Vielä ei ole keinonivelen aika

Isyyspakkaus

Oikea polveni on reistaillut jo vuosia. Se kipeytyy helposti, ja toipuminen vaatii useamman viikon levon. Kipu tuntuu sekä vihlaisuina kävellessä että epämääräisenä paineen tunteena, kun kyykistyn. Olenkin alkanut vältellä polven rasittamista ja kaikenlaista kyykistelyä, mutta silloin tällöin intoudun kokeilemaan, kestäisikö polvi liikuntaa.

Olen useasti yrittänyt motivoida itseäni lenkkeilemään, mutta innostus on loppunut yhtä usein polven kipeytymiseen.

Pari vuotta sitten kokeilin kehonpainotreenejä kotona sillä seurauksella, että polveni oli kipeä viikkoja. 

Kävin näyttämässä polvea lääkärille 1,5 vuotta sitten, mutta siitä ei löytynyt röntgenkuvissa muuta kuin lievää kulumaa. Suvussani on nivelrikkoa, joten jotain sellaista saattaa olla odotettavissa itsellänikin.

Sain polven kipeytymään lievästi myös pyöräilyllä viime syksynä, mutta muutaman viikon levon jälkeen se oli taas kunnossa. Sitten kävin laulamassa Tuomiokirkossa ja kiipesin kryptan portaat muutamaan otteeseen alas ja ylös sillä seurauksella, että polveni oli kipeä useamman viikon.

Alkuvuodesta polvi oli taas täysin kunnossa, ja kävin maaliskuun alussa yhdellä aikuisten hip hop -tunnilla tytön tanssikoululla. Polveen sattui vielä kuusi viikkoa myöhemminkin, ja silloin varasin uuden ajan lääkärille.

Uusia röntgenkuvia polvesta ei otettu, mutta lääkäri katsoi edellisen lääkärin lausuntoa ja totesi saman: vanhuuden vaiva, ei voi tehdä muuta kuin vaihtaa joskus myöhemmin keinoniveleen.

Yritin nyt kuitenkin saada selville, mitä voisin tehdä polven kanssa kuntouttaakseni sitä, ja lääkärin suositus oli, että vahvistaisin jalan lihaksia silläkin riskillä, että polvi kipeytyy.

Juoksua asfaltilla ei suositella, ja vaikkapa pyöräily on parempi liikuntamuoto. Myös kuntosalilla kannattaa käydä tekemässä jalkaliikkeitä. Jos polvi kipeytyy, syön tulehduskipulääkkeitä muutaman päivän ja jatkan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Lisäksi sain toista erityisesti nivelvaivoihin tarkoitettua lääkettä, jota voin käyttää tarvittaessa.

Nyt uskaltauduin siis taas salille tekemään jalkaliikkeitä, ja tarkoitukseni olisi käydä pyörällä töissä ainakin kahdesti viikossa. Katsellaan. Polvivaivat eivät tulle iän myötä helpottamaan, joten niiden kanssa on vain opittava elämään.

Vielä ei kuitenkaan ole keinonivelen aika.

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Asiantunteva fysioterapeutti olisi todennäköisesti tässä tilanteessa hyvä apu. Hän pystyisi arvioimaan lihasten kunnon, etu- ja takareisilihasten lihastasapainon ja poissulkemaan asentovirheet, jotka voivat aiheuttaa haitallista kuormitusta ja pahentaa kipuja ja nivelen kulumista. Fysioterapeutti pystyisi myös laatimaan löydösten pohjalta yksilöllisen harjoitusohjelman, joka ei rasittaisi polvea liikaa, mutta vahvistaisi lihaksia toivotulla tavalla. Lihasharjoittelu on hyvä apu useimmissa polvivaivoissa, mutta väärät liikkeet tai huono tekniikka voi pahentaa tilannetta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihan samaa olin tulossa sanomaan fysioterapiasta. Fyssareita on kyllä joka lähtöön, että kannattaa kysellä hyvän ja asiantuntevan perään. Itse olen käynyt OMT-fysioterapeutilla, ja ollut tosi tyytyväinen.

Tommi K
Isyyspakkaus

Jees, olen menossa myös työfyssarin konsultaatioon. Varsinainen terapia ei kuulu työterveyteen, mutta vinkkejä voisi saada.

ex-polvivammainen (Ei varmistettu)

Polviansa ei kannata käydä näyttämässä kuin ortopedille, ehkä olet käynytkin. Pieniä kulumia alkaa tietyssä iässä olla kaikilla, mutta useimmiten niistä ei ole mitään vaivaa. Röntgenkuvista löytyneet vaikeatkin kulumat aiheuttavat vaivaa vain osalle potilaista. Oireilusi syy voi myös olla pehmytkudosperäistä, eli syy ei näy röntgenissä. Mulla oli aikalailla samat oireet, oikea polvi oireili tosi hankalasti, vasen hieman, liikunta provosoi kivut, turvotuksen ja kuumotuksen. Ortopedi ei nähnyt röntgenkuvausta lainkaan tarpeelliseksi. Oma ongelmani ei tosin näkynyt magneetissakaan, vaan vasta polvitähystyksessä jossa ne (pitkittäissuunnassa osittain haljennut kierukka ja ylimääräinen, resuuntunut plica) samalla korjattiinkin ja polvivaivoihin erikoistuneen fysioterapeutin kuntoutusjakson jälkeen polveni on entistä ehompi. Ei ole mullakaan keinonivelten aika :) Mun kokemusperäinen suositus on siis kunnolliset tutkimukset (ja tarvittaessa hoito) ja pidempi hoitosuhde hyvään alaraajaongelmiin perehtyneeseen fysioterapeuttiin.

Tommi K
Isyyspakkaus

1,5 vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa lääkäri taisi olla yleislääkäri, mutta seuraavalla kerralla pyydän lähetteen ortopedille.

Ehdottomasti ääni fysioterapiakäynnille täältäkin. Osaavat katsoa lihastesi kunnon ja antaa hyviä treenivinkkejä paremmin kuin lääkärit.

Tommi K
Isyyspakkaus

Sitä toivon minäkin.

MiiaK (Ei varmistettu)

Ortopedia ja jalkoihin erikoistunutta fyssaria peukutan minäkin! Polvien kipeytymiseen vinkkaan MSM-jauheen terapeuttisesti käytettynä (isot vuorokausiannokset). Sillä välttää kipulääkkeiden napsimisen. Omakohtaista kokemusta löytyy juurikin vanhan polvivamman ajoittaisen kipuilun kanssa kärsiessä. Juoksukin luonnistuu MSM:n avulla. Googlaamalla löytyy kyseisestä ihmejauheesta lisää tietoa.

jennajohannasi
Pirtti

^ MSM-jauhe antoi ison avun munkin polvikipuun, kannattaa kokeilla! Sitä käytetään esimerkiksi ravihevosillakin, joten pakko olla hyvää tavaraa, kun niin kalliille elukoille syötetään :D Kannattaa ostaa maustettu versio, maustamaton on niin kamalaa ettei meinaa mennä alas ainakaan mulla.

Kaikkein suurin apu vuosia kestäneeseen polvivaivaani oli kuitenkin kalevalainen jäsenkorjaus. Jo yhden hoitokerran jälkeen sain nukuttua yöt ilman jatkuvaa tyynyjen asettelua jalan alle ja pyöräilystäkään polvi ei ottanut yhtään itseensä. Kannattaa etsiä hyvä jäsenkorjaaja ja kokeilla :)

Kommentoi