Äänikirjavuosi 2022 lukuina ja tähtinä

Vuonna 2022 kuuntelin 103 kirjaa. Se oli hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin kuulokkeissa pyöri 114 teosta. Määrät ovat kuitenkin huomattavasti nousseet, kun vertaa vuoteen 2017, jolloin kuuntelin 24 kirjaa.

Viime vuonna fiktiota oli 80 kirjaa, ja lopppujen 23 joukossa oli mm. tietokirjoja ja elämäkertoja.

Dekkareita ja trillereitä oli 37, niin sanottua chick litiä 18 teosta.

Kotimaisten kirjoittajien kirjoja kuuntelin 37.

Aktiivisin kuuntelukuukausi oli heinäkuu: 14 kuunneltua kirjaa, todennäköisesti mustikkametsässä ja puutarhatöissä. Myös tammikuussa kuuntelin paljon: 12 äänikirjaa. Jostain syystä elo- ja syyskuu olivat hiljaisia kuukausia, sillä niiden aikana kuuntelin vain 5 kirjaa — ehkäpä saldoon vaikutti lukuvuoden alkaminen.

*****

En anna paperikirjoille tähtiä, mutta Bookbeatissa arvioin usein kuuntelemani teokset. En anna kirjalle useinkaan viittä tähteä, sillä vaikka teos objektiivisesti katsottuna olisikin erinomainen, odotan viiden tähden teokselta tajunnanräjäyttävää wow-tunnetta. Johtuu varmasti täysin minusta, etten sitä useinkaan saa.

Sovelluksen mukaan olin arvioinut Virginia Woolfin Oman huoneen viidellä tähdellä, mutta fiilis oli tähän mennessä ehtinyt hälvetä niin, etten enää arviota edes muistanut. Muille kirjoille en samaa arviota antanut.

****

Neljä tähteä annoin 31 kirjalle. Niiden joukossa oli muun muassa erittäin mielenkiintoinen Kalle Kniivilän Putinin pahin vihollinen, Piia Leinon Yliaika, Jane Harperin Kadonnut mies ja Marie Hermanssonin Hämäränmaa. Maaseudun ja eläinten ystävälle sopi loistavasti myös Annukka Cederlöfin Tiluksilla — unelmani maalla.

Somalian kulttuuriin tutustutti mielenkiintoisesti Nura Farah kirjallaan Aurinkotyttö, ja Anna Jansson teki uuden, onnistuneen aluevaltauksen kevyellä Amorin kiehkurat –teoksellaan. Sukelsin myös siivekkäiden maailmaan Jennifer Ackermanin Lintujen ihmeellinen elämä –tietokirjan avulla.

Neljä tähteä annoin myös parille teokselle, jotka olivat kiinnostavia mutta joista en ole kirjoittanut erikseen: Emma Donoghuen Ihme sekä Mervi Vuorelan ja Ville Similän Ultra Bra -bändikirja.

***

Kolme tähteä meni 38:lle kirjalle. Kolmen tähden teokset ovat perushyviä kokemuksia. Kuuntelin maaliskuussa kolme Elly Griffithsin dekkaria, kun toivoin uutta ahmittavaa sarjaa. Ymmärrän Ruth Galloway -kirjojen suosion, mutta minä jätin sarjan lopulta kesken.

Kolmea tähteä saavat usein myös kepeät chick lit -romaanit, kuten Jenny Colganit ja Maija Kajannot.

**

Kaksi tähteä annoin 7:lle äänikirjalle. Nämä kirjat on tullut kuunneltua loppuun, kun teos on ehtinyt tarpeeksi pitkälle, mutta ne ovat jättäneet jälkeensä haljun pettymyksen. S. K. Tremaynen Vuoroveden vanki oli pelkkää alamäkeä koko kirja, vaikka suljettu saarimiljöö sinänsä kiehtookin. Alice Hunterin The Serial Killer’s Wife kyllästytti ja ärsytti. Emma Stonexin Majakanvartijat ei tarjonnut mysteeriään minulle sopivalla tavalla, ja äänikirjan lukijan liian pehmeän lempeä ääni vei teoksesta myös kaiken jännityksen.

*

Yksi tähti meni (onneksi) ainoastaan yhdelle kirjalle, Jukka Viikilän Taivaalliselle vastaanotolle. Tuntemuksiani lukemisen jälkeen kirjoittelin tänne.

Monille kirjoille en antanut arviota ollenkaan usein siksi, että teos sijoittuu johonkin kolmen ja neljän tähden välimaastoon. Toiset kirjat taas ovat aiheeltaan tärkeitä ja ehkä myös tekniseltä taituruudeltaan ansiokkaita ja siksi ansaitsisivat vitosen, mutta koska en ole saanut kaipaamaani ”Vau, mieletöntä!” -fiilistä, en ole halunnut arvioida teosta ”vain” nelosella.

Saitko sinä nauttia neljän ja viiden tähden kirjoista viime vuonna? Tai tuliko vastaan pohjanoteerauksia?