SIVIILIVIHKIMINEN JA SEREMONIA JUHLAPAIKALLA
Päätin nyt päästää teidät odotuksesta, sillä olen saanut paljon pyyntöjä häihin liittyvistä postauksista. Tässä on nyt kuitenkin häiden jälkeen ollut muutama muuttuja, niin kuin monella muullakin varmasti. Haluan näin alkuun lähettää tsempit ja virtuaalihalit jokaiselle tämän vuoden morsiamelle. Jos, tai kun teidän hääpäivänne joudutaan siirtämään, mutta alkuperäinen päivämäärä on tärkeä, on tässä yksi tapa toimia. Ihana, tunnelmallinen, ja henkilökohtainen tapa.
Torstai 20.02.2020 vihkiminen käräjäoikeudessa
Päätimme vuoden 2019 loppupuolella, että päädymmekin maistraattivihkimiseen jo saman viikon torstaina. Syy tähän muutokseen oli pieni säästö budjetissa, sekä henkilökohtaisempi seremoniatilaisuus lauantaina, kun vieraat ovat paikalla.
Torstaina meidät vihdoin sitten vihittiin hirveän säädön, paniikin ja laittamattoman meikin kera (käy kurkkamassa instassa tuon päivän kuvan tarina). Meillä oli mukana meidän lisäksi noin 15 ihmistä, vaikka aluksi olimme kuvitelleet porukan olevan n. 4 ihmisen kokoinen – kaikki vain halusivat mukaa, mikäs siinä.
Itse vihkiminenhän ei kestä kauan, ehkä noin 2minuuttia, kun toivomme sormuksen vaihdon vihkimisen yhteyteen, mutta suosittelen, että sen jälkeen lähdette vaikka syömään porukalla, saa päivään vähän enemmän juhlantuntua. Tämän hetken vallitessa voisi olla hauskaa, jos vihkimiseen saisi Skype-puhelun, jotta niin moni, kuin haluattekaan olisi mukana. Ja tämän jälkeen kaikki tilaa samasta ravintolasta kotiin ruokaa! Aivan loistavaa.
Me kävimme porukalla syömässä Hakaniemessä Meripaviljongissa, joka valikoitui mm. ulkonäkönsä puolesta, sekä merillisten antimien takia. Meille, kun oli lauantaille tulossa härän sisäfilettä. Iltaa nautittii useamman tunnin ajan, ja nämä olivat kuin etkot tuleville häille.
Lauantai 22.02.2020 seremoniallinen vihkiminen
Vihkiminen alkoi lauantaina 22.2. vähän kahden jälkeen. Juhlapaikka oli täynnä vieraita ja tunnelma oli odottava. Saavuimme omalla autolla Eetun ja kaasojen kanssa juhlapaikalle, sillä olimme olleet jo firstlook-kuvauksissa, eikä hääauton hankkiminen ollut omalla kohdalla tärkeää. Ylimääräinen helma mekkoon kiinni ja homma alkuun!
Chisu-Onni kappale alkoi soimaa, ja veljeni, eli vihkijämme käveli ensimmäisenä kohti vihkipaikkaa. Hänen jälkeensä käveli bestmanit, Eetu, kaasot ja sitten hetken päästä minä. Ai, että mua jännitti, mua jännitti vaikka oltiin nähty jo Eetun kanssa aamulla ja mehän oltiin jo naimisissakin. Kuitenkin kun lähdin kävelemää itse pitkin ”kujaa”, jota syleilivät vieraamme, purskahdin itkuun. Itkin onnesta, ja itken nyt. Itkin sillä näin siellä ystäviä, minulle rakkaita ihmisiä, ihmisiä, jotka tulivat meidän takia sinne. Minä onneni kukkuloilla.
Veljeni aloitti ”Hyvä hääpari sekä hääparin läheiset. Te olette täällä tänään todistamassa Kiiran ja Eetun vahvistamaa liittoa.’’
