Ajatuksia naistenpäivänä: #somelempeys ja yhteistyön tärkeys

”Nainen ei ole naiselle susi”, kirjoitti Lily-bloggari Anna Vihervaarasta vastikään blogissaan ja toimituksessa lanseerattiin aiheeseen liittyen #somelempeys. Käy ihmeessä lukemassa tämä kyseinen blogipostaus täältä. Mainio postaus, olen aivan samaa mieltä ja allekirjoitan kyllä kaiken! Hyviä pointteja ja hyvin sanottu, Anna!

Ainoastaan otsikon lause ”nainen ei ole naiselle susi” sai minut kohottamaan kulmakarvojani. ”Ai ei vai?” ajattelin heti. Oman kokemukseni mukaan joskus nainen nimenomaan sitä kyllä naiselle on. Susi. Tämä on kovin valitettavaa ja harmillista ja olen täysin vakuuttunut siitä, että näin ei tarvitsisi kuitenkaan olla. Näin ei saisi olla. Eihän näin läheskään aina toki ole, mutta silti vielä liian usein.

”Me pystymme yhdessä luomaan hienoja asioita, me pystymme tekemään suuria. Meillä on sellaista energiaa, jota tämä maailma tarvitsee, niin somessa kuin todellisuudessakin. Lämmintä, rakentavaa, luovaa, feminiinistä energiaa. Käytetään sitä.” Kuinka hienosti sanottu! Kuinka totta!

Osa bloggareistamme täällä Lilyssä tuntuu haikailevan paremman ajan perään, kun ilmapiiri oli lempeämpi, ystävällisempi, kannustavampi, rohkaisevampi ja rakentavampi. Tähän en osaa luonnollisesti ottaa kantaa, sillä olen bloggaajana täysi untuvikko. Aloitinhan vasta blogini täällä vuoden alussa.

Oma kokemukseni on kuitenkin, että edelleen täällä on hyvä henki ja ilmapiiri. Hommaan lähteminen hieman hirvittikin ja huomasin oikein kauhulla odottavani, mitä kaikkia vihapuhekommentteja blogiini ilmaantuisi. Olenhan sen keskustelupalstoilla ja Facebookissakin niin monesti nähnyt. Meno voi usein olla jotain aika eläimellisen villiä ja kaikkea muuta kuin keskustelevaa, rakentavaa ja toista kunnioittavaa. Ilkeilyä, loukkauksia, ihmeellistä päänaukomista, henkilökohtaisuuksiin meneviä hyökkäyksiä, räikeää provosointia… Niin paljon olen minäkin todistanut sivusta tällaista käsittämättömän rumaa ja järkyttävää käytöstä netissä, että pahaa tekee. Välillä, kun näitä juttuja on epäuskoisena lukenut ja meininkiä seurannut, niin usko ihmisyyteenkin meinannut jo järkkyä. Vihapuhetta. Somekiusaamista. Tästä on halunnut pysyä erossa ja kaukana. Kieltämättä ei ollut ensimmäinen ajatus alkaa aktiiviseksi bloggariksi ja millään tavoin olemaan esillä.

Sitten kuitenkin lueskelin toisten blogeja aikalailla laidasta laitaan, mutta tuolloin erityisesti painonpudotukseen liittyviä julkaisuita, ja tein sen päätöksen, että minunkin tarinani ja esimerkkini voi olla arvokas jaettavaksi. Jos päätän sen julkisesti jakaa, se voi antaa jollekulle jotakin. Tämä oli se ajatus, millä tähän touhuun lähdin mukaan huolimatta pelosta, että oman blogin aloittaminen saattaisi minut pistää alttiiksi anonyymeille, henkilökohtaisillekin hyökkäyksille ja varsinaiselle paskasateelle. Vieläkin sitä huomaa pitävänsä sateenvarjoa lähettyvillä, kun jotain, oikeastaan ihan mitä tahansa, julkaisee. Toistaiseksi minut on kuitenkin otettu hyvin vastaan ja minuun on hyvin vähän vielä kohdistunut mitään negatiivista.

Blogin aloituksen seurauksena otin käyttöön pian myös Instagramin, tuon joka bloggaajan elintärkeän työkalun. Koko juttu on vienyt mukanaan ja voidaan sanoa, että olen aivan koukussa! En pidä itseäni mitenkään erityisen huomionkipeänä ihmisenä enkä mielestäni päivityksilläni huomiota kerjää, niin kuin monesti ihmiset bloggaamisen ja instagramaktiivisuuden tulkitsevat. Monestikaan kyse ei ole huomionkerjäämisestä tai itserakkaudesta, vaan jostain ihan muusta. Voin sanoa, että tätä kautta minulle on avautunut kokonaan uusi maailma. Ihana ja ihmeellinen, rikastuttava ja voimaannuttava! Aivan erilainen maailma kuin se vihapuheviidakko ja anonyymien solvaajien ja trollaajien temmellyskenttä, joksi sitä pitkään luulin.

Minullahan ei tosiaan vielä kovin paljon ole seuraajia blogille tai Instagramissa, mutta jo näin lyhyessä ajassa olen päässyt tutustumaan ihaniin uusiin ihmisiin, päässyt heidän elämiinsä kurkistamaan ja saanut ideoita, inspiraatioita, oivalluksia, hyvää mieltä, rohkaisua ja voimaannusta. Blogimaailma ja bloggaajat antavat minulle paljon hyvää. Siksi haluan olla mukana ja parhaani mukaan pistää hyvää eteenpäin ja rohkaista ja innoittaa muita.

Näin julkaisin tänään omassa Instagramissani:

Vaikka kuinka olisi itsenäinen ja työtäpelkäämätön, niin vain on, että parhaisiin tuloksiin pääsemme verkostoituen, yhteistyötä tehden, toisiamme jeesaten, tukien ja kannustaen. Siis tehdään niin! 

Instassa tää jotenkin korostuu, mikä on oikeestaan aika antoisaa ja mahtavaa. Oon oikeesti tosi kiitollinen kaikille seuraajille, tykkäilijöille ja kommentoijille ja on ilo myös päästä kurkistamaan teidän elämiinne!

Enimmikseenhän me naiset toistemme touhuja innokkaasti seuraillaan ja mielestäni onkin korkea aika, että alamme puhaltaa yhteen hiileen, autamme toinen toistamme eteenpäin, iloitsemme myös toistemme onnistumisista, sisäistämme sen, ettemme ole toisiimme nähden kilpailuasemissa. Ei toisen menestys yleensä ole itseltä pois. Päinvastoin toisen etu voi olla sinunkin etusi.

Ootte kaikki ihania ja ihana ollu päästä mukaan! <3 ”

Ihanaa naistenpäivää kaikille! <3

Kuvat: Tanja Burtsoff ja pixabay, werner22brigitte

Kommentit (2)
  1. Aivan. Mitäpä muutakaan sitä olisi kuin oma itsensä ja toisaalta miksi yrittäisikään olla mitään muuta? 🙂 Tässä vaiheessa sitä on kumminkin sen verran sujut itsensä kanssa, ettei sitä helpolla toisten sanomiset enää niin hetkauttaisikaan suuntaan tai toiseen.

    Sen olen kuitenkin huomannut, että melkeinpä kaikki ne bloggarit, jotka on onnistuneet jonkinlaisessa läpimurrossa ja ihan oikeesti tulleet nostetuiksi esille, saavat myös paskaa niskaansa ja heihin pahimmassa tapauksessa ihan jo tätä somekiusaamistakin kohdistuu. Joskus tilanne eskaloituu jopa (aiheellisen) rikosilmoituksen tekoon. 🙁

    Pakkohan tuohon on liittyä kateuttakin. Kateus on ruma asia. Sairaitakin asioita tulee sillon ihmisen kirjoiteltua.

    Tuntuu, että niin kauan kun ei ole tullut oikeesti suuremmin noteeratuksi, sitä saa olla vielä aika rauhassa.

    Joka tapauksessa, tunnettu tai tuntematon ihminen, somekiusaamista tai herjaamista ei pidä suvaita!

  2. Minäkin aloitin vasta, käänsin profiilikuvani toisinpäin Lilyn uudistuessa, ja uskallan kokoajan enemmän kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Kipeistä asioista, omasta elämästä, kokemuksista.
    Asioista joista en koskaan kuvitellut kirjoittavani julkisesti.
    Kyselin aiheista työkseen kirjoittavilta ihmisiltä, sain kannustusta, rohkeutta. Kiitos siitä!

    Tiedän että kirjoittaessani esim. rahasta tai päivän puheenaiheista saan paljon kommentteja. Mutta jos kerron aidoista, kipeistä hetkistä ei monetkaan ihmiset uskalla ”puuttua” koska heidän on vaikea käsitellä aihetta tai mitään siihen liityviä tunteita, saati sitten julkaista kommenttia.

    Kun ei osaa muutakaan, on vain oltava aito oma itsensä 💗pipsa.p

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *