Muokkaan 2.1.2019: Kokkinen, eli parempi puoliskoni teki tämän tutkinnan täydestä innostuksesta häihimme, ja joudumme tekemään sen uudelleen joulukuussa 2019. Mikä positiivista? 1. Mies on innoissaa 2. Osaamme tehdä tämän!

Kiitos :’)

HUH, onneksi. Kyllä sitä tulikin jännitettyä, etten vaan ole Eetun sisarus, saati ottolapsi. Onhan se toisaalta näin järkiavioliiton kynnyksellä saada tietoon, ettei toinen ole muiden kanssa ehtinyt avioitumaankaan tässä ohimennen.

Höpinät sikseen. Jos melkein kahdentuhannen euron teetetty kihlasormus, valokuvaajan varaaminen hääpäivälle tai save the date- korttien lähettäminen ei ole varmistanut aikeitamme järkiavioliitosta, niin tässä olisi sitten mustavalkoisella – leimojen kera. 

Tosiaan, me emme kumpikaan kuulu kirkkoon. Eetu on ollut pakanoiden puolella jo heti 18v syntymäpäiviensä jälkeen, ja minä nyt syksystä. Ajatuksena on asiallinen, tämän hetkisiin faktoihin perustuva vihkitilaisuus juhlapaikalla, ilman sen suurempia taivaallisia voimia. Olen itse ollut aina tapa Kristitty ja uskontojen historiat on kiinnostanut, mutta en ole päässyt lähempään kosketukseen uskoni kanssa oikeastaan koskaan, joten päätin ettei sen tarvitse olla osana yhtä tärkeimmistä päivistämmekään. En tietenkään voi kumota tosiasiaa siitä, etteikö Eetun apinasta ihmiseksi, kakkaa sataa niskaan, jos sataa, eikä kukaan auta – ajattelutapa olisi muovannut myös omaa ajatteluani jääkirkossa juhlittavista prinsessa häistä. Toisaalta, olenhan minäkin jo lähempänä kolmea kymppiä, kuin kahta kymppiä, joten syy olkoon myös siinä.

Päätimme olla ajoissa, ja yrittää varata jo mahdollista vihkijää. Hommahan ei ollut ihan niin helppoa, vaan niin kuin Suomessa kuuluu – ensin haetaan lupaa. En ollut tiennytkään tällaisesta menetelmästä koskien avioliiton solmimista ”siviilisti’’, joten toisaalta ehkä ihan hyvä olla taas kerran ajoissa, eikä myöhässä. Tuloksen julkaisemisessakin meni kuitenkin yli viikko. Nyt sitten vaan tosi hommiin tämänkin asian suhteen. Yksi asia taas pois listalta.

Itseasiassa juuri eilen äidin kanssa puhuneena, luulen meidän sukupolven olevan se, jonka avioliitot taas kestävät. Ai miksi? Syyt ovat hyvinkin simppeleitä, kuten; tasa-arvo puolisojen välillä, puhumisen kulttuuri, kadonneet roolit, ja järkiavioliitot. Avioliittoja ei solmita vain pelkästään hetken tunnemyrskystä jotain yhtä ihmistä kohtaan, vaan ymmärretään ihmisen mieltä ja houkutuksia. Kuitenkin, kun molemmilla on päätös mennä yhteen ja olla yhdessä, tietäen samalla sen, ettei kummankaan ole järkeä rikkoa itseään tai toista parisuhteen takia, vaan on parempi poistua takavasemmalle ennen sitä. Tieto ”mahdollisuudesta” lähteä, kun sattuu, lisää mielestäni vahvuutta ja halua siihen, että tekee kaikkensa suhteen eteen juuri nyt, tänään. Ketään, kun ei voi omistaa, ja parisuhteeseen tarvitaan aina kaksi. 
Joten en näe kuin yhden syyn mikä voisi johtaa meidän avioeroon-  luottamuspula, mikä taas johtuu usein puhumattomuudesta, jota mun kanssa ei valitettavasti ole.

Voin siis hyvin mielin itsekin todeta, ettei avioliitollemme ole minkäänlaisia esteitä, ja jos niitä tulisi – täytyy mennä lävitse *ruohon suhinaa käsillä*.

– Kiira