JP Delaney: The Perfect Wife

Meinasin jättää JP Delaneyn teoksen The Perfect Wife lukematta kolmesta syystä.

1) Päähenkilöstä käytetään sinä-pronominia. Tuntematon kertoja kuvailee tämän tekoja, ajatuksia ja tunteita toisessa persoonassa, ja se tuntui ensin ärsyttävältä. ”You have no idea where you’re going. You just know you can’t stay here.”

2) Päähenkilö, Abbie, on joku ihmeen robotti, jolle on kuitenkin saatu ohjelmoitua tunteet ja muistot. Päähenkilön paljastuminen koneeksi ei innostanut, koska scifi ei vain ole minun juttuni.

3) Kirjastolaina oli odotellut hyllyssäni lukemista niin pitkään, että sitä ei voinut enää uusia. Minulla oli muutama päivä aikaa lukea se, ja mietin, skippaanko kirjan suosiolla.

Olin kuitenkin lukenut Delaneyn aiemmat teokset ja pitänyt niistä kovasti. Annoin siis robottivaimollekin mahdollisuuden, ja onneksi niin. The Perfect Wife on yksi vetävimmistä trillereistä vähään aikaan.

Robo-Abbie herää sairaalasta ja saa kuulla mieheltään Timiltä, että hän on kuollut viisi vuotta sitten ja hänet on nyt luotu uudestaan tekoälynä. Tim vaikuttaa palvovalta, uskolliselta aviopuolisolta, joka oli valmis mihin tahansa saadakseen täydellisen vaimonsa takaisin. Kotona Abbie alkaa kuitenkin löytää merkkejä siitä, että elossa ollessaan hän on valmistellut pakoa. Mitä oikein tapahtui?

Tämä teos jos mikä on juonivetoinen ja helppolukuinen romaani. Juonenkäänteitä on tiuhaan, odottamattomiakin. Päähenkilön kohtalo kiinnostaa: mitä tapahtui aikaisemmin, ja miten kaikki päättyy? Oman kiinnostavan lisänsä tuo arvailu, kuka on teoksen Abbieta tarkkaileva kertoja, joka on samaan aikaan etäinen mutta kuitenkin robotin pään sisällä. Kertoja viittaa itseensä minä-pronominilla vasta aivan viimeisissä luvuissa.

Myös Timiä tarkkaillaan: hänen luonnettaan valottavat hi-tech-yrityksessä työskentelevät alaiset — ehkä heitä voisi nimittää me-kertojaksi. Kunnianhimoisesta työnarkomaanista paljastuu pala palalta ikävämpiä piirteitä.

Teos saa pohtimaan etiikkaa. Mitä jos joskus todella onnistuttaisiin luomaan robotti, jolla on tietoisuus ja tunteet? Tuntevaa yksilöä ei voine vain käyttää työvoimana tai seuralaisena. Jos tekoälyllä olisi lisäksi oma tahto, kuinka pitkään se edes alistuisi sellaiseen? Abbien toimintaa motivoivat kasvavat epäilykset Timiä kohtaan, pelko omasta kohtalosta (kukaan ei mieti robotin tunteita, kun keskustellaan sen tiedostojen tuhoamisesta) ja huoli perheen autistisesta Danny-pojasta.

The Perfect Wife on jännittävä yhdistelmä scifiä ja psykologista trilleriä.

Kulttuuri Kirjat

Julia Phillipsin Katoava maa on älykköromaani

Julia Phillipsin Katoava maa alkaa intensiivisesti, sillä kaiken yllä leijuu painostava pahaenteisyys. Lukija tietää, että romaanin lähtökohta on kahden sisaruksen katoaminen, joten hän voi vain kauhistuneena seurata Aljonan ja Sofian kohtaamista tuntemattoman miehen kanssa. Elokuinen päivä meren rannalla ei pääty hyvin.

Alun jälkeen tulee lukuisia episodeja, joissa kuvataan Kamtšatkan naisten elämää: parisuhteita (yleensä huonoja), suhteita vanhempiin, lapsiin, veljiin ja ystäviin. Ennakkoluulot vähemmistöjä kohtaan ovat läsnä. Henkilöt ja heidän tilanteensa ovat tarpeeksi ristiriitaisia ollakseen kiinnostavia, mutta silti en oikein innostu siitä, että kunkin näkökulma on mukana vain kerran, minkä jälkeen tulee jo seuraavan hahmon vuoro.

Toisaalta rakenne on raikas, ja se on yksi syy siihen, miksi romaani todennäköisesti jää mieleen. Jokaisessa luvussa sivutaan kadonneita lapsia, ja myöhemmin esitellään myös Lilia, 18-vuotiaana kadonnut tyttö. Useimmat ovat erikoisen varmoja siitä, että tämä on karannut, onhan hän ”huora”, joten katoamista ei edes kunnolla tutkita. Poliisin välinpitämättömyys myös sisarusten etsinnässä paljastuu kirjassa kammottavalla tavalla.

Romaani on parhaimmillaan, kun siihen uppoutuu pitkiksi ajoiksi kerrallaan. Koska välillä luin teosta pienissä pätkissä, jatkuvasti vaihtuvat näkökulmat aiheuttivat minulle sen, että välillä piti palata takaisin ja muistella, kuka nyt olikaan tämä Anfisa tai tämä ja tämä tyyppi. Virkkeet ovat kuitenkin ehjiä ja tapahtumat konkreettisia, ja romaani on aidosti älykäs. Älykköromaanin tapaan kirja ei tarjoa jatkuvia juonikoukkuja, joten tunnelma sähköistyy huomattavasti, kun toivonsa menettänyt äiti pääsee vihdoin sieppaajan jäljille.

Ainoa näkökulma, johon palataan uudestaan, on Aljonan. Loppu jää ärsyttävän (tai ihanan) avoimeksi, sillä sen voi tulkita toiveikkaasti tai pessimistisesti.

Kulttuuri Kirjat