Miten ylläpitää liikuntamotivaatiota oikeasti?
Oma liikuntataustani on tällainen: Lapsena ja nuorena harrastin ratsastusta. Opiskeluaikoina osallistuin yliopistoliikunnan tunneille. Vuonna 2013 hankin personal trainerin, jonka tekemän kuntosaliohjelman avulla treenasin nelisen kuukautta. Valmennussuhteen päätyttyä salille oli vaikea mennä, ja yritin korjata tilannetta vielä pari vuotta myöhemmin palkkaamalla toisen valmentajan, mutta treenaamaan meno oli silti nihkeää. Vuonna 2016 aloitin crossfitin, ja kaikki muuttui.
Jokainen crossfittaaja ja harrastajan läheinen tunnistaa varmasti hurahduksen, jonka (lähes) jokainen lajin pariin päätynyt käy läpi. Olin kuitenkin ankeiden kuntosalivuosien jälkeen löytänyt jälleen lajin, joka itsessään motivoi liikkeelle — minun ei tarvinnut keksiä mitään ulkoisia motivointikeinoja, jotka pidemmän päälle eivät toimi.
Olennaista onkin harrastaa itselleen mieluista liikuntaa, oli se sitten crossfitia, tanssia, joogaa tai pallopelejä. Minun virheeni oli se, että olin tullut median aivopesemäksi: pidin selvänä, että liikuntaa harrastetaan vain, jotta saataisiin parempi kroppa (eikä sekään sinänsä ole huono syy). Tietäjät toitottivat, että ainoa tapa ”kiinteytyä” on käydä kuntosalilla, kasvattaa lihasta ja vähentää rasvaa.
Niinpä jauhoin salilla päivästä toiseen samoja liikkeitä. Tein ohjelmaa, joka vaihtui kahdeksan viikon välein. Alkuun treenaamisessa oli uutuudenviehätystä, ja oli hauskaa noudattaa PT:n laatimia viikkosuunnitelmia. Kävin välillä salilla myös kaverin kanssa, mikä oli mukavaa. Vaihtelua toivat lisääntyvät painot ja vartalossa näkyvät muutokset, mutta muuten kuntosalitreenaaminen oli kuolettavan tylsää.
Tekosyyt tulivat pian kehiin. En voi mennä salille tänään, koska täytyy käydä kaupassa. En voi mennä salille, koska… no, ihan sama.
Luin liikuntalehtien neuvoja ja yritin noudattaa niitä. Yritin tehdä liikunnasta samanlaisen rutiinin kuin hampaidenpesun tai kaupassakäynnin — ne nyt vain ovat asioita, jotka on pakko tehdä eikä niistä kannata luistaa.
Ei ole kuitenkaan hyvä ajatella liikuntaa pakkona. Hampaat on pakko pestä, ettei tule reikiä eikä hengitys haise, mutta salitreenistä on helpompi luistaa. Jos treenistä itsestään ei saa hyvää oloa, sen kauaskatsoisemmat hyödyt on helppo jättää huomiotta ja jäädä kotiin. Treenaamiseen menee kuitenkin useampi tunti viikossa — kuka jaksaa tehdä sitä vuodesta toiseen leukapieliä kiristellen?
Kun saliharrastukseni veteli viimeisiään, crossfit lajina alkoi yleistyä. Seurasin itsekin vierestä, miten ihmiset hurahtivat treeniin täysin. Ei kukaan verrannut lajia hampaidenpesuun tai kotitöihin.
Lähdin kokeilemaan harrastusta ja jäin koukkuun. Sain aika montakin muuta syytä treenata kuin kiinteytymisen: treenin jälkeinen endorfiini piti huolen hyvästä olosta ja siitä, että seuraava treenikerta oli jo kalenterissa. Aloittelevana treenaajana kehityin nopeasti, ja voimatasot kasvoivat. Uusien liikkeiden opettelu toi onnistumisen kokemuksia. Oli aika mieletön tunne, kun sai ensimmäisen kerran vedettyä leuan. Crossfit-ohjelmointi eli se, että jokainen treeni on erilainen, takasi myös sen, että treeneissä ei ikinä ollut tylsää. Siitä huolimatta harjoittelu on nousujohteista.
Kävin crossfit-salilla viitisen vuotta. Treenin sai mahtumaan arkeen siitä huolimatta, että piti käydä samana päivänä kaupassa. Valitettavasti myöhemmin muutto kauemmas salista ja työmäärän lisääntyminen saivat luopumaan jäsenyydestä, mutta jatkoin treenaamista kotona. Tulevaan syksyyn suhtaudun toiveikkaasti, ja tarkoitus olisi päästä taas ohjatun treenin pariin.
Treenimotivaation saa kuitenkin säilymään kotonakin, vaikka kaikki tietävät ne surullisenkuuluisat pyykkitelinekuntopyörät.
