Luennassa tällä hetkellä Kaisa Jaakkolan kirja Hormonitasapaino – opas energiseen elämään. Kirjan osassa 2, Aineenvaihdunta ja erilaiset kehotyypit, esitellään kolme eri kehotyyppiä, joista tunnistan heti omani.

Tunnistatko sinä omasi?

Kolme eri kehotyyppiä

Hoikka ektomorfi on kestävyysurheilun perikuva: laiha ja usein myös pitkä. Hänen luustonsa rakenne on hentoinen ja hänellä on ohuet raajat. Rasva ei tartu häneen helposti, mutta eipä tartu lihaskaan sen paremmin. Ektomorfin rasvaprosentti voi luontaisesti olla selvästi alle suositellun. Ektomorfi saa nähdä kovasti vaivaa kasvattaakseen lihasmassaa. Hän on se tyyppi, joille muut ovat kateellisia, koska hän ei liho millään söipä hän mitä hyvänsä. Ektomorfin kilpirauhanen toimii vilkkaasti ja aineenvaihdunta on vauhdikas. Sympaattinen hermosto aktivoituu herkästi ja hänen elimistönsä tuottaa paljon katekoliamiineja eli adrenaliinia ja noradrenaliinia tai hän on niille hyvin herkkä. Ektomorfin laiminlyödessä hyviä elämäntapoja, rasva varastoituu hänellä herkimmin keskivartaloon. Hiilihydraattien sietokyky hänellä on erittäin hyvä ja hän tulee toimeen parhaiten runsashiilihydraattisella ruokavaliolla. Ruokavalion ravintoaineiden jakauma on karkeasti noin 55 % hiilihydraatteja, 30 % proteiineja ja 15 % rasvaa.

Sopusuhtainen mesomorfi naisena on kauniin mallikas, melko kapea tiimalasivartalo ja mies muistuttaa parhaimmillaan antiikin David-patsasta. Jos mesomorfi harrastaa liikuntaa, hänen fysiikkansa on ihailtavan tasapainoinen, sopivan lihaksikas ja luonnostaan sopivan vähärasvainen. Luusto on keskikokoinen. Testosteroni- ja kasvuhormoni dominoivat tämän kehotyypin hormoniprofiilia. Mesomorfin on helppo hankkia lisää lihasta ja polttaa rasvaa. Urheilullisesti hän loistaa niin painoharjoittelussa kuin räjähtävyyttä vaativissa lajeissa kuten telinevoimistelussa. Jos mesomorfi lihoo, hänelle kertyy rasvaa joka puolelle vartaloa. Naisella lantio voi leventyä reippaasti, mutta tiimalasi säilyy. Mesomorfi pysyy parhaiten hyvässä kunnossa ruokavaliolla, jossa on tasapainoisesti hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja. Sopiva jakauma on noin 40 %/ 30 %/ 30 %.

Vanttera endomorfi on ruumiinrakenteeltaan raskastekoinen: hänellä on enemmän rasvaa, suurempi luusto ja hän painaa selvästi enemmän kuin kaksi edellistä kehotyyppiä. Endomorfi pystyy kasvattamaan helposti lihasta, mutta hän myös lihoo herkästi. Vähärasvaisessa kunnossa oleva endomorfi on näyttävä tapaus. Endomorfin rasvaprosentti on luontaisesti hieman korkeampi kuin ekto- ja mesomorfilla. Hän saattaa voida hyvin, vaikkei mahtuisikaan ns. normaalin rasvaprosentin kategoriaan. Endomorfilla on melko leveä lantio ja leveät hartiat. Jos hän lihoo, tulee rasvaa joka puolelle, mutta erityisesti keskivartaloon ja naisilla alavartaloon – lihottuaan hän näyttää silminnähden lihavalta, koska kehon rakenne on jo valmiiksi suuri. Hormoniprofiili nojaa voimakkaasti varastointihormoni insuliinin suuntaan niin energian varastoinnin kuin huonomman hiilihydraattien sietokyvyn suhteen. Jos hän harrastaa urheilua, tulee tulosta helpoimmin voimalajeissa kuten kuulantyönnössä, painonnostossa ja amerikkalaisessa jalkapallossa. Endomorfin paras ruokavalio on runsasproteiininen ja -rasvainen. Hiilihydraatit hänen kannattaa ajoittaa tiukasti liikunnan jälkeiseen aikaan. Ruokavalion makroravinnejakauma on noin 25 % hiilihydraatteja, 35 % proteiineja ja 40 % rasvaa.

