Töistä ja niihin paluusta
Kerroin aiemmin, että palaan töihin elokuun puolivälissä ja että tytölle on haettu hoitopaikkaa elokuun alusta alkaen. Se päivä on tänään.
Minulta on kysytty useammin, millaista hoitovapaalla on ollut ja että kannattiko jäädä. Tähän olen vastannut, että ehdottomasti kannatti, enkä vaihtaisi mihinkään näitä kuutta kuukautta, jotka olen viettänyt kotona.
Voisin jopa sanoa, että ne ovat olleet aikuiselämäni parhaat.
Tärkeintä on tietysti se, että olen saanut viettää aikaa tyttäreni kanssa ja tutustua häneen aivan eri tavalla kuin se olisi ollut mahdollista, jos olisin ollut töissä. On mahtavaa huomata, että tytölle ei ole väliä, kumpi vanhemmista syöttää, vie potalle tai laittaa nukkumaan. Välillä tosin vaikuttaa, että pienestä on nyt tullut enemmän isin tyttö, mutta kyllä hän tulee vastaan riemua kiljahdellen aina, kun äiti tulee kotiin töistä.
Olen myös ehtinyt matkailla kotimaassa ja ulkomailla, nähdä kavereita ja sukulaisia ja nauttia koko perheen kanssa upeimmasta kesästä miesmuistiin. Olen nukkunut pisimmät yöunet sitten lukioaikojen, lukenut muutaman kirjan, katsonut televisiota, tehnyt ruokaa, käynyt ravintoloissa ja löytänyt aikaa myös kuntoiluun. Ja kirjoittanut tietysti aktiivisesti blogia.
Edessä onkin aivan uusi tilanne, jossa kaikkeen tähän ei olekaan enää aikaa, ja tyttökin viettää arkensa jonkun muun kanssa. Meidän pieni.
Joku kyseli minulta jo aiemmin, miksi en olisi sitten kotona pidempään, jos se on taloudellisesti mahdollista. Samaa pohdin itsekin.
Silloin joskus, kun tätä vapaata suunnittelin, noin puoli vuotta tuntui sopivalta jaksolta olla pois töistä ja elokuun alku sopivalta ajalta aloittaa päiväkodissa. Viihdyin kuitenkin kotona niin hyvin, että aloin harkita, olisiko sittenkin mahdollista olla kotona pidempään. Tein laskelmat loppuvuoden menoista ja tuloista ja ilmoitin työnantajalleni kesäkuussa, että jatkan hoitovapaatani vuoden loppuun. Se ei kuitenkaan ollut aivan koko totuus.
Samalla kävin toisenlaista pohdintaa: palaisinko lainkaan töihin siihen paikkaan, josta jäin hoitovapaalle?
Olin nimittäin jo toukokuussa päivittänyt CV:ni ja lähettänyt työhakemuksen firmaan, josta olen ollut kiinnostunut pidempään, ja hakuprosessi oli kesken. Tein päätöksen, että jos saan hakemani paikan, palaan työelämään syksyllä ja jos en saa, saan viettää muutaman kuukauden pidempään kotona tytön kanssa. Win-win.
Arvannet lopputuloksen.
Hitaan alun jälkeen asiat etenivät nopeasti: vastasin ensin sähköpostitse lisätietopyyntöön, sitten osallistuin videohaastatteluun ja juhannusperjantaina sain seuraavalle viikolle kutsun haastatteluun yrityksen tiloissa. Se meni ilmeisen hyvin, sillä heti seuraavana päivänä haastattelun jälkeen sain työtarjouksen, jonka hyväksyin. Irtisanouduin heinäkuun alussa.
Vanhalle työpaikalle terveisiä: It’s not you, it’s me. Kun on tehnyt kolmetoista vuotta konsultointihommia ja viihtynyt yli seitsemän vuotta yhdellä työnantajalla, on aika katsella, minkä väristä ruoho on pöydän toisella puolella.
Uusi työnantajani toivoi, että voisin aloittaa viimeistään syyskuun alussa. Päätimmekin lykätä töihin paluutani ja tytön hoitoon vientiä kolmella viikolla ja pitää Rouvan kanssa vielä viikon verran yhteistä lomaa.
Tyttö ei siis mennytkään tänään päiväkotiin, ja ensi viikolla minä en mene töihin vaan koko perheen kanssa yllätysmatkalle Italiaan! Matka on yllätys monellakin tavalla, sillä tähän mennessä on ostettu vain lennot Roomaan ja varattu vuokra-auto viikoksi.
Kesä siis jatkuu vielä neljän viikon ajan, toivottavasti myös ilmojen puolesta.
Kuvat anoppilasta sunnuntailta. Rouva kerää yrttejä, ja tytön eno on käynyt poimimassa metsävadelmia.