Karin Slaughterin uutuus Girl, forgotten on täällä

Kuka tappoi Emily Vaughnin?

Vuonna 1981 lukion viimeisen vuoden opiskelija Emily kuuluu niin sanottuun klikkiin, viiden hengen ryhmään, joka pitää kuukausittain juhlia yhden jäsenen kotona. Eräät juhlat päättyvät kuitenkin huonosti: Emily ei muista illasta mitään, mutta on selvää, että hänet on raiskattu. Puolitoista kuukautta myöhemmin hän on raskaana, eikä hän tiedä, kuka lapsen isä on. Klikki sulkee hänet ulos, koulu kääntää hänelle selkänsä, vanhemmat pakottavat pitämään lapsen. Ja kouluvuoden päättäjäisissä joku tappaa Emilyn.

Murha jää ratkaisematta.

40 vuotta myöhemmin Emilyn äiti alkaa saada tappouhkauksia, ja Andrea Oliver saapuu kaupunkiin paitsi suojellakseen vanhaa naista, myös saadakseen Emilylle viimein oikeutta.

Karin Slaughter: Girl, forgotten

Traaginen tarina teiniraskaudesta

Karin Slaughterin Girl, forgotten liikkuu kahdessa aikatasossa, 80-luvun alussa ja nykyhetkessä. Lukija tietää jo alussa, että Emily on raskaana ja että hänet murhataan, ja siksi vuoden 1981 tapahtumat tuntuvat erityisen lohduttomilta: tällä tarinalla ei ole onnellista loppua. Emilyn kohtelu on karmaisevaa, sillä lähes jokainen syyttää tilanteesta tyttöä itseään — kukaan kunnon tyttöhän ei pamahda paksuksi lukiossa.

Vaikka Emilyä nimittelevät ja kiusaavat sekä aikuiset ja nuoret, Emily alkaa hiljalleen löytää sisimmästään vahvuutta ja omanarvontuntoa. On surullista ajatella, että voimansa kerännyt tyttö olisi voinut selvitä: teiniraskaus ei olisi pilannut tämän elämää, ellei joku olisi päättänyt sitä liian lyhyeen. Slaughter on luonut traagisen hahmon taitavasti. Vaikka asiat ovat muuttuneet 1980-luvulta huomattavasti, on vielä ihmisiä, jotka pitävät kiinni ummehtuneista asenteistaan vielä vuonna 2020.

Murhaaja voi olla kuka tahansa

Romaanissa on kaksi arvoitusta: Kuka raiskasi Emilyn? Kuka tappoi Emilyn? Epäiltyjä on kuusi: klikin neljä muuta jäsentä, ulkopuolinen ystävä ja perverssi opettaja. Eläessään Emily tekee omaa tutkimustaan Columbon hengessä, mikä sekin kertoo päättäväisyydestä ja vahvuudesta. Nykyajassa Andrea huomaa, että kuka tahansa vastenmielisestä porukasta voi olla tekijä, ja lukijakin voi vain arvuutella. Kukaan epäillyistä ei ole hyvä tyyppi, eikä itsestään selviä vihjeitä anneta. Loppuhuipentuma saa kirjaimellisesti pidättelemään hengitystä.

Girl, forgotten on jatko-osa aiemmin ilmestyneelle Menneisyyden jäljet -teokselle, ja kirjan loppu vihjaa, että Andreasta ei kirjoiteta viimeistä kertaa. Suomennoskin julkaistaan varmasti kohtuullisen ajan sisällä.

kulttuuri kirjat suosittelen
Kommentit (2)
  1. Slaughterit ovat kyllä aina tapauksia, pitääpä lukea tämäkin pikimmiten.

    1. Totta! Kirjoja, jotka pitää lukea heti, kun ne saa käsiinsä.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *