Vain minä ja Coco

Täällä sitä nytten sitten tökötetään. Hieman hämmentyneenä, mutta kovasti uteliaana ympärille tähyillen. Uusi blogikoti, oi…

Muuttokuormani on kovin kevyenlainen. Tarkoituksena oli ensin tuoda muutamia vanhoja postauksia mukana tänne uudelle alustalle, vähän niin kuin tilan täytteeksi ja somisteeksi, ettei näyttäisi paikat ihan autiolta. Mutta sitten ajattelin, että eipä hättäillä, kyllä se juttuarkisto ehtii sieltä perästä tulemaan, kunhan on sen aika. Nyt eletään hetkessä ja lähdetään luomaan uutta.

paletas-de-coco-home-made.jpgOlin myös suunnitellut vetäväni mahdollisia uusia lukijoita varten esittelyn itsestäni, että kuka oikein olen naisiani, vähän niin kuin uuden oppilaan esittäytymisen luokan edessä. Mutta sekin alkoi sitten tuntua jotenkin teennäiseltä ja tönköltä. Kyllä te opitte minut tuntemaan, postaus postaukselta, sana sanalta ja resepti reseptiltä. Eikä tässä ole edes kyse minusta, vaan sinusta, meistä, elämästä ja sen elävöittämisestä.

coconut-ice-cream-home-made.jpgpaletas-de-coco-recipe.jpgMutta en kuitenkaan sentään ihan tyystin tyhjin käsin tullut. On minulla teille nämä muuttojätskit.

Ja nämä jäätelöpuikot ovat muuten tosi hyviä. Ensinnäkin siksi, että ne maistuvat mahtavan kesäisiltä ja etelänmatkamaisilta. Ja toiseksi siksi, että ne ovat terveellisiä, tietenkin, näin on talossa tapana. Mutta ihan ennen kaikkea siksi, että ne ovat valkoisia, valkoisia asioita kun vain ei voi olla tässä maailmassa liikaa.

kookos-jaatelo-resepti.jpg

Paletas de Coco – Cocon kookosjäätelöt

KATSO OHJE UUDELTA NETTISIVUSTOLTANI VANELJASTA!

 

kookosjaatelo.jpgJa mitä tulee tähän uuteen blogialustaan, niin ei kannata hämmentyä mahdollisista outouksista. Tämä kaikki vielä vähän opettelututtaa. En ole myöskään ihan varma jääkö palstani näin leveäksi ja kuvat näin valtavan suuriksi. Toisaalta rakastan isokokoisia kuvia, toisaalta ne voivat olla hieman hankala hahmottaa. Mitä olette mieltä, meneekö silmät kieroon vai miellyttääkö visuaalinen suurieleisyys? Arvostan kovasti mielipidettänne.

paletas-de-coco.jpg

Näine hyvineni kiitän muuttoseurasta ja toivotan tervetulleeksi jatkossakin tänne uuteen kotiini. Tehdään tästä yhdessä viihtyisä hyvän olon pesä. Ovet ovat aina auki ja sana vapaa.

Viileitä jäätelölentosuukkosia ja nähdään taas!

♥ Virpi

pst, vanhalle blogialustalleni pääsee vielä ensi tiistaihin, 4.6. asti, jonka jälkeen liikenne ohjautuu suoraan tänne uudelle sivustolle. mikäli haluat tallentaa vanhoja reseptejä tms, niin tee se nyt, sillä blogiarkiston saapumisessa tänne uudelle pohjalle tulee kestämään tovi.

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo

Uutta päin

Vihjailin jo eilen, että tänään olisi luvassa Uutinen. Ja nyt olisi kuulkaas sitten julkistuksen aika.

(Ehdin jo saamaan aiheesta tekstiviestikyselyitä, joissa muun muassa epäiltiin minun olevan raskaana. Mutta ei, tämä ei ole nyt sellainen lisääntymisjuttu.)

