet huipentuivat viime viikkoon, kun minulla oli sekä viisi laulukeikkaa, muutama muu deadline, jouluostokset että kaiken päälle vielä hillitön yskä ja keuhkoputkentulehdus. (Siitä lisää huomisessa postauksessa.)

Tuomaan markkinat-15.jpg

Nyt helpottaa. Kaikki on niin sanotusti tehty, eikä ole enää kiire mihinkään. Töissä ei ole minkään asia deadline juuri tällä viikolla, eikä laulukeikkojakaan ole ennen joulua. Kaikki joululahjat on hankittu ja joulukuusikin saapunut. Viikon suurimmat tavoitteeni ovat

  • käydä Tuomaan markkinoilla (tehty)
  • koristella joulukuusi
  • tehdä piparkakkutalo
  • käydä joulun ruokaostoksilla
  • valmistaa  joululaatikot
  • paketoida lahjat.

Eiköhän tästä selvitä.

Tuomaan markkinat-18.jpg

Tuomaan markkinat-17.jpg

Kuvat ovat Senaatintorin Tuomaan markkinoilta ja Ravintola Nollan pisteestä markkinoilla.

Tuomaan markkinat-7.jpg

Tuomaan markkinat-8.jpg

Söimme siellä herkulliset ankankoipi-, ja savukalarieskat sekä sienivohvelin. Jälkiruoaksi valitsimme makean vohvelin sekä joulupiiraan. Nam! Lämpimät suositukset!

Tuomaan markkinat-6.jpg

Tuomaan markkinat-5.jpg

Tuomaan markkinat-9.jpg

Samanlaiset suositukset ”juotavalle suklaalle”, jota saa tästä kojusta karusellin vierestä. Nam!

Tuomaan markkinat-13.jpg

Joulu saa tulla, olen valmis!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *