VUOKRAKORISTEET – SÄÄSTÄ LUONTOA JA AIKAA
Kaupallinen yhteistyö Bride and Joy:n kanssa.
Monille häät ja niiden järjestäminen tarkoittaa myös koristeiden hamstraamista kaappeihin. Itse olen allerginen kaikelle ylimääräiselle tavaralle, joten pyrimme sen vuoksi pitämään koristelut hyvinkin minimalistisina. Kuitenkin on asioita, joita minäkin välttämättä häihimme halusin.
-Kynttilät, joille tarvitaan kynttilänjalkoja
-Kaari kukkineen niin seremoniaan, sekä mahdolliseksi kuvauskaareksi
– Instax-kamera tuli myöhemmin tärkeäksi elementiksi
-Maalaustelineet, joihin voi laittaa omat kyltit, tai itse kirjoittaa.
Vaikka ’’pakollisia’’ tarpeita ei ole paljon, niin kyllä kymmenet kynttilänjalat, seremoniakaari, kukat siihen ja maalaustelineet vievät kaksiosta aika paljon tilaa. Unohtamatta, jos tarvitsisimme jotain muuta lisäksi. Tietenkin häiden jälkeen tulisi vielä myydä kaikki hankkimansa tuotteet pois, jos niille ei ole muuta käyttöä. Eikä menekistä voi olla koskaan varma.
Koristeiden vuokraaminen, eli lainaaminen maksua vastaan tuntui itselle ensin kaukaiselta ajatukselta, sillä en ollut lukenut vuokrauksen mahdollisuuksista ja kuvittelin tuotteiden olevan todella arvokkaita. Päädyin Bride and Joy:n sivuille Häät 2020-ryhmän kautta – yllätyin positiivisesti, sillä hinnat olivat ’’järkeviä’’! Lisäksi valikoima on kattava ja tyylikäs, ja uskon, että mm. käsinojallisiin tuoleihin olevat tuolihuput ovat enemmän kuin iso juttu! Sivuja ja tuotteita selattuani tunsin itseni jopa vähän yksinkertaiseksi, kun en ollut ajatellut aiemmin tätä mahdollisuutta kortisteiden hankintaan.
Kun vuokraa, säästää luontoa ja aikaa
Lähdin aikoinaan järjestämään häitä sillä mentaliteetilla, että käyttäisin suomalaisia pienyrittäjiä sekä pyrkisin toimimaan mahdollisimman ekologisesti. Myönnän, on tullut stiplattua muutamien juttujen kohdalla, mutta suuremmassa kuvassa olemme pärjänneet hyvin. Luonnon silmin katsottuna, sekä omiin arvoihimme peilattuna koristeiden vuokraus kuulosti vieläkin paremmalta- jokaisen ei tarvitse ostaa kymmeniä omia, vaan samoja tuotteita voidaan käyttää kymmeniä kertoja. Vaikka monet juhlapaikatkin ovat ottaneet ekologisuudesta koppia, ei se ole itsestään selvyys. Juhlapaikoilla ei luultavasti ole vuokrattavia koristeita, joten hamstraamme vieläkin säästöhöyryissämme kaapit täyteen Kiinasta tilattua tavaraa.
Luonnon säästäminen, ja sen ajatteleminen on monille varmasti tällä hetkellä kulutuksen näkökulmasta tärkeä aihe, mutta vaikka et kokisi sitä itsellesi ensimmäisenä syynä vuokrata tuotteita, niin ainakin vaivattomuus voisi olla kovassa huudossa.
Kun olette hoitaneet kuukausien järjestelyn häitänne varten, laittaneet paikan kuntoon, joko itse tai uiden avustuksella, siivonneet, ja selvinneet tunnerikkaasta päivästänne, tulee paras osa: ylimääräisten tavaroiden myyminen pois. Uskokaa tai älkää: itse olen tässä kohtaan omimmillani, ja myyn joka muutossakin puoli asuntoa pois, mutta. Miksi mutta? Netissä tuotteiden, varsinkaan ns. arvottomien tuotteiden myynti ei ole välttämättä helppoa ja itsestään selvyys. Vaikka laitat kuvat tuotteista, tahtoo mahdollinen ostaja vielä mitat edestä ja takaa, ehkä sivustakin. Lisäksi sovitte viisi eri aikaa viiden euron takia, ja loppujen lopuksi tuotteet ovat vieläkin teidän eteisen liukuovikaapeissa. Vuokraamalla koristeet, noudat tuottaa päivä tai pari ennen THE päivää, jonka jälkeen palautat tuotteet siisteinä, samassa kunnossa, kun vuokratessakin – niin helppoa!
Bride and Joy:lta löytyy huippu tuotteita, ja koristeiden lisäksi verkkosivujen kautta on myös mahdollisuus vuokrata kattaukseen tarvittavia tuotteita Helsingin astiavuokraamolta. Jos meidän juhlapaikalta ei olisi tullut kaikkea mahdollista juomakaapeista asti, olisin vuokrannut astiavuokraamolta ainakin kultaisia aterimia ja kattauspaketin, sekä tynnyrijääkaapit.
Tuotteita tulee näkymään tulevissa häissämme, joten saatte kysyä myös niistä lisää helmikuun lopulla – muistakaa kuitenkin, että suosituimmat tuotteet varataan aikaisin!