Tag: Mieli

Viime aikoina olen ajatellut paljon yksinäisyyttä. Itse tunnen aina aika ajoin yksinäisyyttä, vaikka minulla on ihana perhe ja kumppani sekä liuta rakkaita ystäviä. Kai kaikesta rakkaudesta huolimatta ajattelen, että ihminen on jollain tavalla pohjimmiltaan aina yksin. Oma yksinäisyyteni on kuitenkin enemmän sellaista melankoliaan taipuvaa (katselen tuntikausia Godardin elokuvia, kuuntelen Son Luxia enkä poistu kodistani), eikä […]

Minulla ei ole yhtä parasta ystävää. Ei bestistä, BFF:ää tai sielunsisarta. Toki minulla on hyviä ystäviä (tosin eikös oletus ole se, että kaikki ystävät ovat ”hyviä”), mutta ei vain yhtä ”parasta” tai kaikin puolin ”lähintä”. Vierastan sanaa ”paras”, vaikka samalla minusta tuntuu hassulta kuvailla joitakin ystäviäni ilman mitään selventävää etuliitettä, koska he tuntuvat niin uskomattoman tärkeiltä ja  […]

Paljon kirjoitetaan siitä, ettemme uskalla vaikeuksien (suru, tahmeus, ahdistus, you name it) keskellä jakaa tuntojamme. Ymmärrän sen hyvin. Olo on niin hauras ja herkkä. Joskus on vain helpompi kyynelehtiä yksin aamukahvilla kuin tekstata ystävälle, että apua kuinka jaksan, puhumattakaan että puhuisi tunteistaan julkisesti. No, minulla on ollut jo muutaman viikon ajan melko vaikeaa. Ei mitään superdramaattista, mutta surullista. […]

New Yorkissa asumisesta käteen jäi joukko enemmän tai vähemmän hyödyllisiä taitoja, kuten taito puhutella valtionpäämiehiä, pikakävely, Whole Foodsissa sukkulointi sunnuntai-iltapäivisin ja sulloutuminen täyteen metroon maanantaiaamuisin. New Yorkissa oppimani ja eniten käyttämäni oppi liittyy kuitenkin verrattain dramaattiseen* erooni entisestä poikaystävästäni. Skipatkaamme itse eroskeida (=unettomat yöt, syömättömyys, itkukohtaukset toimistolla, ääretön alakulo jne.) ja keskittykäämme tarinan opetukseen.  Tilanteeni oli seuraavanlainen: […]

Viime keväänä päätin aloittaa aktiivisen relaamisen ja tietoisesti työskentelemään itseni kanssa saavuttaakseni tasapainoisemman elämän. Elämäni on ollut todella suorituskeskeistä ja olen ollut enemmän tai vähemmän ahdistunut noin 14-vuotiaasta, eli yhteensä yli kymmenen vuotta. Osana tätä prosessia aloitin huolilistan kirjoittamisen. Listalle tosin kelpuutan vain aiheelliset huoleni. Turhat ahdistuksen aiheet pyrin poistamaan mielestäni heti, mutta rehellisesti sanottuna se on […]

Elämä täynnä iloja, eikö se olisi aika hyvä tavoite? Jokapäiväisiä, suunnattomasti iloa tuottavia asioita: pedikyyri kesämansikat paljain jaloin kävely Christine Baranski espresso lounaan jälkeen ruokaostokset torilla puhtaisiin lakanoihin sujahtaminen poikaystävän WhatsApp-pusut juustolla täytetty manouche-leipä Upper East Siden ovimiesten univormut kasvoveden imeyttäminen iholle suuret aurinkolasit Asioita, joita tapahtuu verrattain harvoin, mutta jotka tuottavat suurenmoisesti iloa: ruokailu […]

Kysymys, johon suhtaudun todella vakavasti: kuinka tuoda elämääni lisää iloa? Ja nyt en niinkään puhu samppanjapullon poksauttelemisesta ja lasien kohottamisesta, vaikka toki niilläkin on aikansa ja paikkansa, vaan jokapäiväisestä ja ennen kaikkea hyvin arkisesta ilosta. Siis siitä, että olo on kupliva, pirskahteleva ja innostunut tuikitavallisena tiistaiaamuna. Kiinnitän melkoisesti huomioita ilooni, koska uskon sen olevan ensiarvoisen tärkeää […]

Pyrin suhtautumaan elämääni kuin seikkailuun, samanlaisella uteliaisuudella ja innostuksella. Eli ajatella elämästä samoin kuin lapsena, jolloin kaikki oli jännittävää, uutta ja mielenkiintoista. Lapsena rakastin atlaksia. Opettelin lippuja, pääkaupunkeja ja elinkeinoja. En tiennyt mitään parempaa kuin karttakirjojen lueskelu tunti ennen nukkumaanmenoa. Kyläillessäni setäni luona pyysin häntä aina kertomaan hänen matkoistaan ympäri maailman. Suosikkejani olivat hurjat seikkailut […]

Mistä me oikeastaan puhumme puhuessamme epäonnistumisista? Ovat epäonnistumiset mokia, fiaskoja tai floppeja, teimmekö jotakin väärin tai huonosti? Ovatko ne pettymyksiä, kun asiat eivät menneet haluamallamme tavalla?  Tuskinpa kukaan nauttii epäonnistumisen tunteesta, mutta ne ovat väistämättömiä; oleellinen osa ihmisyyttämme. Omista epäonnistumistani ensimmäiseksi tulee mieleen yksi aivan hirveä työmoka, joka johtui huolimattomuudestani ja joka asetti erään toisen […]

Päästäkseni irti perfektionismistani olen alkanut tekemään asioita, joissa olen ihan hyvä, keskinkertainen tai huono. Näitä ovat esimerkiksi maalaaminen, virkkaus, puutarhanhoito, hiihtäminen, tämä blogi ja pianon soittaminen. Kyse on nimenomaan ei-tavoitteellisesta tekemisestä, puuhastelusta, jossa en halua kehittyä. Haluan vain yksinkertaisesti tehdä ja nauttia vain itse tekemisestä, enkä puuhasteluni tuloksista tai siitä, mitä voin tekemiselläni saavuttaa.  Puuhastelu […]