VOIKO HÄÄVIERAIDEN PUKEUTUMISEEN VAIKUTTAA?
Mielestäni pukeutuminen on yksi suurimmista mahdollisuuksista itsensä ilmaisemiseen – voi tuoda esiin omia mielenkiinnonkohteita, kuten musiikkimakua, taikka ihan omaa poliittista vakaumustaankin. Tästä syystä pukeutuminen herättääkin paljon keskustelua, sekä mielipiteitä – myös häiden aikaan.
Puhutaan paljon siitä, kuinka morsiusparin tulisi muistaa päivän olevan ainutlaatuinen ja heidän näköisensä. ’’Älkää stressatko turhasta, tai tehkö juhlaa muille. Ajatelkaa itseänne.’’ -lausahdus on kuultu useammin kuin kerran tai kaksi. Kuitenkin, kun keskustelu kääntyy pukeutumiseen, ei siihen monien mielestä saisi puuttua – puhutaan jopa julmuudesta päättää vieraiden pukeutumisesta, sillä samalla vierailla tulisi olla ’hyvä olla’ omanlaisissa, itsepäätetyissä vaatteissaan. Mutta entä, jos vieraiden yhtenäinen teema on osa kokonaisuutta ja enemmänkin morsiusparin itsensä kuin vieraiden ajattelemista?
Olen itse todella tarkka ja niin on Eetukin, joten en voisi kuvitella vieraita meidän häissämme trikoomekoissa, tai muussa vähemmän juhlavassa. Hääjuhlaan panostetaan ja niihin menee paljon rahaa, joten toivon itse, että pukeutumisella osoitettaisiin arvostusta juhlaa, sekä juhlittavia kohtaan. Tämä onkin yksi syy siihen miksi päätimme ilmoittaa vieraille pukukoodista, joka ei ole ’’casual’’ yms. laajakirjoinen käsite, vaan yksi teemainen. Tästä kerron enemmän Save The Date – juhlien jälkeen, kun olen sen juhlijoille paljastanut.
Kun pukeutumisen teema on päätetty, olen ajatellut ilmoittaa kutsuissa myös värit, joita ei mielellään käytettäisi vieraiden pukeutumisessa (värit kaasojen, bestmanien, sulhasen tai morsiamen puvuissa). Vaikka tämä kuulostaa varmasti monien korvaan bridezilla-sekoilulta, koemme selkeiden ohjeistuksien sekä teemojen myös helpottavan vieraiden vaateharkintoja. Olen itse niin monta kertaa miettinyt, taistellut ja pohtinut mitä laittaa, onko tarpeeksi hyvä, entä jos loukkaan? etten toivo kellekään stressiä meidän häistämme.
Mielestäni juhlan kokonaisuuteen vaikuttaa myös vieraiden pukeutuminen ja hääparilla on lupa vaikuttaa siihen. Emme ole kuitenkaan palkkaamassa juhlatilan ovelle pukeutumispoliisia, joka ei päästä sisään, jos asu ei ole sopiva tai se on ’’väärän värinen’’ – vaikka Eetun äiti tätä multa kyselikin. Pukeutumisen tärkeys on mennyt sen verran pitkälle, että pyysin firmalta, jolta varasimme DJ:n tyylikästä ja juhlavasti pukeutuvaa soittajaa. Firma ehdotti DJ Tinderiä, josta voisin sitten swaippailla juuri meille sopivan DJ:n! (Ehkä ei nyt kuitenkaan mennä ihan niin pitkälle, mutta miksipäs ei?:’D)
Loppujen lopuksihan tärkeintä on, että mahdollisimman moni kutsutuista pääsisi paikalle ja kokisi olonsa tervetulleeksi.
Oletteko ajatelleet jotain tiettyä pukukoodia häihinne, ja kuinka rajattu se on?
Koetteko, että tarpeeksi rajattu koodi helpottaisi osittain omia valintoja pukeutumisen suhteen?
Kiira