Oltiin yhdessä kirjoitettu meidän näköinen vihkikaava, käyttäen apuna virallisten kaavojen rakennetta. Omasta mielestäni vihkikaavamme oli erittäin kaunis, meidän sekä suhteemme näköinen, juuri meille tehty. Seuraavaksi otteita tektistä:
”Te, Eetu ja Kiira olette päättäneet rakastaa toisianne. Vaikka rakkaus on valtava tunne, se on silti ensisijaisesti teon sana ja tahdon asia – on jatkuvasti tehtävä valinta, valinta rakastaa toista ja olla toiselle se yksi ja ainoa. Muistakaa; olette toisillenne tärkeimmät ihmiset maailmassa, itseänne ja toisianne varten.”
”Sanaa rakkaus, ei tule sitoa vain hyviin hetkiin, vaan sen vahvuus tulee vasta esille haarniskan tavoin vaikeina hetkinä. Se, että te tahdotte solmia avioliiton, osoittaa, että tuntemanne rakkauden lisäksi te myös tahdotte yrittää rakastaa silloinkin, kun se on vaikeaa. Te tiedätte, elämän polun olevan joskus kivinen, mutta onneksi teillä on toisenne, ihminen, johon tukeutua, ihminen, johon luottaa. Tämä avioliitto on merkki sitoutumisesta, sitoutumisesta toiseen ihmiseen ja yhteiseen tulevaisuuteen. Tulee hetkiä, jolloin toinen rakastaa toistaan vähän vähemmän. Niinä hetkinä toivon, että palaatte yhdessä tähän hetkeen, ja näihin tunteisiin.”
Ja tässä välissä valutin kyyneliä, ja valutan niitä täällä nytkin ..
”Jotta voi rakastaa ja kunnioittaa toista, täytyy muistaa tehdä se ensin itselleen. Ette ole vain yhtä, vaan olette myös yksilöitä, joilla saa olla omia unelmia ja haaveita. Teillä on lupa kasvaa yksilöinä ja muuttua ihmisinä, teillä on lupa olla erimieltä. Mutta, kun rakastatte, kunnioitatte ja olette parhaat ystävät toisillenne, teillä on pitkä ja yhteinen tie elämässä. Olkoon koti toisissanne, olkoon toisen syli rauhallinen ja onnellinen paikka, jonne on hyvä palata.”
Halusin, että vihkiminen on henkilökohtainen, aito ja kyynelkanavat avaavat. Halusin, että seremonian aikana meidn rakkaus välittyy ja tuntuu aina jokaisen vieraan rinnassa asti. Halusin koskettaa.
Kun kaava oli käyty, oli valojen vuoro. Kyllä, luimme toisillemme valat, valat rakkaudestamme muiden kuullen. En meinannut aluksi itse saada sanaa suustani, joten pyysin kikkia vähän nauramaan. Ja kaikkihan nauroi – tilanne vapautui. Kun olin saanut itketettyä kaasojani, itseäni ja Eetua, oli Eetun vuoro. Itkimme lisää, unohtamatta naurua. Eetun valan aikana hän antoi minulle myös sormuksen.
Lopuksi veljeni oli kirjoittanut meille kauniin puheen, jossa toi esille meidän syvää sisarussuhdetta, sekä kertoi kuinka on saanut Eetusta ystävän. Tämäkin puhe meinasi jäädä kesken, sillä veljeni alkoi itkemään kesken puhumisen.
Kun vihkiseremonia oli ns. taputeltu, lauloi 90-vuotias Mummini meille laulun onnitteluksi, jonka jälkeen poistuimme juhlatilasta musiikin saattelemana. Ensin kävelimme minä ja Eetu, sitten kaasot, bestmanit, ja veljeni.
Seremoniastakin saa ihanan, henkilökohtaisen ja arvokkaan, jos kirkkovihkiminen ei ole mahdollista tai ei tunnu omalta.
