Kirjamarinoita

  1. Kirjaston varaukset tulevat eri päivinä: yksi maanantaina, toinen tiistaina, kolmas torstaina… Täytyy joko ravata kirjastossa joka päivä tai roikuttaa kirjoja varaushyllyssä niin pitkään kuin voi.
  2. Kaikki muut hehkuttavat kirjailijaa, jonka suosiota en ymmärrä. Esimerkkinä Simona Ahrnstedt.
  3. Ovatko kirjaston myöhästymismaksut nousseet? Tuntuu, että ennen sanktiot olivat senttien luokkaa, mutta nyt maksan yhdeksän euron sakkoja harva se päivä. (Jep, on jotenkin liian vaivalloista käydä uusimassa lainat ajallaan.)
  4. Kirjaston tarra peittää puolet takakansitekstistä.
  5. Kun englanninkielisissä kirjoissa juonikuvaus on etulehdessä ja takakannessa on pelkkiä huudahduksia tyyliin ”Brilliant!”. Miten siinä tutkit teosta rennosti yhdellä kädellä, kun toinen käsi on varattu pitelemään kirjapinoa?
  6. Kirjan lähes koko juoni on selostettu takakannessa.
  7. Kun juonesta ei sanota mitään vaan lukija saa tietää vain, että teos on ”suuri kertomus ystävyydestä ja sukupolvien kuilusta”.
  8. Henkilö kuvaillaan erilaiseksi kuin sen on mielessään kuvitellut. Liza Marklundin Annika Bengtzon -sarja on erityisen hämäävä, sillä kannessa poseeraa vaaleahiuksinen kirjailija itse, vaikka Annika kuvataan tummatukkaiseksi. Minulle Annika = Liza.
  9. Muu elämä haittaa lukemista.
  10. Kirjan alussa esitellään liikaa ihmisiä, ja menee pitkään, ennen kuin oppii muistamaan ja tuntemaan henkilöt (jos oppii). Äänikirjoissa kaikista hankalinta.

Mitkä kirja-asiat sinua ärsyttävät? 😉

Kulttuuri Kirjat Höpsöä

Kuubalainen serenadi ja muut äänikirjat lokakuussa

Suomalainen ulina

Katja Keisalan romaanissa Kuubalainen serenadi unelmoiville naisille kertoja ei oikein tykkää ympärillään olevista ihmisistä. Toiset ulisevat, itkevät ja vinkuvat niin paljon, että päähenkilö itse alkaa vaikuttaa aika tympeältä tyypiltä. Kuubalaisen miehen ja suvun toimia on kylläkin kuvailtu niin, etten toisaalta ihmettele ajoittaista hermojen menetystä.

Perusteos feminismistä

Entisen Lily-bloggaajan Minja Koskelan Ennen kaikkea feministi on kirja sille, jolle feminismi ei ole vielä kovin tuttua. En voi itseänikään sanoa alan ekspertiksi, mutta monet jutut olin lukenut jo aikaisemmin, jopa useaan kertaan. Se ei vähennä teoksen arvoa, ja Koskela on sujuvasanainen, vetävä kirjoittaja.

Tarinoita väkivallasta

Voihan Jo Nesbo, milloin kirjoitat taas kokonaisen dekkarin? Siinä olet parhaimmillasi, vaikka hallitset toki väkivaltaiset tulevaisuudenkuvat ja lyhyetkin juonenkaaret.

Rottien saari tarjoaa viisi kuolemantäyteistä kertomusta.

Myrkyllinen lukupiiri

Teini-ikäisten kirjakerholaisten suhteet toisiinsa ovat niin toksiset, että ihmetyttää, miten lukupiiri edes pysyy pystyssä. Yksi osallistuja katoaa ja löytyy 40 vuotta myöhemmin tapettuna. Tapahtumia kuvataan jokaisen tytön näkökulmasta. Liza Marklundin Napapiiri on laadukasta jännitystä.

Mitä tapahtuikaan viime kirjassa?

Edellinen Sofie Sarenbrandtin teos päättyi aikamoiseen cliffhangeriin, joten oli outoa, kun uutuus, Valheenpunoja, tuntui sivuuttavan sen aluksi kokonaan. Sittemmin pitkin kirjaa ripotellaan lyhyitä terapiaistuntoja, joissa illan tapahtumia käydään läpi. Ratkaisu pudottaa roikkumaan jääneen jännityksen alas ja rikkoo myös pääjuonen rakennetta.

Teoksessa tutkitaan nuorten väkivaltaisia kuolemia. Parempaakin tekstiä olen Sarenbrandtilta lukenut.

Siskon murhaajaa etsivä nainen

Anna Ekbergin Vaarallisesta naisesta kirjoitin aiemmin täällä. Ibenin sisaren uskotaan olevan kuollut, mutta poliisitutkinta ei etene. Iben alkaa selvittää katoamista itse.

Somekulissien takana

Päähenkilön elämä on sortumassa, mutta Instagramiin on saatava täydellisiä kuvia. Hanna-Riikka Kuisman Syyllinen kuvaa hyvin tarvetta kuulua johonkin, merkitä muille jotakin. Teos kerii auki jo alussa paljastuvaa henkirikosta, ja kirja sopii sille, joka tykkää bongailla kohtia, joissa lukijaa johdetaan (tai yritetään johtaa) harhaan.

Kulttuuri Kirjat