Valheet ja viettelijät Suomenlinnan kesäteatterissa
Oi mahtavaa! Liput Ryhmäteatterin Valheet ja viettelijät -esitykseen Suomenlinnan kesäteatterissa hankittu, lapselle tilattu hoitaja ja vielä aurinkoista ilmaa luvassa. Mikä voi mennä vikaan?
”Voi ei, mä unohdin ihan kokonaan!” Rouva parahtaa. ”Mulla on menoa, joka on sovittu jo kuukausi sitten.”
Niin. Ostin juuri ne liput, eikä niitä voi palauttaa.
”Olen tosi tosi pahoillani! Ei mulla koskaan ole mitään menoa, niin en tajunnut edes katsoa kalenterista!”
Jep jep. Pitää siis etsiä toinen teatterideitti.
* * *
”Tää on ehkä vähän hassua, mutta pääsisitkö lähtemään mun kanssa teatteriin huomenna?” viestittelen Facebookissa.
”Jees, tuun tosi mielelläni!” saan vastaukseksi tulevalta teatterideitiltäni.
Vein siis teatteriin Rouvan sijaan Oi mutsi mutsi -Elsan!
Edellisestä kesäteatteriretkestäni olikin jo tovi. Sain joskus yliannostuksen Keski-Suomen kesäteatterien tukkilaisromantiikkaa ja muuta maaseutunostalgiaa ja en käynyt vuosiin missään kesäteatterissa.
Joskus viime vuosikymmenen puolella kävimme kyllä katsomassa Suomenlinnassa Saatana saapuu Moskovaan, ja pidin siitä kovasti. Mutta jotenkin senkään jälkeen en ole saanut aikaiseksi hommata lippuja yhteenkään näytökseen. Syytetään vaikka sitä, että olemme yleensä heinäkuut pitkälti muualla kuin Helsingissä.
No nyt jälleen mietin, että pitäisi käydä kesäteatterissa useammin, sillä tämä esitys oli nimittäin yksinkertaisesti kaikin puolin todella hyvä.
1700-luvulle sijoittuvassa tarinassa varakreivi Valmont (Antti Virmavirta) ja markiisitar de Merteuil (Minna Suuronen) leikkivät julmaa peliä toisten ihmisten tunteilla ja särkevät sydämiä vain todistaakseen toisilleen kykenevänsä siihen.
Samasta tarinasta on tehty vuonna 1988 myös leffa Valheet ja viettelijät (Dangerous Liaisons), jossa pääosissa ovat John Malkovich ja Glenn Close. (En ole nähnyt, mutta menee listalle.)
Näytelmä on mukaansatempaava ja nopeatempoinen, ja kekseliäs lavastus ja salamannopeat lavasteiden vaihdot tukevat tarinankerrontaa erinomaisesti. On oikeasti helppo unohtaa seuraavansa ”vain” kesäteatteria, jossa on käytettävissä rajallinen määrä näyttämötekniikkaa.
Näyttelijät ovat erinomaisia, ja erityisesti Minna Suurosessa on jotain hypnoottista.
Pidin rokokoopuvuista, pidin Apocalyptican musiikista, pidin historiallisesta miljööstä. Suomenlinnan Hyvän omantunnon linnake on hieno tila teatterille, ja edes Suomen vaihtelevaa kesää ei tarvitse jännittää, sillä tila on katettu ja istuimille on jaettu valmiiksi viltit.
Nyt viltille ei ollut tarvetta, sillä keskiviikkoilta oli yksi kesän lämpimimmistä tähän asti.
Edes paluumatkalla Suomenlinnan lautan kannella ei ollut kylmä.
Olipa hauska ja virkistävä kulttuuri-ilta! Kiitos vielä Elsalle hauskasta seurasta!