Hääpuvun teetättäminen Heidi Tuiskulta osa 1/5

’’Eikai tässä nyt mistään parista sadasta ole enää tälläset kiinni.’’ – Eetu

Kun lähtee miettimään omaa hääpäiväänsä, tulee monilla ensimmäisenä mieleen hääpuku. Pukuja on helppo ihastella verkossa ja oma suosikkini hääpuvun unelmointiin on pinterestin taika maailma, sieltä löytyy vaikka ja mitä, sekä saa mahtavia vaikutteita myös ympäri maailmaa.
Vaikka pinterest on monen asian unelmointiin enemmän kuin mahtava alusta, tekee se myös unelmien tavoittelusta vaikeampaa, sillä kaikkea mitä pinterestissä näkee, ei välttämättä saa itselleen. Syitä voi olla monia; kuten juuri kyseisen suunnittelijan luomuksien löytyminen, budjetti, tai esimerkiksi haastavien vartalon muotojen ansiosta istuvan puvun löytyminen (oma syyni).

Miksi teetätän hääpukuni?

Takasin heitto – miksi ei? Mutta, kun faktoihin päästään, niin ei alun perin tarkoituksenani ollut teetättää pukua, vaan hankkia jo monen vuoden suosikki suunnittelijan (Sottero) puku. Pääsinkin sovittamaan suunnittelijan pukua Love Me Do-messuilla lokakuussa, ja keskustellessa sovituksen yhteydessä ammattilaisen kanssa, tulimme siihen tulokseen, että minun tulisi hankkia kaksi-kolme kokoa oikeaa kokoani suurempi puku, jota sitten kavennettaisiin muutamista paikoista ’’oikeisiin’’ mittoihin. Tämä ongelma johtuu leveämmästä perästä, hartioista, sekä rinnan alueesta – perän ja vyötärön ero on n.35cm. Tällaisten isojen muutoksien tekeminenhän ei ole ilmaista, jolloin jo valmiiksi arvokkaaseen mekkoon tulisi useampien satojen muokkaukset.

Yksi syistäni oli siis istuvuus, istuvuus juuri minulle ja minun vartalolleni, jotta voin näyttää juuri niin hyvältä, kuin näytän, mistään tinkimättä.

Näin Heidin pukuja instagramissa melkein heti ensimmäisen pukusovitukseni jälkeen – pommittaminen alkoi. Rakastuin jokaiseen mekkoon, uudelleen ja uudelleen, sekä kerroin asiasta myös ’’kuuluvasti’’ Heidille, että parille muulle, pahoittelut. Pukuja selatessani tulin siihen tulokseen, ettei minun kannatakaan ostaa valmista pukua ja maksaa siitä muokkauksineen melkein yhtä paljon, kuin juuri minulle tehdystä puvusta. Lisäksi kun lähtee itse suunnittelemaan taiteilijan kanssa pukua, voi saada monien unelmapukujensa parhaat puolet yhteen ainoaan pukuun.

Toinen syy oli siis uniikkisuus, vain minulle tehty puku, jota ei ole kenelläkään toisella. Tämä oikeastaan on aika lailla kantavana teemana koko meidän häissämme, niin kuin myös seuraava ’’syy’’.

Kolmas syy oli kotimaisuus, ja pienyrittäjän tukeminen – tukekaan kotimaista!

 

Mikä on pukuni budjetti?

Olin varmaan erittäin hämmästyneen näköinen, kun Heidi kertoi mahdollisia hintoja puvulleni. Tietenkin, kun hinnoissa oli pieniä eroja, kysyi Heidi meidän budjettiamme pukuun, en osannut vastata. Tiesin, ettei puku ole yksi niistä juhlan osista, joista tinkisimme, mutta kysyin silti Eetulta hänen mielipidettään. Kerroin, että toisilla vaihtoehdoilla puku olisi 2800-3200€ ja toisilla 2800-2500. Eetua suoraan lainaten: ’’Eikai tässä nyt mistään parista sadasta ole enää tälläset kiinni.’’ Niin eikai, vaikka itse pihinä ihmisenä aloin heti laskemaan kannattavuuksia, sillä olinhan myös tapani mukanaan valinnut tietämättäni kalleimman pitsin ehdotetuista vaihtoehdoista.

Budjettimme on siis 3000€ hääpukuun.

Minkälainen puku me sitten tehdään?

Tiedän, kiinnostavaa tietää minkälaisen mekon saa 3000eurolla, mutta en kerro sitä vielä, vaan jätän teidät jännäämään mun kanssa, jolloin tämä viisiosainen tekstinrykelmä voi olla tunteiden purkamista, ja kasvottomille hahmoille purkautumista.

Sananen vielä Heidi Tuiskusta

Heidi. Heidi on aurinkoinen ammattilainen, joka luki ajatuksiani. Ai, että, ajattelen meidän molempien olevan aika innoissaan tästä projektista, sillä teemme jotain epä suomalaista, ja mahtia! Kiitos Heidi, että valitsit minut!

Kuullaan! 

Kiira

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *