Toinen kerta luistimilla

Isyyspakkaus

Parasta talvessa? Jos tyttäreltäni kysytään, se on luistelu. Tänä talvena hän sai mukaansa myös pienen aloittelevan luisteluseuralaisen, mutta kovin huteraa herra 2-v:n meno vielä jäällä oli.

Oma suhtautumiseni luisteluun ei ole juurikaan parantunut. En siis edelleenkään ole kotonani luistimet jalassa, ja mieluummin tekisin aivan mitä tahansa muuta. Nyt olen hyvin tyytyväinen, että minulla on hyvä tekosyy olla vetämättä itse luistimia jalkaani. Minunhan on oltava pitämässä poikaa pystyssä enkä voi tehdä sitä, jos en tunne omia jalkojani.

Siitäkin huolimatta - tai ehkä juuri siitä syystä - yritän kannustaa lapsiani luistelemaan, ettei siitä tulisi yhtä vastenmielistä kuin itselleni.

Vanhemman lapsen kanssa siinä olen onnistunutkin, hän kun kävisi luistelemassa ihan niin usein kuin häntä jaksaa jäälle viedä. Hän on päässyt käymään luistelemassa myös eskarilaisten kanssa ja onkin kehittynyt luistelussa huimasti. On niin hauskaa nähdä, että hän nauttii luistelemisesta aivan aidosti. Mutta ei, emme aio kuitenkaan laittaa häntä taitoluistelutunneille.

Poikanen ei aivan vielä löytänyt yhtä suurta riemua luistelusta. Tämä oli hänen toinen kertansa jäällä, ja kovin vaikealta se tuntui. Jo vartin päästä hän oli valmis lähtemään kotiin, mutta pienen levähdyksen ja Jääpuiston kahvilassa nautitun kuuman kaakaon ja pullan jälkeen luistelu taas maistui.

Yritin ottaa selvää, oliko luistelu hänestä hauskaa vai ei. Sen tekee vaikeaksi, että hän vastaa tällä hetkellä kysymykseen kuin kysymykseen kieltävästi. Nytkin vastaus oli: "Ei."

Silti näitä kuvia katsellessa hän ilahtui nähdessään jään ja luistimet, ja kun kysyin, haluaisiko hän taas luistelemaan, vastaus olikin: "Kyllä."

Jos pakkaset vielä jatkuvat, pitäisi käydä testaamassa myös Kaisaniemen hiekkakentälle jäädytetty jää, jossa pääsee luistelemaan maksutta. Tälle luisteluretkelle mentiin sellaisen lumipyry-yön jälkeen, että epäilin Kaisaniemen jään olevan paksun hangen alla. Tukikelkkoja siellä ei ole myöskään saatavilla, joten pienempää on sitten tuettava ihan manuaalisesti.

Ja sitten en voi ainakaan luistella itse, eikös niin?

Kommentoi