HÄÄPÄIVÄNI ELOKUUSSA -92 / KIIRAN ÄITI

”Tyttäreni menee naimisiin!”

Tällä tavalla minun nuoruudessani asia markkinoitiin lähisuvulle ja tuttaville. Itsekään en silloin kiinnittänyt huomiota ilmaisumuotoon,mutta nykyään tilanteita seuranneena sanon aina itse:” Kiira ja Eetu menevät naimisiin.”

Olen tänään etsinyt hääkuvia, jotta saisin paremmin palautettua mieleeni mitä kaikkea tuona päivänä, lähes 30 vuotta sitten , tapahtuikaan. Mutta niinkuin usein käy, etsimäänsä ei löydä juuri tarpeeseen.
Kuvat voivat monen muuton jäljiltä olla missä vain, vaikkapa kellarin alimmassa laatikossa. Kuvaamon kuvat löysin kyllä.

Eilen viimeeksi ystävättäreni kanssa aiheesta puhuttuani huomasin ajan olevan aivan toinen, monenkin tai  lähes kaikkien asioiden suhteen. Itse avioiduin vuonna 1992 elokuussa, Varman nimipäivänä. Päivämäärällä ei niinkään ollut väliä vaan päivämäärä määräytyi lähinnä sen mukaan mikä paikka olisi vapaana ja miten vanhemmat ovat suunnitelmissa mukana. Ja hehän olivat.

Valmisteluista vastasimme itse kaason ja bestmanin pyytämisestä, kutsu- ja pöytäkorttien tekemisestä, pienten karkkipussien askartelusta aforismeineen, vaatteiden vuokraamisesta ja kampausten hoidosta. Kaasoja oli siis yksi ja bestmaneja myös, he olivat ystäväpariskuntamme ja sittemmin Kiiran kummeja. Asiat loksahtelivat kohdalleen ympärillämme meidän näkemättä paljoakaan vaivaa. Kutsuvieraslistalle lisäsimme ne ystävämme, joidenka kanssa toivoimme voivamme jakaa ainutlaatuisen päivämme, muuten vieraslista oli laadittu vanhempiemme yhteistyöllä ja häissämme oli noin 120 vierasta. 

Valokuvauksessa kävimme ennen vihkimistä, kuvaaja sanoi  jännityksen ja odotuksen näkyvän hyvin kuvissa – ihan kuin odottaisimme tulevaa yhteistä elämää.  Olimme jo tuossa vaiheessa asuneet yhdessä kolme vuotta. Oli mahtavaa olla kuvattava tuollaisena päivänä ja niin laitettuna.

Koko hääpäivämme oli hyvin perinteinen, vanhoja kaavoja noudattava, tapahtumarikas päivä.

Meillä oli ihana hääjuhla. Suloiset morsiusneidot, sulhasen siskojen tyttäret, hoitivat oman pestinsä mallikkaasti kauniissa mekoissaan. Kirkossa jousisoittimet soittivat Romanssin vihkimisen jälkeen, samat soittajat laskeutuivat soittamaan juhlapaikalle ruokailun taustamusiikiksi. Kättely pitkän kaavan mukaan kuului tuolloin kuvioon, hassulta toki tuntui kätellä ihmisiä joita ei ollut koskaan nähnyt missään tilanteessa aiemmin.  Juhlapaikalla häävalssina tanssimme Akselin ja Elinan häävalssin sekä Kultainen nuoruus.

Illan mittaan oli seremoniamestareitten järjestämiä hassun hauskoja tietovisailuja, hääkimpun heitto, sukkanauhan heitto, morsiammen ryöstö ja tanssia discomusiikin tahtiin. Morsian ryöstettiin vieden hänet lähimpään pubiin ja sulhanen jäi laulamaan häävieraille, toki morsian tuli palautetuksi jonkin ajan kuluttua sulhasen suoriuduttua hänelle helposta tehtävästä rahakkaasti.

Vanhempamme, järjestelijöinä, olivat onnistuneet loistavasti. Iso kiitos vieläkin heille siitä, vaikkeivät kaikki enää ole kiitosta kuulemassa.

Pahoittelen mahdollisille mukana juhlassa olleille tekstinlukijoille etten ihan kaikkea voi muistaa ja joku teistä lukijoista muistaa asioita eri tavalla, ihan oikealla tavalla myös.

Olinko tuolloin rakastunut? Kyllä olin, ja niin onnellinen, uskoin eläväni loppuelämäni tuon miehen rinnalla.

Ihan pökerryn, kun kuuntelen ja luen kuinka ihanasti nämä omat nuoret (siis Kiira ja Eetu) puhuvat hääjärjestelyistään ja kirjoittavat toisilleen. Yhteistä suuntaa kaikelle haetaan jokaisesta asiasta  nyt ja jo ennen tätä, realismia unohtamatta.

Koen ja muistelisin ettei omassa elämässäni ennen häitä olisi ollut paljoakaan tulevaisuuden suunnittelua yhdessä, elämä vain lipui eteenpäin. Pääpiirteittäin perinteisesti häät, lapset ja työt. Molemmilla syvemmät omat haaveet, ajatukset ja odotukset tulevasta, meillä oli mukavaa yhdessä eikä ehkä koettu kai vakavaa keskustelua elämästä aiheelliseksi. 

Jos nyt voisin sanoa nuorelle minälleni asioita niin ensimmäiseksi kehoittaisin puhumaan ja puhututtamaan tulevaa elämänkumppania, miestäni. Puhuisimme ajatuksistamme tulevaisuuden suhteen, puhuisimme siitä mitä odotamme toisiltamme naimisiin mentyämme  ja kuinka sitoudumme toisiimme sekä yhteiseen elämään tasavertaisina kumppaneina, ihmisinä. Puhuisimme myös siitä, että mitä jos ei kaikki menekään ajatustemme mukaan, pystymmekö muuttumaan tai mukautumaan uusiin ilmiöihin toisissamme. Puhuisin arjen asioista, kodin hoitamisesta yhdessä,lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta yhdessä sekä monesta muusta yhteisestä asiasta.

Tiedän nyt jonkun ajattelevan, että eihän kaikki miehet puhu. Kannustan miehiä puhumaan, koska ajatuksia on hankala lukea ja mikäli nainen on yhtään tulkintaan taipuvanen niin puhumalla pääsee pitkälle. Toivon jokaiselle uudelle ja tulevalle avioparille ymmärrystä arvostaa toisianne, kunnioittaa toisianne ja taitoa puhua toisillenne sekä toisistanne hyvää, selänkin takana.

Kiiran äiti, Saila

Kommentit (2)
  1. K toisesta blogista
    1.4.2019, 18:31

    Tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus, kiitos Saila!

  2. Ihania äidin ajatuksia! Olin kerran Kaliforniassa häissä, ja aattoviikon ohjelmaan kuului ’bridal shower’, jossa äidit, isoäidit ja muut läheiset suvun naiset antoivat neuvoja ja kertoivat elämästään. Ihana hetki – niinkuin tämä postauskin <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *