Teiniminä
Olen viime päivinä törmännyt Facebookissa niin monen kaverin teinikuviin, että päätin itsekin kaivella valokuva-albumeitani (kyllä, sellaisiakin oli joskus) ja osallistua teinikuvahaasteeseen. Ei minua siihen kyllä haastettu, mutta omien teinikuvien katseleminen oli kieltämättä hauskaa.
Edessä 14 v takana 16 v. Polaroid-kameran kohtalosta ei ole mitään muistikuvaa
On hassua, miten vähän kuvia teinivuosiltani onkaan. Tai onhan se ihan ymmärrettävää. Olen ollut teini 1990-luvulla, jolloin ei vielä ollut digikameroita, ja kuvia otettiin yksinkertaisesti paljon vähemmän.
Käsitettä selfie ei keksittäisi vielä pariinkymeneen vuoteen, eikä niiden ottaminen olisi oikein muutenkaan ollut järkevää filmikameralla, sillä kuvia ei todellakaan räiskitty kymmenittäin. Jokainen otettu kuva maksoi, joten niitä otettiin yhdestä kohteesta tai asiasta yleensä yksi, korkeintaan kaksi.
15 v, rippijuhlat
Olin aika helppo teini. En kapinoinut, menestyin koulussa hyvin ja harrastin paljon. Yläasteiässä vapaa-ajan täytti musiikki. Soitin silloin pianoa ja trumpettia, ja lauloimme luokkakavereiden kanssa paljon. Lähempänä täysi-ikäisyyttä minua ei paljoa kotona näkynyt, sillä vietin kaikki illat jossain harrastuksessa tai kavereiden kanssa. Suurimman osan ajasta vei kuitenkin teatteri.
16-vuotissynttärit, luulisin
Pääsin 16-vuotiaana mukaan Jyväskylän kaupunginteatterin Se on elämää Misi -musikaaliin, joka avasi minulla aivan uuden maailman. Pääsin Misin jälkeen vielä kolmeen muuhun produktioon, ja lukioaikana olin mukana myös harrastajateatteritoiminnassa ja juontajana Yle TV2:n nuorten urheiluohjelma Ulpissa. Lukioaika oli hauskaa ja vauhdikasta ja täynnä esiintymisiä. Teatterinäytöksiä saattoi olla viisikin kertaa viikossa, mutta en kokenut sitä raskaaksi, sillä nautin siitä niin kovasti. Lisäksi ammattiteatterista sai vielä palkkaa, ja kyllähän lukiolaiselle lisätaskurahat kelpasivat.
17 v, She Loves Me -musikaalin puvustusta Jyväskylän kaupunginteatterissa
Muuten olin kyllä aika hukassa sen kanssa, mihin suuntaan elämässäni menisin. Koulumenestyksen puolesta olisin voinut päättää tehdä lähes mitä vain, mutta minua kiinnostivat lähinnä musiikki ja teatteri.
Lähes 18 v, vanhojen tanssit 1996, kuvassa myös äitini
18-vuotiaana kävin kotona enää nukkumassa. Lähdin aamulla ja palasin illalla. Viikonloppuisin aamuyöllä. Koska koulumenestys oli siitä huolimatta hyvää, vanhempieni ei tarvinnut paljoa huolehtia. Täysi-ikäisyys merkitsi minulle lähinnä sitä, että sain ajokortin ja pääsin baariin muutenkin kuin osana merkittävästi itseäni vanhempaa (teatteri)seuruetta.
18 v
Ylioppilaskirjoitusten lähestyessä tulevaisuuden suunta oli yhä haussa. Ajattelin hakeutua yliopistoon opiskelemaan viestintää tai näyttelemistä. Kumpaankaan en päässyt, joten lähdin inttiin, ja päätin katsella uudelleen seuraavana vuonna. Sittemmin päädyin aivan toiseen suuntaan.
19 v, 4 x Laudatur ja 3 x Eximia
19 vuoden ikä päätti paitsi teinivuodet myös yhden kokonaisen aikakauden. Koulun päättymisen jälkeen vaihtuivat sekä harrastukset että kaverit, kun elämä vei ihmiset eri suuntiin ja huoleton lukioelämä vaihtui eri tavalla huolettomaan opiskelijaelämään.
Teini-ikäni päättyy tähän kuvaan, ja siinä on paljon symboliikkaa. Kuva on viimeiseltä kesälomaltani ennen armeijaa. Olen siinä uuden tyttöystäväni kanssa yhteisellä retkellä Bengtskärin majakassa. Hius-, vaate- ja silmälasityylit ovat vaihtuneet 19 vuodessa, mutta kyllä Rouva on edelleen tunnistettavissa. Kuva on yksi lempikuvistani.
19 v, nykyisen Rouvan kanssa Bengtskärin majakassa vuonna 1997
Tästä kesti vielä viitisen vuotta ennen digikuva-aikaan siirtymistä. Ostin ensimmäisen digikamerani vuonna 2002, ja sen jälkeen kuvien määrä on räjähtänyt.
Jos siis joku heittää ensi vuonna #viisitoistavuottasitten-kuvahaasteen olen varustautunut siihen hyvin. Ja selfiehaasteeseenkin löytyisi materiaalia heti vuodesta 2002 alkaen!