Teatteriarvio: Maailma on tehty meitä varten -musikaali

Haloo Helsinki -bändin musiikkiin perustuva musikaali Maailma on tehty meitä varten avautui Linnanmäen Peacock-teatterissa viime viikolla. Musikaalin on ohjannut aiemmilla superhiteillään mainetta niittänyt Samuel Harjanne, ja sen käsikirjoituksen takana ovat Kiti Kokkonen ja Jenni Pääskysaari. Musikaalin on tuottanut Suomen komediateatteri.

Maailma on tehty meitä varten

Musikaali on tarina ystävyydestä, ja siinä seurataan useamman hahmon elämän käänteitä nuoruudesta aikuisuuteen. Tapahtumat alkavat vuodesta 1990, kun päähenkilöt ovat vielä teini-ikäisiä, ja esityksen aikana kelloa käännetään pari kertaa eteenpäin isommin, ensin vuoteen 2000 ja seuraavaksi vuoteen 2005.

Lavastus on hyvin pelkistetty mutta erittäin toimiva. Lavalla on usea iso videoscreeni, jotka muuttavat näyttämön Helsingin kaduiksi, Kaivopuistoksi, toimistoksi, sairaalaksi, lentokentäksi, rappukäytäväksi. Esimerkiksi aivan alkukohtauksessa nähty bussimatka lähiöstä Helsingin rautatieasemalle on hauskaa katsottavaa.

Erityisesti vuosissa 1990 ja 2000 on onnistunutta ajankuvaa, viittauksia katukuvasta jo kadonneisiin hampurilaisravintoloihin ja pinnalla olleisiin julkisuuden henkilöihin. 2000-luvulle siirryttäessä kuvioihin ilmestyvät Nokian kännykät ja toimiston kahvikoneet, joilla on myös merkitystä musikaalin tarinassa.

Alussa teini-ikäiset Milla (Marika Huomolin) ja Piia (Heljä Heikkinen) kerääntyvät kavereidensa kanssa juhlimaan Kaivopuistoon. Heidän välinsä menevät kuitenkin poikki yhteisen ihastuksen, Joonaksen (Tatu Sinisalo) vuoksi, mutta asiaa käsitellään vasta kymmenen vuotta myöhemmin Millan polttareissa.

Joonas puolestaan kiusaa teini-iässä Piian homoveljeä, Pasia (Miiko Toiviainen), mutta kymmenen vuotta myöhemmin he ystävystyvät, kun Pasi löytää Joonaksen huonossa kunnossa ojasta. Pasi muuttaa Saksaan ja palaa myöhemmin takaisin Suomeen, kun Piia sairastuu syöpään.

Milla on naimisissa kasvottoman mysteerimiehen kanssa, joka lähettelee hänelle mustasukkaisia tekstiviestejä, mutta Milla pitää työpaikallaan kulisseja yllä. Siinä sivussa Millan työkavereiden Urhon (Jani Karvinen) ja Päivin (Kaisa Leppänen) välillä on säpinää, mutta Päivi ja Urho antautuvat toisilleen vasta, kun Urhon avioliitto päättyy eroon. Milla jättää mustasukkaisen ja väkivaltaisen miehensä. Lopussa vanhat kaverukset makoilevat jälleen Kaivopuistossa ja laulavat, että maailma on tehty heitä varten.

Mitä tällä kaikella halutaan kertoa? Niin, se on hyvä kysymys. Yksittäisistä sinänsä viihdyttävistä kohtauksista ei synny ehyttä kokonaisuutta, jossa olisi jotain syvempää sanomaa, opetusta tai oivallusta tai kunnollista draaman kaarta. Henkilöiden elämän käänteet eivät juurikaan liity toisiinsa, vaan tarina poukkoilee hahmosta, tapahtumasta ja ajasta toiseen ilman, että teemoja kehitellään tarpeeksi. Entä Milla, mitä hänelle tapahtui, ja miksi musikaalin kliimaksi oli se, että kaksi sivuhahmoa saavat toisensa?

Näiden sivuhahmojen, Päivin ja Urhon, suhteen kehittyminen on kuitenkin käsikirjoituksen parasta antia. Pari tuo muuten melko vakavaan tarinaan ripauksen komiikkaa ja varsinkin Leppänen tekee Päivinä todella hersyvän hauskan fyysisen roolin.

Maailma on tehty meitä varten

Lauluista parhaiten toimivat moniääniset stemmalaulut, ja erityisesti Hulluuden Highway on erityisen voimakas, mukaansa tempaava ja näyttävä kappale, jonka tehoa voimistavat syvän punaisina hohtava valotaulut, joiden edessä laulajat laulavat tummina silhuetteina.

Peacockin akustiikka ei ole parhaimmasta päästä, ja nopeammat kappaleet puuroutuvat niin pahasti, että sanoituksista ei aina saa selvää. Joissain sooloissa oli hieman epätasaisuutta rokimpaa soundia ja kovempaa volyymia vaativissa kohdissa, mutta pääosin laulajat vetivät laulunsa erittäin hyvin.

Yksittäistä sooloista pidin eniten Miiko Toiviaisen tulkinnasta kappaleessa Kärpästen herra ja Heljä Heikkisen Tuntemattomasta, vaikka kappaleet olivatkin itselleni aiemmin tuntemattomia.

Tämän genren musikaaleissa yksi hauskuus onkin siinä, kun jokin aiemmin tuttu kappale yhtäkkiä saakin aivan uuden merkityksen osana tarinaa ja voi vain hämmästellä, miten tuntuu kuin kappale olisi kirjoitettu juuri kyseistä musikaalia varten.

Siihen liittyy musikaalin suurin ongelma: vaikka Haloo Helsingin biisit on yksi maan suosituimmista bändeistä, laajasti tunnettuja hittejä on vain rajallisesti. Kun käsikirjoittajat ovat sitten pakotettuja kehittämään tarinaa näiden laulujen sanoitusten ympärille, siitä on hyvin, hyvin vaikea saada aikaan eheää juonellista kokonaisuutta.

Valitettavasti on todettava, että useampi kappale musikaalissa tuntui päälle liimatulta, ja esimerkiksi Pasin muutolla Saksaan ei tuntunut olevan muuta syytä kuin löytää paikka kappaleelle Maailman toisella puolen.

Parhaimmillaan kappaleet olivat kuitenkin vauhdikkaita ja hyvin mukaansatempaavia ohjelmanumeroita, ja vaikka tämä musikaali ei kokonaisuutena ollutkaan oma suosikkini, kotimaisen bändin musiikkiin pohjautuvan musikaalin kirjoittaminen on kulttuuriteko, jolla on itseisarvoa.

* * *

Aivan loppuun pieni toive Peacockille: Laittaisitteko narikoihin lisää henkilökuntaa? En ole vastaavia jonoja ulos asti ja sähellystä takkien kanssa esityksen päätyttyä nähnyt muissa teattereissa. Lisäksi tuntuu naurettavalta maksaa 2,50 €:n palvelumaksu tästä palvelusta. Ehkä takin olisi voinut viedä mukaan katsomoon (en tullut kysyneeksi), mutta palvelumaksun voisi hyvin sisällyttää myös lipun hintaan.

* * *

Lisätietoja: suomenkomediateatteri.fi/esitykset/maailma-on-tehty-meita-varten/

Pressilippu saatu Suomen komediateatterilta

Kuvat: Robert Seger

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *