Pikku naisia ja Helsingin paras brunssi

Kävin viikonloppuna elokuvissa katsomassa Pikku Naisia äidin kanssa ja ihanalla brunssilla poikaystäväni kanssa. Tehtiin kotona pitästä aikaa perunamuusia, josta tulee mieleen lapsuus isovanhemmillani. Ostettiin kotimaisia vaaleanliloja tulppaaneja. Toivottavasti teilläkin on ollut mukava viikonloppu.

Tässä postauksessa haluan jakaa teille ihanan leffavinkin ja suositella hyvää kahvilaa brunssille tai aamiaiselle!

Pikku Naisia elokuva

brunssi Helsinki
Tulppaani on mun lempi kukka, koska ne tuo kotiin kevään <3

Oltiin äidin kanssa katsomassa elokuvissa uusi Pikku Naisia elokuva. Lontoon-matkallamme joulukuussa näin mainoksia uudesta versiosta ja tiesin, että haluan mennä Pikku Naisia katsomaan äidin kanssa.

Ajallisesti Pikku Naisia 2019 elokuva kulki kahdessa tasossa.Tykkäsin mielenkiintoisesta kehystarinasta, joka sijoittui ajallisesti vuosien päähän, jolloin sisarukset olivat päätyneet omille teilleen ja jatkaneet oman näköistään elämäänsä. Se kertoo Joesta, joka haluaa julkaista kirjansa Pikku Naisista. Elokuvan tarina rakensi hienon tarinan tyttöjen nuoruusvuosista aikuisuuden polkuihin. Elokuvan voi katsoa, vaikka alkuperäinen tarina ei olisi tuttu tai vaikka muistaisi sen ulkoa, kuten minä!

Tykkäsin mielenkiintoisesta kehystarinasta, joka sijoittui aikaan, jolloin sisarukset olivat päätyneet omille teilleen ja jatkaneet oman näköistään elämäänsä.

Pikku Naisia elokuvassa oli  useita upeita naisnäyttelijöitä. Mun kaksi lempparia Emma Watson ja Meryl Streep olivat myös siinä!

 Minulle tulee Pikku Naisien klassisesta tarinasta neljästä tytöstä ja heidän nuoruusvuosistaan aina vähän mieleen minä, siskoni ja kaksi ikäistämme tyttöserkkuani isäni puolelta. Tapasimme aina kesäisin, ja teimme Pikku Naisien tapaan omia näytelmiämme, haaveilimme tulevasta, riitelimmekin sopivasti.

 Pikku Naisia on kaunis ja voimaannuttava elokuva kaiken ikäisten naisten tyttöjen iltaan äitin, tyttären tai ystävän kanssa!:)

Lisää Pikku Naisia elokuvasta Finnkinon nettisivuilta

Aamiainen tai brunssi kahvila briossissa on ehkä Helsingin paras hintaansa nähden

briossi brunssi
Tältä näytti mun aamiaislautanen, juomana oli appelsiinituoremehua ja teetä.
kahvila briossi aamiainen
Kahvila briossissa oli ihanan rauhallista nauttia brunssia

Kahvila-konditoria briossi Kalevankadulla aivan Forumin vieressä on yksi lempi kahviloistani. Olen käynyt siellä usein lounassalaateilla. Lauantaina olimme briossissa poikaystäväni kanssa brunssilla.

Aamiaislautaseen kuuluu valitsemasi briossin omatekoinen sämpylä, itse valitsin tänään punajuuri-sänpylän, mutta aprikoosi-pähkinäkin on ihana, ja poikaystäväni kehui kovasti chili-sämpylää! Leivän kanssa saa juustoa ja halutessaan kalkkunaa tai kinkkua. Briossissa valmistetaan myös herkullista itsetehtyä granolaa, jota aamiaislautaseen kuuluu jogurtin, hillon ja marjojen kera. Lautaseen kuului myös tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja kananmuna. Juomaksi saa valita appelsiini- tai omenatuoremehua ja kahvia tai teetä, jota saa santsata.

Lautasessa oli meille tosi riittävästi kaikkea, ja mikä parasta kaikki oli myös tosi hyvää! Briossin sämpylät ovat ehkä Helsingin parhaita, ja granola oli uusi tuttavuus, joka hurmasi etenkin poikaystäväni, joka tykkää superpaljon myslistä! Hedelmät ja vihannekset olivat maukkaita myös.

Lautasessa oli meille tosi riittävästi kaikkea, ja mikä parasta kaikki oli myös tosi hyvää! Briossin sämpylät ovat ehkä Helsingin parhaita, ja granola oli uusi tuttavuus, joka hurmasi

Briossissa saa aamiaislautasia koko päivän, ja ne valmistetaan tilauksesta. Briossi on auki maanantaista lauantaihin, ja aamiaislautasia saa joka päivä.

Tämä isoin aamiaislautanen juomineen maksaa 12,5e.Tarjolla on myös alle 10eurolla aamiaisia, johon kuuluu esimerkiksi pelkkä täytetty sämpylä kahvin tai teen ja tuoremehun kera tai vaihtoehtoisesti granola-aamiainen.

Paikkana Briosi on viihtyisä, ja etenkin lauantaisin useisiin keskustan kahvioihin verrattuna rauahallinen. Briossi on yli 20 vuotta ja se on säilyttänyt kivan ranskalaisen kahvion tyylinsä, seinillä on kivoja mustavalko-julisteita.

Ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan paras brunssi, jonka olen Helsingissä syönyt. Suosittelen lämpimästi!

Konditoria briossin sivuille

Lisää suosituksiani elokuvista ja ideoita brunssille:

Tekemistä koko perheelle Helsingissä eli Frozen2 elokuva ja Schjerfbeckin näyttelystä

Vuoden 2019 parhaista jutuista lisää suosituksia

Vinkkejäni brunssin valmistamiseen kotona

Oletteko huomanneet, kuinka valoisuus on jo lisääntynyt? Ihanaa!<3

Rakkaudella,

Ida

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Oma elämä Leffat ja sarjat

Hyvä arkiruoka ja viikonlopun brunssi kotona

Kerroin vuoden 2019 parhaissa jutuissa, että meidän lemppari arkiruoka viime vuonna oli täytetyt uunipaprikat. Vuoden vaihtuessa tehtiin kotona brunssi poikaystäväni kanssa. Tässä postauksessa on meidän suosikkiohjeet täytetyille paprikoille ja ideoita viikonlopun brunssiin kotona.

Hyvä arkiruoka: täytetyt paprikat uunissa

Oikeastaan täytetyt paprikat on meille aika erityinen ruoka. Tehtiin niitä ekan kerran yhdessä, kun poikaystäväni oli minun luonani ekaa kertaa. Uunipaprikat on siitä mukavia, että niistä saa tosi erilaisia versioita käyttämällä erilaisia täytteitä. Riisin voi keittää paprikoihin jo etukäteen, tai käyttää edelliseltä aterialta jäänyttä riisiä.

Voit käyttää mielikuvitusta ja hyödyntää vajaita purnukoita jääkaapista.

Meidän kaksi parasta reseptiä on Texmex-tyyliset kaurajauhiksella täytetyt paprikat ja uunipaprikat välimeren tyyliin. Loppukesästä tehtiin paljon myös täytettyjä kesäkurpitsoja.Paprikoita kannattaa esikypsentää uunissa noin 30 täytteen valmistamisen ajan, jotta ne hieman pehmenevät.

Texmex-paprikat

Näihin täytettyihin paprikoihin tarvitset:

Noin 6 paprikaa

Riisiä  (noin 1,5dl kuivana)

230g pakkaus Muru-kaurajauhista

pussi pakastemaissia

iso  sipuli/sipulikuutioita

Tölkki tomaattimurskaa

Pussi taco-mausteseosta

Päälle juustoraastetta

Ohje paprikoihin:

Keitä riisi. Halkaise paprikat. Poista siemet, ja huuhtele hyvin. Esipaista paprikoita uunissa noin 20 minuuttia. Paista murukaurajauhis rapeaksi pannulla sipulikuutioiden kanssa. Mausta taco-mausteseoksella (tai esim paprikajauheella/chilillä, valkosipulilla, suolalla ja pippurilla). Lisää joukkoon tomaattimurska, maissi ja keitetty riisi. Hauduta muutaman minuutin ajan.Täytä paprikat, ripottele päälle juustoraastetta. Paista 200 asteisessa uunissa vielä toiset 20 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän väriä.

arkiruoka kasvis
Paprikat on kuin suunniteltu täytettäväksi, ihana arkiruoka!

Välimeren paprikat kasvistäytteellä

Näiden alkuperäinen ohje on valion ja se löytyy täältä

Näihin täytettyihin paprikoihin tarvitset:

Noin 6 paprikaa

kasvisliemikuutio

Riisiä tai ohra-riisisekoitusta (noin 1,5 dl kuivana)

pieni purkki oliiveja

Pieni purkki aurinkokuivattuja tomaatteja

Noin 200g salaattijuustoa/fetaa

Juustoraastetta

Ohje paprikoihin:

Keitä riisi kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä. Halkaise paprikat. Poista siemet, ja huuhtele hyvin. Esipaista paprikoita uunissa noin 20 minuuttia.Sekoita riisin joukkoon purkki valutettuja oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, juustokuutiot. Ripottele pinnalle juustoraaste ja paista 200 asteessa ielä noin 20 minuuttia.

Maistuisko texmex-täytteiset vai välimeren paprikat sulle paremmin?

Viikonlopun brunssi kotona

Nyt viikonlopuksi haluan vielä antaa ideoita brunssiin kotona. Me kokeiltiin brunssia kotona uudenvuoden päivänä. Sekin oli erityinen hetki, ja brunssin valmistaminen ja nauttiminen kahdestaan kotona oli paitsi edullisempaa jopa kivempaa kuin täydessä kahvilassa. Brunssille kannattaa miettiä muutama sellainen juttu, jota haluaisi mieluiten syödä brunssilla, yhdistäen suolaista, makeaa ja jotakin raikasta.

brunssi ideoita
Aiotaan ehdottomasti tehdä brunssi kotona joku viikonloppu taas uudestaan!

Meidän kahden brunssilla tarjoiltiin:

paistovalmiita croissantteja marmeladilla

marjaisat smoothie-bowlit myslillä

lohileipiä

kirsikkatomaatteja

kahvia

Meidän smoothie-bowleihin tuli pari pakastettua banaania, pussi pakastettuja mansikoita, noin 150g luonnonjogurttia, pari tl vaniljasokeria. Surautettiin kaikki ainekset tehosekoittimessa sileäksi, kaadettiin kulhoihin ja koristeltiin vielä mansikolla ja myslillä. Ohje on Maku-lehden meillä kotona -blogista täältä.

Ohje lohileipin: Halkaisiin isot paahtoleipäviipaleet kolmioleiviksi ja voideltiin ne margariinilla. Päällystettiin graavilohella ja kurkkusiivuilla.

Me käytettiin tölkkicroissantteja, joiden sisään laitettiin paistonkestävää marmeladia ja paistettiin uunissa. Todettiin kyllä, että ensi kerralla jos teemme brunssia vain meille kahdelle, ostamme irtopisteestä croissantit tai käytämme pakastecorissantteja, koska tölkistä on kaikki croissantit paistettava kerralla, ja croissantit ovat parhaimmilla vastapaistettuina 🙂

Brunssin valmistaminen ja nauttiminen kahdestaan kotona oli paitsi edullisempaa jopa kivempaa kuin täydessä kahvilassa.

brunssi

Lue myös:

Arkiruokaideoita ja kasvisreseptejä

Suolaiset kasvispiirakat -meidän kaksi parasta ohjetta

Hyviä äänikirjoja

Oletteko tehneet brunssia kotona? Mitä teidän brunssiin kuuluu?

Rentouttavaa viikonloppua!

Rakkaudella,

Ida

Koti Ruoka ja juoma Oma elämä Ystävät ja perhe