Viime aikojen haasteita (ja muutama ilo)
Elämme jännittäviä aikoja, ystävät. Mun koko viime yö ja tämä päivä ovat kuluneet jenkkivaaleja seuratessa. Suurin akuutti ilonaiheeni onkin ollut Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, jota olen fanittanut jo yli kymmenen vuotta. Ihana Mika ja kutkuttavat paikat. (Ja kiitos Yle mielenkiintoisista aamuöisistä analyyseistä.) Mielessäni on ollut myös neljän vuoden takainen marraskuu ja vaalivalvojaisemme New Yorkissa – tuntuu kuin siitä olisi paljon pidempi aika. Voi kunpa voi aikamatkata Nykiin ja kertoa terveisiä tästä todellisuudesta. Tosin en ole varma, haluaisinko loppujen lopuksi tietää tästä yhtikäs mitään.
Mitä muihin ajankohtaisiin (ja ei-maailmanpoliittisiin) asioihin tulee, yksi viime viikkojen suurimmista haasteista on ollut kahden hyvin erilaisen kahvinjuojan tapojen yhteensovittamittaminen (tosin lähinnä mitä tulee kahviin, muut asiat sujuvat verrattain saumatta). Olen espressoihminen ja melko summittainen. Aamulla aivan ensimmäiseksi laitan Bialetin levylle ja juon kahvini nopeasti seisten (al bar). Toinen kahvini on yleensä kaura- tai manteilimaitoon valmistettu latte, jonka juon matkalla töihin/kirjastoon/arkistoon tai vaihtoehtoisesti työpisteelläni, riippuu missä olen. Et voilà, hyvin simppeliä.
Asuinkumppanini sen sijaan on paljastunut totaaliseksi kahvihifistelijäksi ja hänen kahvinvalmistuksensa muistuttaa uskonnollista seremoniaa papujen jauhamisen, punnituksien ja tietynlaisten vedenkaatoliikkeiden kanssa. Kirjoitin (monimutkaisen ja espressominääni jopa aavistuksen huvittavan) kahvinkeitto-ohjeet puhelimeeni ylös, joskin taidan olla nyt jo parin viikon jälkeen melko kartalla filttereistä, papujen jauhamisasteista, eri kannuista ja veden lämpötiloista. Valmistan toki itselleni aamuisin espressoni, mutta maistelen aina silloin tällöin kahvihifistelijän kupista – ja tässä todella paino on sanalla ’maistella’. On käynyt ilmi, että kahvimaailma onkin paljon laajempi kuin mitä tämä Bialetti-nainen on tiennytkään (sanon tämän neutraalisti. Oma suosikkini ja paljon tarvitsemani kick tulee parhaiten hieman kitkerästä espressostani. Kahvi numero kaksi on taasen aloitus itse työpäivään: ”Tässä mä nyt juon mun lattea ja lueskelen meilejä.”)
Ja sitten maskiasioihin. Vaikka olen liikkunut maski päällä kesästä lähtien ja varmaankin jollain tavalla jo tottunut sen käyttöön, haasteita piisaa. Kangasmaski tuntuu kaikista kivoimmalta kasvoilla, muttei suojaa samalla lailla kuin paperimaski (tai mitä materiaalia ne kirurgin maskeilta näyttävät suu-nenäsuojaimet ovatkaan). Valkoiset ja siniset maskit alkavat myös kyllästyttää. Olisi kiva löytää mustia tai värillisiä paperimaskeja. Kankaisia vaihtoehtoja minulla on jo runsaasti: pääkallomaskista vaaleanpunaiseen good vibes only -maskiin. (Eli kanssaihmiset voivat lukea kasvoiltani kätevästi, kannattaako mua lähestyä vai ei.)
Suurimmat maskihaasteet liittyvät tosin kommunikointiin. Englanniksi maski päällä tulen joten ymmärretyksi, mutta mon dieu miten hankalaa on kommunikoida maskin kanssa ranskaksi ja arabiaksi. Toisaalta, tulee ainakin puhuttua ja kuunneltua paljon rauhallisemmin ja tarkkaavaisemmin kuin aikaisemmiksi ja usein esimerkiksi asiakaspalvelutilanteissa fiilis on rento: molemmat osoittavat kohteliaasti korviaan, ”anteeksi, en saa selvää, voitko toistaa” ja niin edelleen. Huomaan myös nyökkäileväni ja hymyileväni paljon enemmän – tosin en tiedä kuinka hyvin jälkimmäinen näkyy maski päällä.
Kommunikoinnista tuli mieleen mun päivittäinen struggle jutella Alexalle eli älykotimme hengelle. Kuulemma pyyntöni ovat liian pitkiä ja kohteliaita (whaaaat!???) Mutta kai tässäkin pätee vanha viisaus: hiljaa hyvä tulee. Jossakin vaiheessa minä ja Alexakin varmasti ymmärretään toisiamme paremmin.
Anyways…tällaista täällä. Nyt nautin aurinkoisesta marraskuun alusta ja siitä, että voin käyttää pitkää toppatakkia (àla Upper West Siden asukkaat) ja tennareita. (Yksi oivallinen syy rakastaa marraskuun alkua! Ja niitä ei totisesti taida olla liikaa…)
Lue myös:
