Trilogia viikossa

Kiitos Villasukan ideasta lähteneen lukupiirin ja Suttastiinan kirjaehdotuksen, tulin kuunnelleeksi kerralla kokonaisen kirjasarjan, Piia Leinon Suomi 2050 -trilogian.

Kirjapiirin tammikuun teoksena oli Leinon Lakipiste, joka sijoittuu vuoteen 2045. Vastakkainasettelut ovat vahvoja: on ekoyhteisö, joka kasvattaa ruokansa ja hakkaa halkonsa itse, ja on maailman rikas vähemmistö, jonka ei teknologian kehittymisen ansiosta tarvitse kokata tai edes avata ovea itse. Toisaalta jälkimmäinen tilanne ei ole kaikista ihanteellisin — ihminen kaipaa luonnostaan fyysistä tekemistä. Voi myös käydä niin, että tekniset laitteet alkavat murhata varakkaita törkimyksiä kekseliäillä tavoilla…

Lakipiste herättää ajatuksia. Vuoteen 2045 on parikymmentä vuotta — millainen mahtaa olla maailma silloin? Kehittyykö ihmiskunta paremmaksi, vai jatkaako se maapallon tuhoamista? Kyyninen minäni on jälkimmäisen oletuksen kannalla, mutta Lakipiste tarjoaa lopulta toiveikkaan vaihtoehdon.

Piia Leino oli minulle uusi tuttavuus, mutta ei ollenkaan huono sellainen. Jatkoin trilogian kuuntelemista kronologisessa järjestyksessä ja siirryin vuoteen 2052.

Yliaika-romaanin kuvaama tilanne on varmasti se, minkä eutanasian vastustajat näkevät painajaisissaan. Suomalaisten elinikä on rajattu 75 vuoteen, ja lakia on etunenässä ollut ajamassa poliitikko Annastiina Kankaanrinta. Mutta kun tulee Annastiinan aika kuolla, elämän hyvästely ei enää tunnukaan niin hienolta ajatukselta. Nainen karkaa ennen kuolintilaisuuttaan ja alkaa piilotella Laukaalla (jaiks, Leino ei selvästikään ole konsultoinut keskisuomalaisia!). Armoton poliitikko onkin äkkiä muiden armon ja avun varassa.

Yliaika nousee kirjasarjan parhaaksi. Kieli on valmista ja kypsää, ja teema saa pohtimaan eettisiä kysymyksiä. Hieman epäuskottavaa tosin on se, että ikärajaksi on valittu 75 — ikä, jolloin useimmat seniorit ovat vielä hyvässä kunnossa. Ja oikeastihan moinen laki ei edes menisi läpi, sen verran hanakasti vastustetaan pelkästään ihmisen oikeutta vapaaehtoiseen kuolemaan sairauden tehdessä elämisestä sietämätöntä kärsimystä.

Taivas-romaanissa eletään vuotta 2058. Sisällissota on raivonnut Suomessa, maahanmuuttajilta on viety oikeudet, ”aitosuomalaiset” ovat propagandallaan sammuttaneet ihmisten empatiakyvyn. Virtuaalimaailma Taivas koukuttaa niin, että tosielämässä kansalaiset kulkevat ympäriinsä zombeina — siis silloin, kun ylipäänsä poistuvat kodeistaan.

Myös Taivas-teoksessa kuuntelija saa olla aktiivinen, sillä kirja pistää pohtimaan maailmaa, elämää, ihmisen toimintaa, riippuvuutta, omia arvoja… Ajatuksia herättävät aiheet ja henkilöhahmot ovat Piia Leinon vahvuus. Dialogeissa käsitellään asioita monesta näkökulmasta.

Vaikka vaihdoimme jo aiemmin ajatuksia Leinon teoksista, jään kiinnostuneena odottamaan muiden kirjapiiriläisten tekstejä Lakipisteestä. Mitä mahdetaan kirjoittaa Tuulen havinaaja Tähän on tultu -blogeissa?

kulttuuri kirjat
Kommentit (4)
  1. Hieno kooste!
    Mulla tahmaa jotenkin koostaa tätä Lakipistettä, sekä Taivaasta että Yliajasta suorastaan pursusi fiiliksiä, mutta kyllä mie viikonlopun aikana jonkun postauksen tästä naputtelen!

    1. Kiitos! 😊 Ymmärrän tuon kyllä nyt nämä kaikki kuunneltuani. Lakipiste oli jotenkin neutraalein tai jotain sellaista… 🤔

  2. Sinäkin innostuit kahlaamaan koko trilogian läpi. Hyvän koosteen teit! 😊
    Leinon trilogia on tuonut vähän vaihtelua lukemiseen, tykkäsin Lakipisteestä ja erityisesti Yliajasta. Kesken on vielä Taivas, mutta ei se samalla tavalla lähde käyntiin. Ehkä pääsen vielä kyytiin alkukankeuden jälkeen.

    1. Kyllä, olihan ne kuunneltava kaikki, kun alkuun pääsi. 😀 Yliaika oli minusta ehkä jotenkin intensiivisempi, vaikka oli Taivaassakin puolensa. Mutta keskimmäinen tosiaan suosikki noista.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *