Miten minusta tuli aamuvirkku?
Olin aikaisemmin selvästi iltaihminen: menin nukkumaan puolenyön ja aamukahden välillä. Nukahtaminen esimerkiksi kymmeneltä oli yksinkertaisesti mahdotonta. Mikäli seuraavana aamuna piti herätä kelloon, unet jäivät auttamatta liian lyhyiksi. En saanut rytmistä kiinni silloinkaan, kun koko viikko sisälsi aikaisia herätyksiä. Lomilla kaikki puolestaan meni sekaisin, varsinkin kesälomalla: luin koko yön ja heräsin kahdentoista aikaan päivällä.
Eihän siinä sinänsä mitään, jos seuraa luontaista rytmiään, mutta iltavirkun rytmissä oli kaksi ongelmaa: 1) Nukuin työaikoina liian vähän. 2) Vapaa-ajalla päivät tuntuivat kuluvan hukkaan, kun puoliltapäivin herättyäni, syötyäni ja koiran lenkitettyäni kello oli mahdollisesti neljä, ennen kuin pääsin käsiksi päivän varsinaisiin touhuihin.
Ei koko elämäni tietenkään ole ollut täysin holtitonta unettomuuden kanssa sinnittelyä, ei missään nimessä. Olen tehnyt iltatöitä, ja ennen työelämää yliopiston luennot alkoivat monesti vasta kahdentoista jälkeen. Se sopi iltaihmisen rytmiin. Olen kuitenkin ollut tyytyväinen aamuvirkku nyt noin puolentoista vuoden ajan, ja täytyy sanoa, että elämänlaatuni on parempi aikaisena heräjäänä kuin ennen yökukkujana.
Muutos tuli silti brutaalisti ja pakolla, ja sen sai aikaan koiranpentu, joka valvoi myöhään, herätti aamuyöllä ja uudestaan aamukuuden aikaan. Kun useamman kuukauden ajan selviytyy viiden tunnin yöunilla, alkaa iltaisin olla väkisinkin niin väsynyt, että höyhensaaret kutsuvat jo iltakymmeneltä.
Koira oppi aikanaan sisäsiistiksi ja rauhoittui itsekin nukkumaan ajoissa, mutta unirytmi jäi. Jos aiemmin olisi ollut turha mennä sänkyyn kymmeneltä, nyt saatoin olla unten mailla jo vähän jälkeen. Viimeistään ennen puoltayötä silmät alkoivat väkisin painua umpeen.
Aktiivisen päivän jälkeen nukuin mukavasti seitsemästä kahdeksaan tuntia ja heräsin virkeänä aamulla. Se takasi rauhallisen, väljän aamun myös arkiviikolla. Viikonloppuna ulkoilutin koiran, luin lehden, söin hitaan aamiaisen ja olin silti valmiina päivän menoihin jo kymmeneltä. Tuntui, että koko päivä oli edessä, niin kuin olikin. Vapaapäivään mahtuu paljon tekemistä aamukymmenen ja iltakymmenen välillä!
Olen nauttinut aamuihmisen rytmistä, ja ehkä kehonikin on huomannut sen, sillä se ei ole alkanut kääntää elimistöäni iltavirkun aikatauluihin. Huolehdin rytmin pysymisestä aktiivisesti myös itse. Jos alkaa tuntua siltä, että uni ei tule illalla tarpeeksi ajoissa, otan melatoniinia.
Opin melatoniinin ihmevaikutuksista aikanaan Yhdysvaltain-matkan jälkeen, jolloin etsin keinoa korjata aikaeroväsymyksen sotkemaa vuorokausirytmiä. Pieni tabletti toimii unen saamisessa mainiosti: väsymys alkaa hiipiä kehoon tunnin parin sisällä sen ottamisesta. Kunpa olisin tiennyt melatoniinista silloin, kun siivousalan työt herättivät minut opiskeluaikaan aamuviideltä! Mikä parasta, melatoniiniin ei voi jäädä koukkuun eikä aikuinen voi syödä sitä liikaa.
Mitä siis sanoisin ihmiselle, joka haluaa tai jonka täytyy muuttua iltavirkusta illantorkuksi?
Luultavasti joudut ensin kärsimään, mutta kestät sen kyllä — vaikkapa kahvin, ulkoilun tai energiajuoman voimalla. Vältä (pitkien) päiväunien nukkumista. Mene nukkumaan, kun alkaa väsyttää, vaikka yön tunteja tekisikin mieli käyttää johonkin muuhun — saat illan touhutunnit takaisin aamulla! Älä lipsu edes lomalla. Edistä nukahtamista vaikka melatoniinilla, tai jos sinulla on ihan oikeita uniongelmia, hae niihin apua lääkäristä. Odota aamua ja tee heräämisestä mukavaa. Minusta on ihanaa keittää pannullinen teetä ja tehdä kävely koiran kanssa. Varsinkin syksyllä ja talvella hetki kirpeässä ulkoilmassa piristää ja antaa energiaa koko päivälle.
Aamuvirkuksi voi muuttua, ja se voi olla elämänmullistavaa!
Mitä sinä ajattelet aiheesta?
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Lähtökohtaisesti uskon siihen, että ihmisellä on kyky muokata toimintaansa, jos vain halua löytyy.
Sen kokemuksen voin allekirjoittaa täysin, että keho ja mieli hyötyvät säännöllisestä päivärytmistä. Itse olen jo vuosikaudet elänyt tietyn päivärytmin mukaan varsin säntillisesti niin, ettei vuodessa ole oikeasti montakaan päivää, joina poikkean siitä. Koen, että kroppa kiittää tästä järjestelystä ja ehkä pääkin pysyy paremmin kasassa.
Mutta mutta… Siihen nähden, että olen hyvin iltavirkku ihminen, tämä nykyinen päivärytmini on jonkinlainen kompromissi. Aamuvirkkujen mittapuilla heräämisaikani ei ole aikainen, eikä se iltavirkun mittapuillakaan ole törkeän aikainen, mutta se on kuitenkin aikainen siihen nähden, mikä olisi iltaihmiselle ihanteellista. Pakko sanoa, kyllä sen yhä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin huomaa! Vaikka säännöllinen päivärytmi on sinänsä hyvä juttu, niin aamuherätykset eivät tunnu rehellisesti hyvältä yhtenäkään aamuna. En nyt sentään joudu vääntäytymään sängystä pahoinvoivana ja itku silmässä, mutta kyllä jokin edelleen viestii siitä, ettei tämä ihan 100-prosenttisesti minun juttuni ole.
Minulla on sellainen teoria, että se, sopeutuuko aamuvirkun päivärytmiin täydellisesti, on varmaankin paljolti kiinni siitä, missä määrin iltavirkkuus on itselle luonnollista ja missä määrin se on opeteltu tapa. Teininä ja nuorena aikuisena on helppo opettaa itsensä siihen, että tuijottaa yökaudet ruutua, lukee ja ehkä myöhemmin käy viihteellä. Jos kyse on tästä, silloinhan ilman muuta voi opettaa itsensä myös toisenlaisille tavoille. Jos taas iltavirkkuus on enemmänkin oma sisäsyntyinen elämänrytmi, silloinkin itseään voinee opettaa toimimaan toisin, mutta lopputulos ei liene yhtä hyvä. Kuten ilmeisesti omalla kohdallani on asian laita.
Epäilen myös, että jos yrittäisin opettaa itseni heräämään oikeasti aikaisin, kyllä sekin varmaan onnistuisi ja siitäkin jäisin henkiin, mutta on vaikea kuvitella, etteikö elämänlaatu notkahtaisi siitä merkittävästi – ja pysyisi melko notkolla senkin jälkeen, kun uuteen rytmiin on tottunut. (Jossakin määrin tätä on tietysti pakon edessä tullut kokeiltuakin. Näiden kokeilujen todistusarvo ei kuitenkaan ole kovin vahva siksi, että vaikka esim. kouluaamuina joutui heräämään aikaisin, vahinko tuli otettua viikonloppuisin takaisin, jolloin päivärytmi meni jatkuvasti sekaisin.)
Kiitos kiinnostavista näkökohdista! Uskon ymmärtäväni kokemuksesi. On varmasti juuri noin, että itselleen voi luoda esimerkiksi elämäntilanteen pakosta tietyn rytmin, joka kuitenkin saattaa taistella luontaista rytmiä vastaan. Olen itse kironnut monta kertaa, miten yhteiskunta on rakentunut aamuvirkkujen ehdoilla. Kuka keksi, että töissä tai koulussa pitäisi olla kahdeksalta?!
Ehkä en ole kovin mahdollinen iltavirkku, vaikka epäilen, että jos olisin eläkkeellä tai työttömänä, rytmini saattaisi taas kiepahtaa muutamalla tunnilla eteenpäin. Aikainen herätys ei kuitenkaan tee enää kipeää, mihin puolestaan vaikuttavat luultavasti opitut tavat (joita olisin omaksi parhaakseni voinut opetella jo aiemmin).
Ihanteellista toki olisi, jos kaikki saisivat elää just omassa rytmissään, mutta se taitaa olla aika utopistista. Sitä ennen on keksittävä keinoja sopeutua.
Niinhän se on, että yhteiskunta pyörii pitkälti aamuvirkkujen ehdoilla. Se turhauttaa välillä paitsi siksi, että on paineita herätä aamulla aikaisin, myös siksi, että monissa asioissa lyödään ”luukut kiinni” omasta mielestä tosi aikaisessa vaiheessa iltaa – silloin, kun itsellä olisi vielä ihan aktiivinen aika menossa.
Olen joskus miettinyt, onko selitys aamuvirkkuun yhteiskuntaan siinä, miten valoisa aika päivästä sijoittuu. En ole tästäkään täysin vakuuttunut, koska eihän se tosiasiassa ole Suomen talvessa kovin luontevaa, että pitäisi olla sorvin ääressä jo aamukahdeksalta. Silloinhan on ison osan talvesta vielä pimeää!
On todella pimeää! Ja kieltämättä tuntuu vähän siltä kuin töihin olisi menossa yöllä. 😖 (Oon niitä ihmisiä, jotka tähän vuodenaikaan tarkistavat viikoittain, kuinka paljon päivä pitenee – lohduttavaa nähdä lukuja.)
Mä oon ollut aamuvirkku lapsesta asti. Viime vuonna luin jostain asiantuntijahaastattelusta, että joka aamu kannattaisi herätä aina samaan aikaan, myös lomilla ja viikonloppuisin. Siitä asti kello on soinut joka aamu 7.30 ja silloin oon myös noussut, vaikka olisin päässyt nukkumaan vasta pikkutunneilla. Unirytmin tasoittuessa tasoittui myös ruokarytmi, ja näillä kahdella on iso vaikutus vireystilaan.
Allekirjoitan tuon, että päivässä on ”enemmän aikaa” kun herää suhteellisen aikaisin. Välillä rupean jopa siivoamaan, jotta saisin ajan kulumaan muutenkin kuin ruutua tuijottaen 😄
Mahtavaa, että laitoit tuon ajatuksen käytäntöön ja siitä on ollut hyötyä! 😊
Heh, päivässä on tosiaan aikaa myös tuollaiselle hyödylliselle toiminnalle. 😁 Yöllä jos valvoskelee, tulee käytettyä se aika nimenomaan ei-järkevästi…