It’s A Match 2.

 
 
 

 

 

 

Tässä menee nyt blogineitsyys. Mulle kerrottiin, että miehen näkökulma on kaivattu aiheesta ”häät”, joten vastaan nyt huutavaan tarpeeseen! Tässä mun kokemus siitä kuinka me Kiiran kanssa kohdattiin.

Tavattiin Kiiran kanssa ensimmäisen kerran 2014 äitienpäivänä. Ensikosketus toisiimme saavutettiin kuitenkin tosiaan Tinderissä jo muutamaa viikkoa aiemmin pääsiäisenä. Näytin toki uuden matchini kuvia kavereilleni, joista osa kertoi suoraan, että tuo tyttö pelaa vähän eri liigaa kuin sinä, eli kannattaako siihen nyt ruveta tuhlaamaan aikaa viestittelemällä.

Kannatti.

Olin aktiivinen osapuoli ja totesin jo Kiiran tinder-profiilin perusteella, että tytössä on aika paljon enemmän syvyyttä kuin (silloin) punaiset hiukset ja (edelleen) kauniit kasvot. Joidenkin ensimmäisten pinnallisten viestien ja niitä hiljaisten seuranneiden viikkojen jälkeen huomasin, että Kiira oli muuttanut profiilinsa esittelytekstiä ja heittänyt vielä haasteen: pyydä numero ja soita, jos kiinnostaa. Pyysin numeron ja soitin. Heti.

Muistaakseni Kiira taisi silloin olla kaupungilla kaverinsa kanssa, joten sovittiin, että soitetaan muutaman tunnin päästä uudestaan. Muistan, kuinka hän vaikutti aika hämmentyneeltä. Ei ollut tainnut odottaa puhelua ihan niin pian. Seuraava puhelu olikin sitten elämäni pisin ja kesti aika monta tuntia. Tytöllä oli aika paljon asiaa. Muistaakseni mä enemmänkin vaan kuuntelin  ;) 

Jo heti puhelun jälkeen ajattelin, että vastaan oli tullut jotain ainutlaatuista ja pakko on päästä näkemään ihan kasvotusten. Sovittiin, että tavataan äitienpäivänä iltapäivällä. Kiira meinasi vielä perua viime hetkellä, mutta en kuunnellut vaan lähdin ajamaan ja laitoin matkalta viestiä, että ei se nyt enää käy kun olen jo matkalla. Ei tärisyttänyt oikeastaan yhtään. Jälkeenpäin oon miettinyt, että se johtui ehkä siitä, ettei meidän maratonpuhelun jälkeen tuntunut siltä, että olisin ollut menossa tapaamaan jotain vierasta ihmistä.

Hain Kiiran autolla kotoa. Hän näytti ihan just niin kauniilta kuin kuvissakin! Pohdittiin ajaessa, että mihin pysähdytään. Kiira opasti ajamaan kirkon pihaan ja laitoin auton parkkiin. Aika nopeasti huomasin, että meillä ihan todella on syvempi yhteys ja se toimii ihan kasvokkainkin. Juteltiin taas tunteja ja tuntui siltä, että aika vaan hävisi johonkin.

Ollaan naurettu näin jälkeenpäin, että Kiira päätti enteenomaisesti viedä pesunkestävän pakanan kirkkomaalle ensitreffeille. Ja vaikka meille ei hääseremoniaan pappia tai kirkkoa kuulu, niin hyvin tässä kuitenkin ainakin mun kannalta kävi!

 

-Eetu