Uusivuosi ja Kolmon3n

Isyyspakkaus

Uudenvuoden juhlintamme kavereiden kesken alkoi hyvissä ajoin iltapäivällä. Varasin pöydän ravintola Kolmos3sta kolmeksi, ja oli jotenkin hätkähdyttävää huomata, että tarvitsemme kahdelle perheelle jo kahdeksan hengen pöydän.

Olimme ravintolan ensimmäiset asiakkaat, mutta aikataulu oli meille lasten kanssa juuri sopiva, sillä ehdimme hyvin vielä puoli kuudeksi seuraamaan lasten ilotulituksia Töölönlahdelle ja hyvissä ajoin illaksi takaisin kotiin.

Kolmos3ssa oli tarjolla kiva neljän lajin illallismenu, joka alkoi valkosipulikeitolla.

Ensimmäinen varsinainen alkuruoka oli savustettua maa-artisokkaa, mustajuurta ja maa-artisokkasipsejä. Erittäin hyvä annos.

Toinen alkuruoka oli suolattua turskaa ja krassia. Turska yllätti positiivisesti. Se on sekä maultaan että tuoksultaan hyvin voimakas mutta näin laitettuna ja sopivilla lisukkeilla sekä maku että rakenne toivat mieleen kampasimpukan.  

Pääruokana tarjottiin lohta ja värikkäitä porkkanoita.

Päivällisen viimeisteli tymäkkä Kolmos3n sekamelska. Se oli niin täyteläistä ja makeaa että lapsellekin riitti vain yksi lusikallinen.

Tyttö söi muuten puolestaan Kolmos3n hampurilaisen. Se oli niin hyvä, että minun lienee palattava toisena päivänä syömään itsekin sellainen. Siinä voisi olla myös potentiaalia listalleni kaupungin parhaista hampurilaista.

Poistuimme ravintolasta tyytyväisinä ja kylläisinä.

Lasten ilotulitukset Töölönlahdella alkoivat tasan puoli kuudelta. On hauskaa, että kaupunki järjestää uutenavuotena ohjelmaa myös perheen pienimmille. 

Varsinaiset uudenvuoden ilotulitukset ja uusivuosi otettiin vastaan kotona, kun pienimmät olivat jo nukkumassa. Ennen sitä tuhosimme kuitenkin perinteisesti piparkakkutalon, missä lapset ja varsinkin kavereiden kaksi isompaa poikaa auttoivat kiitettävästi.

Vuosi 2018 alkoi pitkillä unilla, runsaalla brunssilla ja kuntosalitreenillä kaverin kanssa. Tästä on pakko tulla hyvä vuosi!

Kommentoi