Vampyyrit tanssivat Peacockissa

Olen ollut varovaisen kiinnostunut Helsingin kaupunginteatterin Vampyyrien tanssi -musikaalista, joka sai ensi-iltansa Peacockissa helmikuun alussa.

Varovaisuus ei johdu siitä, että en pitäisi musikaaleista, vaan siitä, että pidän niistä todella paljon, olen nähnyt niitä todella paljon - ja olen superkriittinen. Vampyyriteemainen musikaali kuulosti vähän epäilyttävältä, eikä teos ollut entuudestaan minulle tuttu.

Musikaalin arviot ovat olleet kuitenkin ylistäviä, ja kun HS:n Miska Rantanenkin kirjoitti viime viikolla siitä, miten hän vihaa musikaaleja ja vampyyriteemaa ja siitä huolimatta piti esityksestä, päätin uskaltautua katsomaan show'ta.

Esitys oli Linnanmäen Peacock-teatterissa, sillä kaupunginteatterin varsinainen rakennus on remontin alla.

Jo aivan alusta asti oli selvää, että toteutus on erittäin laadukas. Lavastus oli näyttävää ja kekseliästä, puvustus komeaa ja yksityiskohtaista, Eeva Konnun johtama orkesteri soitti kuin musiikki olisi tullut levyltä, tanssijat olivat taitavia ja laulajat yksinkertaisesti loistavia.

Pääosien Mikko Vihman (Von Krolock), Raili Raitalan (Sarah) ja Petrus Kähkösen (Alfred) laulut soivat niin puhtaasti ja kuulaasti, että se oli kuin hunajaa korville.

Erityisesti Vihman syvä ja voimakas baritoni oli upeaa kuultavaa, ja valkoisine silmineen ja näyttävine asuineen hänen kreivi Von Krolockinsa oli suorastaan hypnoottinen ilmestys.

Valtavan peilin edessä esitetyt kohtaukset, jossa peilistä heijastuivat vain elävät ihmiset eikä lainkaan vampyyrejä, nostivat hymyn huulille.

Musikaali perustuu Roman Polanskin 1960-luvun kauhukomediaan Vampyyrintappajat, ja musikaalisovitus siitä on saanut ensi-iltansa Wienissä vuonna 1997. Musiikin on säveltänyt Jim Steinman, jonka tunnetuin sävellys on Bonnie Tylerin hitti Total Eclipse of the Heart. Tämä kappale oli myös valittu musikaalin pääteemaksi, ja sitä varioidaan usean kerran teoksessa.

Juonessa ei ole paljoa kerrottavaa: Vampyyritutkija Professori Abronsius (Antti Timonen) saapuu apurinsa Alfredin kanssa kylään, jossa on jotain vinossa. Käy ilmi, että kylän lähellä on vampyyrikreivi Von Krolockin linna ja tämä on iskenyt silmänsä herra Chagalin (Risto Kaskilahti) kauniseen Sarah-tyttäreen. Tytär katoaa vampyyrin matkaan, ja Abronsius lähtee Alfredin kanssa pelastamaan tyttöä. Mukana on kaikki elementit, joita voi kuvitella klassisessa vampyyrintappotarinassa olevan.

Kaupunginteatterin hienosta toteutuksesta huolimatta en ollut varauksettoman ihastunut itse teokseen. Kun kuulin Total Eclipse of the Heartin ensimmäisen kerran, olin lähinnä hämmentynyt. Luin vasta myöhemmin, että kyseessä on musikaalin säveltäjän vanha hitti, ja esityksessä oli mukana ilmeisesti myös muita hänen vanhoja sävellyksiään. Kappaleet soivat kyllä hienosti, ja ensihämmennyksen jälkeen myös Tocal Eclipse of the Heartin sävelellä laulettu Kun yöstä tulee ikuisuus oli komeaa kuultavaa. Silti arvostan enemmän musikaaleja varta vasten sävellettyjä alkuperäisiä kappaleita.

Kun tyylilaji ja tarina ovat jo näin kepeitä, vähemmätkin puujalkavitsit riittäisivät, ja varsinkin Kaskilahden ja Timosen hahmojen heittämät pienet kaksimielisyydet saivat ainakin itseni lähinnä kiemurtelemaan penkissäni.

Kokonaisuus menee kuitenkin reilusti plussan puolelle, ja voisin hyvin istua koko illan Peacockissa kuuntelemassa vain Mikko Vihmaa ja Raili Raitalaa laulamassa duettoja.

En silti usko, että tämä musikaali tulee olemaan sellainen, jonka haluan nähdä uudelleen ja uudelleen, mutta laulut voisin kuunnella jostain palvelusta.

Suosittelenko? No juu. Kun menee katsomaan vähän varauksella, voi olla positiivisesti yllättynyt.

Vampyyrien tanssin esitykset jatkuvat huhtikuun loppuun saakka.