Ja nyt niistä penkeistä ja päähineistä kiinni, sillä täältä tuulahtaa!

kiitos-hyvaa-lily-1.jpg

Rumpujen pärinää, pidättyneitä hengityksiä, laakeita silmiä – mikä on tuo Suuri Uutinen…

Ja täältä se tulee: Blogini muuttaa! Kiitos hyvää pakkaa nyytit ja nyssykät olalle ja tanssahtelee uuteen osoitteeseen. Tuleva blogikotini on niinkin hurmaava paikka kuin Lily, jonka nimikkoblogaajiksi muuttavat kanssani myös muut Trendi.fi:n blogaajat. Muuttopäivä on nyt tulevana torstaina, eli ylihuomenna eli ihan kohta! Uijjui, miten jännää!kiitos-hyvaa-lily-2.jpg

Odotan sydän pamppaillen, posket punaisina ja jännityksen perhoset vatsassa hulmuten tulevaa muuttoa, sillä vaikka Trendi.fi onkin ollut oikein oiva pesäpaikka, niin kuten eilisen postauksesta tuli varmasti esille, rakastan muutosta ja uusiutumista, etenkin kun se suuntautuu näin hedelmällisille ja vehreille laidunmaille.

Ja nuo Lilyn laidunmaat ovatkin varmasti monelle teistä tuttuja paikkoja, mutta teille, jotka ette Lilyä tunne kerrottakoon, että kyseessä on Trendin sisarmedia ja huomattavan suuri nettiyhteisö, jossa visiteeraa noin satatuhatta kävijää viikossa. Lilystä löytyy monta tunnettua nimikkoblogia, kuten esimerkiksi Trendin blogeissakin ennen majaillut ikiklassikko Eeva Kolun houstaama Kaikki mitä rakastin, Kiitos hyvään lukijota varmasti kiinnostava HaLo ja eräs oma suursuosikkini visuaalisesti: Suvi sur le vif. Nimikkoblogien lisäksi Lilyyn voi myös kuka tahansa perustaa oman blogin, joita löytyykin sivustolta yhteensä yli viisituhatta.

kiitos-hyvaa-lily-3.jpg

Nyt torstaista lähtien voit siis klikata itsesi uuteen osoitteeseen, joka on:
http://www.lily.fi/blogit/kiitos-hyvaa.

Kannattaa merkata uusi osoite jo nyt muistiin, tosin löydät varmasti perille jatkossakin, sillä jos satut ensi viikon tiistain jälkeen vielä tulemaan tänne Trendin sivuilleni, niin sivu ohjaa sinut automaattisesti uuteen osoitteeseen.

Kiitos hyvää tulee säilymään omana itsenään muutosta huolimatta, eli samalla tanssityylillä vedetään kuin tähänkin asti, tosin hieman freeseimmin muuvein ja uusissa vaatteissa. Ei siis syytä hätääntyä, Ja ettehän te hätäänny, kun olette niin lungin leppoisaa sakkia.

Sellainen asia tulee muuten kuitenkin huomioida, että koska blogiarkistoni siirtyminen Lilyyn saattaa kestää tovin jos toisenkin, niin kannattaa jo nyt tallettaa itselleen ylös esimerkiksi reseptejä, joita saattaisi mahdollisesti tarvita, ettei sitten tule ikävä. Kaikki aineisto tulee toki siirtymään uudelle alustalle ajan kanssa, mutta tulen olemaan tovin nainen vailla historiaa, mikä on tavallaan melko vapauttavaakin.

kiitos-hyvaa-lily-4.jpg

Eli tällainen raikas muuttouutinen. Miltäs kuulostaa? Herääkö kysymyksiä?

Itse olen ainakin kovasti innoissani, ja toivon, että tekin tykkäätte tästä muutosta ja tanssahtelette sankoin joukoin kanssani uuteen maailmaan torstaista alkaen.

Nyt vain ilolla ja jännityksellä odottamaan jälleen yhtä uutta alkua ja muutosten kesää.

Lämpöisiä lentosuukkosia!

♥ Virpi

Hyvinvointi Hyvä olo