Jaakkola kuitenkin muistuttaa, että harvoin kukaan on yhden kehotyypin edustaja, vaan useimmiten olemme sekatyyppejä, kuten ekto-mesomorfeja tai meso-endomorfeja. Dominoiva tyyppi määrittää paljon hormoniprofiilin suuntaa ja erilaisten ruokavalioiden sopivuutta.

Oma vartalotyyppini ja vartalotyyppikateus

Oma vartalotyyppini on mielestäni tosi selvä: olen ehdottomasti vanttera ja raskasrakenteinen endomorfi tai sekatyyppi meso-endomorfi, jolla se vahvasti dominoiva tyyppi on endomorfi.

Mrrrr! ajattelen salaa ihastellessani siroa ektomorfinaista, hänen aivan ihanaa pikku masuaan ja vyötäröään, joka hädin tuskin on ympärimitaltaan minun käsivarttani paksumpi – ilman, että hän kuitenkaan olisi yhtään silti luiseva ja sairaalloisen anorektinen! Siinä rinnalla tunnen oloni niin auttamattoman, vaivaannuttavan isoksi, raskaaksi ja kömpelöksi.

Jossain määrin nimittäin olen oikeasti raskasrakenteisempaa tekoa jo syntyjäni. Niin vain on. Se ei ole edes pelkästään nämä nykyiset ylipainoisen liikakiloni ja läskini. (Ei näistä tietysti apua ole!) 

Ihannepainoisenakin tunnen oloni aina vähän isoksi näiden hitsin ektomorfien rinnalla ja takuulla tunnen riittämättömyyttä niin kauan kuin annan itseni kuvitella, että tuollainen minunkin pitäisi olla tai ajattelen, että tuollainen minäkin haluan olla.

Mutta kun en voi! En ole sellainen koskaan ollut eikä minusta koskaan sellainen voi tulla. Ei tässä elämässä. Ruumiinrakenne ja luustoni on paljon vantterampi kuin ektomorfeilla. He ovat tavallista sirompia ja hennompia samaan aikaan kuin minä taas tavallista hieman jykevämpi ”erittäin tukevasti jaloillaan seisova” yksilö. Jo kylkiluideni ulkonevuus saa aikaan sen, että hoikkanakaan versiona itsestäni vyötärö ei ole ikinä niin kapea kuin monilla muilla naisilla. Masustani saa toki työstämällä pienen ja littanan, mutta kuitenkin samaan aikaan silloinkin olen aina paljon leveämpi sivuillepäin kuin välittäisin olla ja paljon enemmän, mitä hoikat tytöt yleensä ovat.

”Mikä tahansa muu olisi kivempi!”

Ektomorfi ja mesomorfi ovat molemmat silmissäni upeita vartalotyyppejä naisille. Siro, hento, pikkuinen ektomorfi, niin naisellista ja kaunista. Keijukainen! Toisaalta mesomorfinainen tiimalasivartaloineen, wau! Upea yhdistelmä hoikkuutta ja naisellisia muotoja – kyllä kelpaisi!

Ja sitten tämä minun vartalotyyppini. Huoh. Luontaisesti jo raameiltaan leveämpi ja paksumpi joka suuntaan, varsinkin sivuille. Leveä lantio, mutta valitettavasti lähes yhtä leveä vyötärö, eli ei todellakaan mikään tiimalasivartalo. Keskellä ei vain ole sitä kapeaa kohtaa, ei vaikka olisin hoikka versio minusta. Ärsyttävää.

Kaikki minussa on aina vähän keskivertoa paksumpaa: käsivarret, reidet, pohkeet, vyötärö, jopa ranteet, nilkat ja sormetkin. Tällä vartalotyypillä minusta ei koskaan voi tulla sitä ruipeloa tyyppiä.

Ektomorfinaisen rinnalla tunnen oloni siis helposti ihan norsuksi. Mesomorfinaisen rinnalla ärsyttää, kun hänen muotonsa tulevat niin paljon paremmin esille: molemmilla meillä on muotoa pohkeissa, lantiolla ja rinnat löytyy, mutta hänellä on myös kiva ampiaisvyötärö, minulla ei. Grrrrr! Miksi minä en saa olla tommonen kaunis! Ihan tyhmää!

Vähän hullunkurinen pari

Olen siis endomorfinainen. Kumppanini taas on varsin selvä ektomorfimies, vartalotyypiltään minusta se vastakkainen ääripää. Jos olisimme koiria, avo olisi rimppakinttuinen vinttikoira ja itse olisin bulldoggi, pitbull, bullterrieri, staffi tai joku näistä tanakan vantterista vekkuleista.

Tarkoittaa, että esimerkiksi minulle sopiva ravintoainejakauma sisältää yli puolet vähemmän hiilareita ja reilusti yli puolet enemmän rasvoja kuin avopuolison. Hurjaa!

Miltä se sitten tuntuu olla poikaystävää kookkaampi?

Hemmetin tyhmä kysymys, mutta itsepä kysyin! (Sen vain tiedän, että aina joku tätäkin pohtii, kuin myös sitä, kuinka nappasin Matsin itselleni näissä mitoissa – siinähän mietitte! :D)

Jaa. Niin. Yhdessä ollaan oltu yli kaksi vuotta ja yhdessä asuttukin jo hyvän aikaa ja oikeastaan nyt vasta ylipäätään huomioin tämän asian ja aloin ihan miettiä sitä – ei se siis ihan hirveästi ole rakkautta tainnut häiritä!

Harvemminpa sitä itse näkee meitä vierekkäin tai miettii, miltä me oikein näytetään yhdessä.

Kumppanin ulkomuoto kyllä ihan miellyttää silmää. Voi sanoa, että on miestyyppiäni, mutta toisaalta ei minulla oikein ole mitään miestyyppiä. Olen melkoisen kaikkiruokainen. En tarkoita, että ihan kaikki kelpaa, aivan sama. Tarkoitan sitä, että tosi eri tyyppiset miehet ”toimii” minulle. Ei todellakaan ole yhtä ulkonäkötyyppiä tai persoonallisuustyyppiä, joka olisi mieleeni tai saisi syttymään. Niin monen kanssa voi olla niin kivat kemiat, vaikka ihan erilaiset toisiinsa verraten. Luonne on se tärkein ja ne toimivat henkilökemiat.

En näe enkä koe meissä parina ongelmaa eikä taida tuo kumppanikaan.

Tietysti se, kun ylipainoinen endomorfi antaa helposti melko järkälemäisen vaikutelman. Ja tämä vain korostuu entisestään ”kukkakeppipoikaystävän” rinnalla. Sitä voi tuntea olonsa aivan suhteettoman isoksi. Kysehän siinä on silloin siis ihan vain omasta epävarmuudesta ja epämukavuudesta omassa vartalossaan!

Kaikki ne kumppaninvalinnan oudot ulkoiset kriteerit

Ehkäpä, jos mieheni olisi isokokoisempi, hänen rinnallaan pääsisin tuntemaan oloni jotenkin enemmän naiseksi, kun saisin olla meistä naisena kuitenkin ”se pienempi”.  Kunhan spekuloin. En siis todella näe meissä ongelmaa.

Mietin vain, miksi voisi olla, että endomorfinainen, varsinkin ylipainoinen, saattaisi toivoa rinnalleen itseään rotevamman miehen. Vähän niin kuin pitkät naiset monesti asettavat (minun mielestäni vähän hassunkin) kriteerin, että miehen tulee olla heitä pidempi tai sitten he eivät vain yksinkertaisesti koskaan ihastu itseään lyhyempiin. Se on varmaan se  piintynyt ajatus, että miehen pitäisi olla pidempi kuin naisen. Ja ehkä he (pitkät naiset) kokevat olonsa enemmän naiseksi tai miehen enemmän mieheksi, kun mies on pidempi kuin he. En tiedä. Yritän jotenkin tässä samaistua.

Sama voisi kai olla tässäkin, että pakko saada olla ainakin mieheeni nähden sirompi, koska naisen kuuluu olla/tämä pitäisi olla se asetelma naisen ja miehen suhteessa.

Ei, en kyllä oikein osaa samaistua tai ole kokenut näin, mikä taas on erittäin hyvä minulle, sillä se muuten kummasti (ja ihan turhaan!) rajaisi vaihtoehtoja minulta pois miesten suhteen. Ihania vaihtoehtoja, kuten nykyisen kumppanin. <3

Olen meistä siis kyllä se lyhyempi ja lyhyehkö, mutta mielestäni sitä suuremmalla syyllä olisi luontevaa, että olisin muutoinkin pikkuinen enkä lyhyt mutta tanakka.

Älkää ottako tätä turhan vakavasti

Ja ennen kuin kukaan pääsee sanomaan, kyllä kyllä, kauneus on todellakin katsojan silmässä! Ja kauneus, upeus ja naisellisuus tulee monessa muodossa ja koossa. Ihan ehdottomasti näin on! Samoin on miehisyyden laita. Mies voi olla miehekäs ja komea monella eri tavalla.

Siis perinteinen, yleinen ajatteluhan ikään kuin nojaa siihen, että miehekästä on olla lihaksikas. Naisellista on olla siro tai sitten muodokas, mutta ei niinkään kuitenkaan isokokoinen ja vanttera.

Molemmilla sukupuolilla ilmenee kaikkia kolmea vartalotyyppiä. En halua sanoa, että mikään yksi olisi parempi tai huonompi kuin toinen. Nämäkin ovat henkilökohtaisia mieltymyksiä ja makusasioita: omaa silmää ektomorfit molemissa sukupuolissa ovat aina miellyttäneet. Samoin mesomorfit. Endomorfit, joihin itsekin kuulun, ei ehkä niinkään. Vantteruus tai välttämättä lihaksikkuuskaan ei ole minulle ”se juttu”.

Paitsi, että sattuu miellyttämään omaa silmää, ektomorfin vilkas aineenvaihdunta ja hyvä hiilihydraattien sietokyky kelpaisi kyllä koska vain! Onhan se nyt ihan väärin, että toisilla meistä on sellainen! Pyh ja höh.

Sen tiedän, että moni ektomorfinainen yhtälailla ihailee meitä endomorfinaisia ja kokee näistä muodoista kateutta siinä missä itse kadehdin sitä, mitä heille on annettu. Onhan se nyt vähän hupsua. Onko vain niin, että ihminen ei ole koskaan tyytyväinen ja haluaisi saada sen, mitä ei voi saada ?

Lihaksikkaasta vartalosta haaveilevalle miehelle ektomorfi voi toisaalta olla ymmärrettävästi turhauttava ja haastava vartalotyyppi.

Olemme avon kanssa täällä lähinnä naureskelleet näille huomioille ja vitsailleet vastakkainasetteluilla ja kuinka tavallaan hullunkurinenkin pari ollaan näiden meidän aika eri ääripään vartalotyyppiemme kanssa ja vielä näinpäin, että nainen onkin vähän vantterampaa tekoa, kun taas mies ei todellakaan. Olen heittänyt huulta siitä, että ”no niin! Minuahan odottaakin sitten lupaava ura kuulantyöntäjänä!”

Siis ärsytti tai tuli endomorfin kuvauksesta vähän semmonen fiilis, että minulle hyvät vaihtoehdotko tällä vartalotyypillä on nyt sitten joko fitnesspimu tai sitten kuulantyöntäjä? Kiva. Voisiko kuitenkin sieltä välimaastosta löytyä jotain ihan hyvää ja naisellistakin? Siis hartaasti toivon näin!

Vantterahko nainen ja ruipelo mies

Yhdistelmä, joka haastaa kaiken maailman perinteiset ihanne- ja haavekuvat unelmaparista. Mies aina isompi ja vahvempi, nainen aina pienempi ja sirompi. Mies kantaa naisen vahvoilla käsivarsillaan auringonlaskuun. Mies kantaa naistaan reppuselässä. Mies kappaa naisen halaukseen, nostaa ilmaan ja pyöräyttää ympäri. 

Juu, ei. Ei meillä. Ei siis toivoakaan!

Olisihan se varmasti meilläkin tehtävissä. Melkein kaikkihan on tehtävissä. Vaatisi molemmilta vain ihan älyttömän paljon. Ei riittäisi, että pudottaisin liikakiloni pois. Mats saisi sittenkin tehdä hommia ihan yhtälailla, että voisi koskaan kanniskella minua käsivarsillaan. En pysty edes visioimaan tätä. En pysty! Kun yritänkin, alkaa vain naurattaa.

Meidän on vain elettävä sen kanssa, ettei kulta tule koskaan nostelemaan, kanniskelemaan tai heittelemään minua sängylle.

Tokihan sen voisi ottaa hulluksi tavoitteeksi, että joskus ihanasti vastanaineina hän pystyisi kantamaan minut käsivarsillaan kynnyksen yli. Ihan yhtä helposti toteutettavissa oleva tavoite olisi luultavasti meidän tapauksessa, että minä kantaisin hänet kynnyksen yli.

Ehkäpä kävelemme kuitenkin ihan suosiolla vain molemmat omilla jaloillamme ja unohdetaan kaikki nämä perinteiset, höpsöt Hollywood-kliseet!

Vielä haluan lisätä…

Toivottavasti kukaan endomorfi ei tästä pahastu, kun näinkin negatiivisesti puhun tästä vartalotyypistä. Se on puhtaasti makukysymys, mikä nyt miellyttää kenenkin esteettistä silmää. Jos unohdetaan se. En vain todella tahdo keksiä mitään hyviä puolia tästä vartalotyypistä itselleni, vain huonoja puolia. Minua kun ei paljon riemastuta tieto siitä, että minulla saattaa olla luontainen etu, jos ajatellaan voimailulajeja. Juu, en minä halua painonnostajaksi, kehonrakentajaksi, kuulantyöntäjäksi yms.

Olen ihan tavis. En ole erityisen liikunnallinen tapaus enkä näkisi elämäntavakseni sitä, että olisin aina ja ikuisesti todella tarkka siitä mitä syön, ikuisesti ruokavaliota viilaamassa tai tuijottamassa peiliin mittanauhalla kehoani mittaillen ja pohtien, kuinka muokata tätä ”pakettia” yhä paremmaksi ja paremmaksi. Se en ole minä.

Haluan voida ja jaksaa hyvin. Olla onnellinen, nauttia elämästä. Siinä se. Olla murehtimatta turhista. Ei minun tarvitse olla missään upean timmissä kunnossa ja varsinainen katseenkääntäjä. Se varmasti olisi mukavaa, mutta tietäen itseni en sellaista lähtökohtaisesti tavoittelekaan. Mitä sellainen kroppa vaatisi saavuttaa ja ylläpitää, se ei olisi lopulta minulle vaivansa väärti. Kunhan nyt olisin terveissä mitoissa ja jotenkuten sopusuhtainen. Se passaa minulle ja minun käyttötarkoitukseeni mainiosti.

Ihan sama, miten ikinä laihtuisin tai treenaisin, sitä ektomorfiahan minusta ei tule eikä siis mitään sen näköistä. Perusrakenne kun on toisenlainen. Tämä minun täytyy hyväksyä ja olen jo hyväksynyt.

Olisi silti mukava keksiä jotain hyviäkin puolia vartalotyypistäni. Miinuspuolia riittää: armoton kehotyyppi minulle, sillä lihoaa helposti, huono hiilihydraattien sietokyky ja kaiken lisäksi lihottuaan näyttää tosiaan heti ihan silminnähden isolta, koska kehonrakenne oli jo alkujaan suuri.

Olisi tosi siistiä, jos jonain päivänä voisinkin olla ihan tyytyväinen siitä, että minun ”kulkupelikseni” tähän elämään tuli juuri endomorfin vartalotyyppi eikä mikään muu. Jos joku keksii etuja endomorfiudesta ja sellaisia etuja, joista minulle olisi jotain iloakin, kuulisin mielelläni. Lupaan koittaa miettiä sellaisia itsekin.

Tällä hetkellä mieleen tulee lähinnä, että taidanhan minä olla suhteellisen voimakas kyllä ja varsinkin noin naiseksi, joka ei juuri minkäänlaista voimaharjoittelua ole harrastanut. Vahva ja voimakas, noh, se ei ole ehkä kovin naisellisena pidettyä, mutta onhan se tavallaan ihan siistiä, kai. Voisiko leveä lantio olla myös etu synnyttäessä ?

*(Tässä välissä tein pikaisen Google-haun) Eduiksi endomorfin vartalotyypille mainitaan nimenomaan luontainen voimakkuus ja helppous kasvattaa lihasmassaa. Yllättäen endomorfin eduksi mainittiin myös kyky pudottaa painoa muita vartalotyyppejä nopeampaan tahtiin. No, se on kai meille ihan suotava etu, kun kerran lihotaankin helpommin!

Kaikkea sitä oppii!

-Tanja

Tosiaan tämä Kaisa Jaakkola on itselle nyt aika kova sana. Tietää asiansa. Jos aiheet kuten hormonitasapaino, ruokavaliot ja treenit sattuu kiinnostamaan, suosittelen tutustumaan Kaisaan paremmin!

Lisää samankaltaisia postauksia:

Kehoni tarina ja oma kehonkuva: vauvasta lukioon

Kehoni tarina ja oma kehonkuva: tänä päivänä