KUN EPÄTOIVO ISKEE


Niin kuin monet ovat varmasti huomanneet – meistä ei ole kuulunut toviin, eikä toiseen. Suurimmaksi osaksi olen syitä avannutkin jo instagramin (@kokkiset2020) storyn puolella viime viikolla.

Mutta kysymys kuuluukin: Miksi meistä ei kuulu?

Uskon, että suurin syy hiljaisuuteen on se, ettei meidän häärintamallamme tapahdu mitään. Olemme varanneet jo kaiken tarvittavan, vähän enemmänkin. Ja kun ulkoistamme tarpeemme eri palvelujen tarjoajille, ei meille oikeastaan jää itse paljoakaan tehtäväksi häihin – kunhan saavumme paikalle.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö elämässä muuten tapahtuisi.

Mulla on henkilökohtaisesti tällä hetkellä todella kova stressi elämästä sekä tulevaisuudesta. Oma terveys, työn raskaus ja kaiken lisäksi yllättävä alle kuukauden aikataululla tapahtuva muutto saa aivot sauhuamaan ylikierroksilla, joka tarkoittaa suoraan minun kohdallani ahdistuksen ja paniikin yhteistä sekasortoa.  Minulla todettiin tammikuussa krooninen sairaus, endometrioosi. Vaikka olimme jo olettaneet sen olevan olemassa, emme koskaan kuvitellut kuinka laajasti se olisi levinnyt, tai kuinka raskasta tämä kaikki olisi myös henkisesti.

Kun tapasimme Eetu ei halunnut mennä naimisiin, tai saada lapsia.

Olemme menossa naimisiin. Päätimme sen 2016 syksyllä ja samanaikaisesti aloimme puhumaan lapsista sekä mahdollisesta tulevaisuuden Kokkisten perheestä. Eetun mielipiteet ovat vuosien varrella muuttuneet todella paljon ja lapsi olikin jo enemmänkin toivottu asia, kuin rasite tai ahdistavalta tuntuva elämänlaadun kaventaja. Olin onnellinen tästä ajatuksen muutoksesta ja ajatuksesta yhteisestä perheestä, vaikka meillä on nytkin jo Pieni ERHE (eli perhe).

Tämähän kuulostaa enemmän kuin ihanalta, ja odotankin jo innoissani tulevaisuuden retkiä yhdessä perheenä.

Elämä ei kuitenkaan aina mene niin kuin on ajateltu – en olisi koskaan uskonut jonkun antavan aikataulua minulle lapsen hankintaan, saatika, että joutuisin 25-vuotiaana keskustelemaan hedelmöityshoidoista kätilön kanssa.  Vastahan Eetu on on muuttanut ajatusmaailmaansa ja meillä piti olla ”elämän parasta aikaa”. Tai, no tämä elämän paras aika on minun omassa päässäni kehitelty ajatus siitä, miten asioiden tulisi mennä, sillä olen kuitenkin aina halunnut olla myös äiti.  Leikkaukseen pääsin erittäin nopealla aikataululla, ja minut leikataan jo toukokuun lopussa. Lääkärin sekä Kätilön sanoin, meidän tulisi leikkauksen jälkeen mahdollisimman nopeasti yrittää lasta, sillä silloin meillä olisi siihen parhaimmat mahdollisuudet.
Itse en kuitenkaan halua olla raskaana häissä, joten tämä ei tule tapahtumaan.

En pidä siitä, kun minun elämääni puututaan tai sitä yritetään aikatauluttaa. En kestä sitä, jos en ole tietoinen asioista tai jos en pysty itse vaikuttamaan asioiden kulkuun. Pitäisi pystyä olemaan itselleen armollinen, ja nähdä asioissa positiivisia puolia – eihän minulle kukaan ole antanut viimeistä tuomarin iskua lapsettomuudesta.Ei kuitenkaan tällaisten asioiden ajatteleminen ja pohtiminen mielestäni kuulu elämän aikaan, jolloin pitäisi elää vaaleanpunaisessa hubbabubbakuplassa lennelle pitkin pinkiksi maalailtuja katuja.

Minun pitäisi pystyä olemaan onnellinen asioista mitä minulle on tulossa ja mitä minulle on jo annettu tai mitä olen saavuttanut, mutta valitettavasti harmaat pilvet valtaavat sisimpäni ja ajatukseni.

– Kiira

ps.Kiitos tuhannesti jo monille tuntemattomille seuraajillemme, joilta olen saanut tsemppaavia viestejä ja kokemuksia asiaan liittyen. Kun isoja asioita tapahtuu elämässä tarvitsee ihminen tukea, ja tuntuu enemmän kuin hyvältä kun joku kysyy vointiani.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *