Viikonloppuloma Oslossa

En ole haavveillut koskaan Osloon matkustamisesta, mutta kaupunki oli paljon hienompi kuin olisin voinut kuvitella. Vietin ihanan viikonlopun Oslossa vanhempieni kanssa. Nautin Oslossa elämäni parhaita kalaherkkuja, kuvasin satoja ruutuja upeista mermaisemista ja vahtelevasta kaupunkikuvasta, otin aurinkoa purjeveneellä ja bomgailin ainutlaatuisia kelloja ja patsaita puistoista. Parasta oli, että meillä oli paljon yhteistä tekemistä, eikä silti kertaakaan ollut kiire mihinkään. Tässä postauksessa on kokemuksia Oslon matkamme ensimmäiseltä päivältä.

Nautin Oslossa elämäni parhaita kalaherkkuja, kuvasin satoja ruutuja upeista mermaisemista ja vahtelevasta kaupunkikuvasta, otin aurinkoa purjeveneellä ja bomgailin ainutlaatuisia kelloja ja patsaita puistoista. Parasta oli, että meillä oli paljon yhteistä tekemistä, eikä silti kertaakaan ollut kiire mihinkään.

Oslon nähtävyydet
Oslon kaupungintalo eli Raatihuone

Oslo

Meidän hotelli oli päärautatieaseman vieressä, ja pääsimme lentokentältä alle puolessa tunnissa keskustaan ja hotellillemme paikallisjunalla. Kaikki kohteet olivat parin kilometrin säteellä, ja kaupunki oli siisti ja rauhallinen.

Vuonoristeily Oslossa

Lauantaina kävimme vuono- ja nähtävyysristeilyllä, joka lähti yhdeltä Oslon upeimmista alueista Akerbryggen satama-alueelta. Samalla Oslon kaupungintalon eli Raatihuoneen ja sen ison kellon. Kelloja oli oslossa muuten tosi paljon! Raatihuoneen edestä parvekkeelta jaetaan myös Nobelin rauhanpalkinnot.

Kelloja oli oslossa muuten tosi paljon!

Lyhyitä risteilyjä Oslosta tarjosivat useat eri yhtiöt, mutta onneksi olimme ostaneet liput isoon purjeveneeseen. Suur-Oslohan on todella suuri, ja jo parissa tunnissa näimme vuonoa pitkin paljon erilaisia alueita. Vene lähti kaikkien päänähtvyyksien luota, ja matkalla tulivat niin sympaattiset puiset pienet mökit uimahuoneineen ja venepaikkoineen sekä vanha puinen majakka.

Vene lähti kaikkien päänähtvyyksien luota, ja matkalla tulivat niin sympaattiset puiset pienet mökit uimahuoneineen ja venepaikkoineen sekä vanha puinen majakka.

oslo vuonot vene
Oikeastihan purjevene kulki moottorilla, mutta ihana kokemus se oli silti!
oslo vuonomaisemia
Kelpaisi täältä kesämökki ja pieni venepaikka ja uimakoppi!

oslo vuonristeily

oslo vuonoristeily
Tämä on vanha majakka, eikö olekin sympaattinen!

Usein minusta kaupunkia näkee parhaiten kävelemällä, mutta Oslossa erilaista arkkitehtuuria ja luonnon maisemia on rakentunut vesistön ympärille, joten laivaristeily aurinkoisessa säässä oli ihan mahtava tapa nähdä kaupunkia. On aika uskomatonta, miten vaikeisiin maa-olosuhteisiin on voitu rakentaa niin upea kaupunki! Taloja oli jyrkkien vuonojen jokaisessa kerroksessa. Toisella puolella oli upeaa modernia arkkitehtuuria. Varsinaisille luonnon vuonoillekin ehdimme kääntymään. Ohitsemme kulki jatkuvasti pieniä yksityisiä purjeveneitä, ja sieltä vilkuteltiin meille. Koimme kaikki veneajelun vuonoa pitkin äärettömän rauhoittavana! Kamera myös täyttyi kuvista.

On aika uskomatonta, miten vaikeisiin maa-olosuhteisiin on voitu rakentaa niin upea kaupunki! Taloja oli jyrkkien vuonojen jokaisessa kerroksessa. Toisella puolella oli upeaa modernia arkkitehtuuria. Varsinaisille luonnon vuonoillekin ehdimme kääntymään. Ohitsemme kulki jatkuvasti pieniä yksityisiä purjeveneitä, ja sieltä vilkuteltiin meille.

purjevene

oslon matka

Ihana rantapromenadi ja herkullista kalaruokaa

Aivan satamasta lähtee yksi Oslon upeimmista alueista, Aker Brygge. Rantapromenadi oli aurinkoisena päivänä täynnä jäätelökioskeja ja terasseja. Me istahdimme lounaalle valtavan äyriäisvadin ääreen,en ole varmasti koskaan maistanut niin tuoreita mereneläviä! Muutenkin, jos pidät kalaruoista, on Oslossa sinulle ihanaa ruokaa! Jo pyytäessäni kasvipizzaani edellisenä iltana lisukkeeksi katkarapuja, sain päälle tuoreita, grillattuja jättiravun pyrstöjä!

Me istahdimme lounaalle valtavan äyriäisvadin ääreen,en ole varmasti koskaan maistanut niin tuoreita mereneläviä! Muutenkin, jos pidät kalaruoista, on Oslossa sinulle ihanaa ruokaa!

olso Aker Brygge
Oslossa oli todella hyviä kala- ja äyriäisruokia

Kuninkaan linna, puistoja ja ainutlaatuisia patsaita

AkerBryggenistä pääsee myös Oslon uusimmalle alueelle Tjuvholemeniin, ja siellä on paljon shoppailumahdollisuuksia. Me jatkoimme kuitenkin kohti Oslon kuninkaanlinnaa. Emme menneet linnaan sisälle, mutta kiertelimme ja nautimme auringosta kaikille avoimessa kuninkaanlinnaa ympäröivässä ”Kuningattaren puutarhassa”. Se oli siisti, vihreä, rauhallinen puisto, jossa ihmiset olivat piknikeillä ja kävelyllä. Keskellä oli lampi, johon koira hyppäsi kerta toisensa jälkeen uimaan, sulassa sovussa siellä asustavan sorsaperheen kanssa!

Kuningattaren puiston keskellä oli lampi, johon koira hyppäsi kerta toisensa jälkeen uimaan, sulassa sovussa siellä asustavan sorsaperheen kanssa!

Oslon kuninkaanlinna
Kuningattaren puistoa
Oslo patsaat
Oslossa oli ympäri kaupunkia ihania puistoja täynnä patsaita ja kauniita istutuksia!

Jatkoimme pääkatua pitkin ohi Oslon kauniin yliopistorakennuksen ja teatterin. Puisto muistutti vähän Esplanadin puistoa, mutta oli pidempi. Puistoissa, ja myös esimerkiksi terasseilla ja rakennusten seinillä, saa Oslossa ihailla koristeellisten kellojen lisäksi upeita, erilaisia herkkiä patsaita ja veistoksia. Ne tekivät paikoista jotenkin ainutlaatuisia!

Puistoissa, ja myös esimerkiksi terasseilla ja rakennusten seinillä, saa Oslossa ihailla koristeellisten kellojen lisäksi upeita, erilaisia herkkiä patsaita ja veistoksia. Ne tekivät paikoista jotenkin ainutlaatuisia!

Muutama sana Oslon hintatasosta

Illaksi olimme varanneet pöydän Ranskalaisessta bistroravintolasta, joka hyödynsi muun muassa päivän tuoretta kalasaalista annoksissaan. Monta varmasti mietityttää Oslon hintataso. Näin Helsinkiläisenä se ei tuntunut ylitsepääsemättömän korkealta, jos vertasi ravintolaruokien ja juomien hinta-laatutasoa Helsingissä ulkona syömiseen. Erona tosin oli, että 10e lounaspaikkoja ei ollut, vaan keskustan alueella pikaruokapaikkojen lisäksi oli lähinnä parempia, euroissa noin 20-30 annoksia tarjolla. Ketjuvaateliikkeissä hinnat olivat samoja, mutta aivan ydinkeskustassa oli ruokakauppaa vaikea löytää. Pääsymaksuihin tm ei juuri rahaa mennyt, ja monet kohteet, kuten ovat Oslossa maksuttomia.

oslo ravintolasuositukset
Oslossa sai erinomaista ruokaa, Helsinkiläisestä hinnat eivät olleet laatuun nähden kohtuuttomia

Olimme suunnitelleet käyvämme vielä Oopperatalolla, joka on ehkä Oslon kuuluisin nähtävyys. Niin paljon olimme kuitenkin jo ehtineet kokea, että jätimme sen seuraavaan päivään. Vastapäätä hotelliamme oli jäätelöbaari, jossa sai itse koota annoksensa Frozen yogurt pehmismauista ja tuunata marjoilla, karkeilla, koristeilla ja kastikkeilla. Ihan parhautta, niin kuin koko matka ja viikonloppu Oslossa!

Vastapäätä hotelliamme oli jäätelöbaari, jossa sai itse koota annoksensa Frozen yogurt pehmismauista ja tuunata marjoilla, karkeilla, koristeilla ja kastikkeilla. Ihan parhautta, niin kuin koko matka ja viikonloppu Oslossa!

jäätelöannos
Minkä herkkuannoksen loihdin itselleni mansikka ja suklaapehmiksistä!

Joko olet lukenut nämä matkapostaukseni?

MEIDÄN PARHAAT NÄHTÄVYYDET TUKHOLMASSA

TUKHOLMAN MATKAN RAVINTOLAT JA KAHVILAT

SHOPPAILUVINKIT TUKHOLMAAN

TYTTÖJEN REISSU TALLINNAN TELLISKIVEEN JA FOTOGRAFISKAAN

MUISTOJA PÄÄSIÄISMATKALTA KÖÖPENHAMINASTA

Tykkään muuten lukea tosi paljon KALASTAJAN VAIMO -blogia, jossa Johanna kirjoittaa elämästään Norjassa. Ehkä se on jollekin teistä tuttu?

Toivottavasti sait postauksesta hyvää mieltä tai isnpiraatiota Oslon reissuusi! Palailen Oslon matkaamme vielä toisessa postauksessa, jossa kerron, mitä kaikkia upeita paikkoja ja ihania yllätyksiä koimme Oslon matkamme toisena päivänä!

Rakkaudella,

Ida

kulttuuri matkat oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (4)
  1. Näyttää todella kauniilta paikalta! 🙂

    nooranappila.fi

    1. Kiitos Noora!:) Oslo todella yllätti positiivisesti, ja oli kaunis yhdistelmä monipuolista arkkitehtuuria ja luontoympäristöä! Etenkin tuolla risteilyllä sitä vaihtelevuutta niin rakennusten kuin luonnonympäristönkin suhteen pääsi ihmettelemään. Olisi upea päästä joskus käymään vielä Norjan lapissa!
      Ihanaa alkanutta viikkoa sinulle!
      Ida

  2. Elina Ada Sofia
    29.8.2019, 16:30

    Mielenkiintoinen postaus, Oslo onkin ollut jo pitkään mulla haavelistalla. Ja tuollainen vuonoristeily ois magee! 🙂

    Ihanaa päivää <3

    1. Voin kyllä lämpimästi suositella Osloa ja vuonoristeilyä, jos vain tulee mahdollisuus!:)
      Ihanaa iltaa sinullekin!<3
      Ida

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *