Eeva Kilven runoissa on viisautta

Latteita, huonoja, liian pitkiä tai kuluneita — sellaisia runoja löysin netistä, kun aloin etsiä baby shower -korttiin sopivaa tekstiä. Toiveissani oli jotain Eeva Kilven runojen kaltaista: jotain samastuttavaa, jotain oivaltavaa kauniisti muotoiltuna. Googletin jopa ”Eeva Kilpi vauvaruno”.

En saanut korttiin sopivaa kirjoitusta sillä haulla, mutta niin monta Kilven viisasta runoa luin, että päädyin seuraavana päivänä kirjaston runohyllylle (jossa en ikinä käy). Lainasin kirjan Perhonen ylittää tien.

Kiva lapsiruno on jo aika alkupuolella:

Lapseni pöydän ympärillä: / nämä ovat niitä ihmisiä joille minut on tarkoitettu / olemaan hyvä.

Se ei ehkä sovi kuitenkaan vauvakutsuille, ei varsinkaan esikoistaan odottavalle.

Heti perään on lisääntymiskriittisempi runo: 

— Lisääntykää ja täyttäkää maa. / — Se on täytetty.

Se on todellakin täytetty.

Hautajaisiin tai muistokirjoitukseenkin löytyi teksti:

ILTA

Vääjäämättä / päivä päivältä lähestyy lähtö / pian olemme kaikki maata. // Voi hyvin, edeltämennyt. // Tervehdi puolestamme maailmankaikkeutta. / Lepo ja rauha ympäröiköön sinut.


Tunnen sielunkumppanuutta Kilven kanssa. Hän arvostaa luontoa, kritisoi ihmiskuntaa (syystä!), puhuu eläinten puolesta.

Risti on viesti. / Ihminen ristiinnaulittuna / käsistään ja jaloistaan. / Hyvä malli. / Ei tongi enää maata pilalle. / Ei kulje paikasta paikkaan / häiritsemässä lintujen pesintää, / virittämässä ansojaan, / tekemässä avohakkuita, / rakentamassa teitä. / Oikea asento ihmiselle. Luontoa säästävä. / Kas siinä pelastuksemme. / Oi katso Golgataa.

Voi, kun jokainen noudattaisimme näitä säkeitä:

– – Ei elämässä muuhun pysty, / paitsi että voi tehdä toisen iloiseksi. / Voi jättää kukan taittamatta. / Voi jättää puun pystyyn. / Voi olla tappamatta. / Voi olla lyömättä. // Ei voi olla olematta surullinen silloin tällöin.

Koska ”ihminen on luonnossa ainoa jota ei syödä, jo se synnyttää epätasapainoa”, joten parempi olisi saada ”kuolla pois / kuluttamasta / pois riistämästä, saastuttamasta, / pois syömästä muitten elämää / omansa säilyttääkseen”.

Miksi olemme tällaisia:

Tämän pitemmälle emme enää pääse: / katsomme omaa tuhoutumistamme televisiosta.

Miksi emme enemmän tällaisia:

Tänä iltana minulle selvisi heijastuksen tarkoitus. / Mikä muu saisi kuun lumpeitten joukkoon?

***

Teksti on uudelleenjulkaisu vuodelta 2021. 

Kulttuuri Kirjat Runot, novellit ja kirjoittaminen

Kirjasomessa trendaa: E. Lockhartin Me olimme valehtelijoita

Sinclairien upea, rikas, etuoikeutettu perhe, joka asuu kesät omalla yksityissaarellaan. Isoisä, joka hallitsee lapsiaan ja lapsenlapsiaan kuin Logan Roy konsanaan. Sinclairien nuoren polven esikoinen Cadence, joka ennen oli kaunis ja vahva, nyt heikko ja sairas. Hän ei muista mitään onnettomuudesta, joka muutti hänen elämänsä.

Tässä on E. Lockhartin teoksen Me olimme valehtelijoita lähtökohta. Mysteeri on kiehtova ja rakentuu sinänsä tutuille elementeille: nuoruuden kesät, lämpimät päivät katoilla ja rannoilla lojuen, ensirakkaus ja – jokin, mikä pilasi kaiken. Jokaisen nuoren elämään ei tietenkään kuulu palvelusväki ja oma tenniskenttä (”kultalusikka poikittain perseessä syntyneet” – lainaus toisesta blogista), ja se on häirinnyt joitakin lukijoita.

Cadence yrittää selvittää, mitä onnettomuuskesänä tapahtui, mutta hänestä tuntuu, että kukaan ei puhu hänelle suoraan. Hänen on koottava kuvaa satunnaisista sirpaleista. Selvitystyötä häiritsee kuitenkin ”aivoihin kohdistuneen trauman aiheuttama migreenipäänsärky”, jota kuvataan voimakkain metaforin.

”Se osuu ja iskee reiän otsaani. Tunnen, kuinka luunpaloja irtoaa. Noita heilauttaa patsasta uudestaan ja osuu nyt oikean korvani yläpuolelle. Isku pirstoo kalloni.”

Myös surun ja rakkauden kuvaukset ovat fyysisiä, suorastaan käsinkosketeltavia. Pidän Lockhartin kielestä.

Loppuratkaisusta en täysin pidä, ja toisaalta pidän. Se muuttaa suhtautumiseni päähenkilöön täysin. Enempää en ehkä voi sanoa, jotten kerro liikaa. Sanottakoon kuitenkin, että mielestäni Me olimme valehtelijoita näkyy kirjasomessa niin usein ihan syystä.

Kulttuuri Kirjat