Treenin ulkoista kannustusta saan seuraamalla inspiroivia treenaajia somessa, kuuntelemalla podcasteja (esim. tosi kiinnostava Stabiili-podcast, jossa käsitellään fysioterapiaa ja treenaamista) ja kokoamalla motivoivia treenikuvia Pinterestiin. Joskus pelkkä kivojen urheiluvaatteiden pukeminen saa jo jalan nousemaan reippaammin: kohta mennään.
Sanoisin, että aika monta hyvää syytä treenata säännöllisesti — eikä lajin tarvitse olla crossfit. Mikä tahansa hauska treeni käy. Hyödyllisin treeni on tehty treeni, ja vaikka vannoutunut salillakävijä puhkuisi, että zumbasta ei ole mitään hyötyä, on siitä todellisuudessa paljon enemmän hyötyä kuin siitä, että ei liiku ollenkaan!
Mikä sinua motivoi liikkumaan? Vai onko motivaatio vielä löytämättä?
(Kuvat: Pixabay. Ensimmäinen kuva: JonatFVR. Toinen kuva:alexdobrasil70.)
Minua on vuosikaudet motivoinut liikkumaan lähinnä kilpaileminen. Treenaamisen rytmi ja tavoitteet ovat pitkälti mukailleet kilpailukalenteria. Tietyllä tavalla en ole jättänyt motivaatiolle tai sen puutteelle edes tilaa: olen tehnyt sen, mitä kilpailuihin valmistautuminen on mielestäni vaatinut ja sillä hyvä.
Jos ajatellaan liikuntaa oman lajin ulkopuolella, suurin motivoija on tainnut melko pinnallisesti olla aina ulkonäkö. 🙂
Viimeisen reilun vuoden aikana olen tosin saavuttanut liikunnan suhteen positiivisen kierteen: kun olen lisännyt tietynlaista liikuntaa ja kuntoni on selvästi kohentunut, ei tee mieli päästää tuloksista irti, mikä puolestaan motivoi jatkamaan liikkumista samaan tapaan. Tähän on vaikuttanut ihan ällistyttävän paljon yksittäinen teholiike eli burpee (mistä aiheesta olen viime kesänä kirjoittanut blogiinikin).
Aiemman kommentoijan tapaan olen myös ihan viime vuosina alkanut kunnolla sisäistää sitä, että liikunta todella auttaa mielen hoitamisessa. Ihan joka paikassahan siitä aina kirjoitetaan, mutta kuinka se onkaan ollut niin vaikea asia kunnolla sisäistää? Sellaiseen ahdistukseen, joka meinaa lamauttaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, tuskin on toista yhtä tehokasta ja välitöntä helpotusta kuin juoksulenkki. Eihän sellaiselle lähteminen toki ole kaikissa mielentiloissa kovin helppoa, joskus jopa äärimmäisen vaikeaa. Se toki selittääkin sitä, miksei liikunnan vaikutusta mielen hyvinvointiin ole aina kovin helppo ymmärtää ja pitää mielessä…
Vaikka tiedän, että liikunnan tuputtaminen on monien mielestä superärsyttävää, silti tekisi mieli joskus liittyä siihen kuoroon ja olla tarjoamassa liikuntaa ratkaisuksi vähän joka vaivaan. 😀
Mahtavaa, miten monta hyvää syytä pitää treenaminen elämässä! Allekirjoitan monia. Mielellään ei päästä kuntoa rapistumaan siinä vaiheessa, kun on päässyt hyviin tuloksiin.
Uskon, että kilpaileminen ja siihen liittyvät tavoitteet motivoivat! Minä puolestani olen kilpakenttiä ennemminkin vältellyt, mutta itsensä voittaminen on koukuttavaa. On tyydyttävää tehdä esimerkiksi uusia ennätyksiä.
Kieltämättä joskus on vaikea saada itsensä liikkeelle ihan sillä, että ”tutkimukset osoittavat liikunnasta olevan hyötyä henkiselle hyvinvoinnille”. Onneksi omat empiiriset tutkimukset ovat myös osoittaneet, että lenkillä käynnin jälkeen on parempi olo, vaikka ennen sitä olisi mikä fiilis tahansa…
Minun liikkuminen on usein ulkoliikuntaa, lenkkeilyä, pyöräilyä, uintia tai hiihtoa. Näihin motivoi se, että pidän luonnossa liikkumisesta ja tykkään olla ulkoilmassa.
Luonnossa liikkumisesta tulee kyllä niin hyvä olo! Oon joskus kuullut sanottavan, että siitä saa G-vitamiinia (green). 😜 Ja varmasti saakin! Itsekin liikun koiran kanssa metsän keskellä melkein joka päivä.