Viikonloppu kotona: reseptejä ja ruokainspiraatiota

Monilla meistä on edessä viikonloppu kotona. Ja nyt kannattaa kotiin järjestää piristäviä juttuja. Emme ole käyneet nyt ulkona syömässä tai kahvilla. Meillä peruuntui keväältä myös työväenopiston afrikkalaisen kasvisruoan kurssi. Mutta olemme kokeilleet paljon erilaisia reseptejä kotona ja olen harjoitellut leipomista.Tässä postauksessa on inspiraatiota viikonlopun kotitreffeille texmex- tai pizzailtaan, perheen yhteisiin leivontahetkiin ja helpotusta arkiruokailuun kotona. 

Texmex-ilta ja pizzaperjantai kotona karanteenissa

Perjantaisin olemme leikkineet poikaystäväni kanssa treffejä kotona, järjestäneet ”ravintolaillallisia” ja tehneet hieman arjesta poikkeavaa ruokaa. Viime viikonloppuna muistelimme meidän Lontoon-matkan Texmex-ravintolakokemusta, kun järjestimme tortillaillan. Härkis sopi ihan superhyvin tortillojen täytteeksi, ja samoin tuore korianteri, johon sain vinkin siskoltani!

texmex kotona
Nuo tortillaveneet oli kyllä helpompia täyttää ja pitää kasassa

Meidän Texmex-illan menu näytti tältä: Paistettua härkistä chilitomaattimurskalla, ananasta, kermaviilikastiketta ja tuoretta korianteria.

nachosalaatti
Myös tämä aikaisemmin blogissani ollut nacho-salaatti on tosi hyvää!:)

Tänä viikonloppuna taas teimme itse kotona pizzaa. Nyt, kun aikaa ja intoa leipomiseen oli, teimme itse perinteisen pizzataikinan, jonka kohotin kuivahiivalla. Paketti kuivahiivaa on muuten ollut tosi kätevä vara kotona nyt, jota on voinut kivasti hyödyntää juuri silloin, kun leipomisinnostus on iskenyt!

Kun aikaa tai mahdollisuutta taikinan valmistamiselle ei ole, tulee myös isoista tortillaletuista tosi hyvät pizzapohjat! Se on yleensä meidän nopea vahtoehto ja kiva myös esimerkiksi perheille, kun jokainen voi päällystää oman pizzansa juuri lempitäytteillään. Tortillaletuille siis levitetään tomaattikastiketta, haluamia täytteitä ja paistetaan uunissa noin 10 minuuttia. Toimii!

Meidän pizzaan tuli nyt pohjalle valkosipulitomaattimurskaa, päälle muru-kaurajauhista, punasipulia, ananasta, juustoraastetta ja oreganoa. Vähän siis kuin kasvisversio pizzabolognesella, paitsi parempi!

Ensi viikonloppuna voisimme kokeilla tehdä itse sushia…

reseptejä
Oltiin viime vuonna myös sushikurssilla!

sushi kotona

Lue myös:

VIIKONLOPUN BRUNSSI KOTONA

LEFFAILTA KOTONA JA AASIALAISTA KASVISRUOKAA

tekemistä kotiin
Brunssin voi hyvin toteuttaa myös kotona!

Inspiraatiota leivontaan!

reseptejä
Tämän kakun leivoin poikaystäväni syntymäpäväksi
reseptejä
Vähän pienempi annos mokkapaloja piirakkavuoasssa

Viime viikonlopuksi leivoin mokkapaloja, jotka oli kova hitti silloin kun olin koululainen! Tänä viikonloppuna teen kääretorttua marjahillolla, mansikoilla ja rahka-kermatäytteellä. Haluaisin oppia tekemään yhtä kuohkean kääretortun kuin ”varamummoni”, mutta siihen on vielä matkaa.

Mitkä teistä on parhaat täytteet kääretorttuun?

Leipominen on sellainen asia, jota aina haluan kotona tehdä, kun on aikaa, mutta yleensä sille ei sitä tunnu ikinä riittävän, ja keittiössä aika menee vain perusarkiruoan laittoon. Nyt on ollut aikaa opetella kuivahiivan käyttöä, munien ja sokerin vaahdotusta ja koristella ihania leivonnaisia. Onneksi poikaystäväni on saanut vietyä osan leipomuksista myös omalle perheelleen viikonloppuna, kun he asuvat kävelymatkan päässä.

Leivoin yhtenä iltana myös kaurasämpylöitä, joista tuli myös maukkaita, ja kaikki ainekset olivat kaapissa.

reseptejä
mustikkamuffineja, joita tein kun perheemme olivat kylässä

Haluaisin vielä leipoa ainakin kaurarieskoja, rahkapullia ja marjapiirakkaa.

Lue myös:

KAKSI SUOLAISEN KASVISPIIRAKAN RESEPTIÄ

MITÄ KARANTEENISSA VOI TEHDÄ JA MOKKAPALAT

LAHJAIDEOITA ÄITIENPÄIVÄKSI JA ITSETEHTY MYSLI

itsetehty granola
Mysliä on helppo tehdä myös itse kotona ja siitä tulee taatusti hyvää

Helpotusta arkiruokailuun

Meillä on ollut jo jonkinaikaa käytössä arikruokalista, jossa on noin kymmenen meidän lemppariarkiruokaa. Se on helpottanut ja tuonut paljon suunnitelmallisuutta meidän kauppaostoksiin. Koskaan ei tarvitse miettiä, ”mitä tänään syötäisiin”, vaan koko viikon ruoat on aina suunniteltu valmiiksi, tietää, mitä aineksia tarvitsee. Ja ruokahävikki on aika lähellä nollaa.

Koskaan ei tarvitse miettiä, ”mitä tänään syötäisiin”, vaan koko viikon ruoat on aina suunniteltu valmiiksi

Meidän arkiruokalistalla on muun muassa tofukiusausta, täytettyjä paprikoita, kasvissosekeittoa, kaurajauhismakaronilaatikkoa ja härkis-kasviswokkia. Nythän on hyvä aika myös miettiä omaa tai perheen kiertävää arkiruokalistaa ja kokeilla, mitä uusia lemppareita siihen syntyy kotikokkailuissa.

reseptejä
Uunipaprikat on meidän molempien suosikki!

reseptejä

Mitkä ovat sinun parhaat arkiruoat?

Lisää reseptejä:

ARKIRUOKAIDEOITA JA KASVISRESEPTEJÄ

HELPPOA KASVISRUOKAA

 Nautitaan kaikista niistä asioista, joista tänäänkin voimme. Mukavaa viikonloppua kotona!

Rakkaudella,

Ida

perhe ruoka-ja-juoma ystavat-ja-perhe oma-elama
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.