Kävin keväällä kahdesti eräällä hierojalla. Ensimmäinen kerta oli ihan jees, kun hieroja oli vain hiljaa tai puhui kehonhuollosta. Toisella kerralla tulikin erikoinen keskustelunavaus: ”Yks asiakas tossa tänään mietti, että missä on Maisa Torppa!” Olin ihan kysymysmerkkinä — eipä ole tullut Torppaa seurattua, ei hyvässä eikä pahassa. Yleensä esimerkiksi kampaajien ja kosmetologien kanssa rupattelu lähtee kysymyksestä ”Onkos sulla tänään vapaapäivä?” tai ”Onko jotain lomasuunnitelmia?”, ja kieltämättä yllätyin ihan uudenlaisesta small talk -aiheesta.

Sitten juttu jatkui: ”Mitähän se Sara Sieppi? Jokohan se alkaa tehdä taas niitä joulujuttuja. Joka vuos alottaa aiemmin ja aiemmin.”

”Niin… no, moni saa häneltä inspiraatiota. Ja onhan se kova bisnesnainen!” sanoin minä.

”Kyllä ne Ensitreffit alttarilla -osallistujat on itsekkäitä ihmisiä!”

”Ei oo nyt tullut katsottua…”

”Nyt sieltä Erikoisjoukoista on ne heittopussit pudonneet, nyt siellä on niitä oikeesti kovakuntoisia.”

”Noo, kovakuntoisempia nekin varmasti kuin minä…”

”Yks mun kaverikin laittaa itseään aina monta tuntia!”

”???”

Kolmatta kertaa en mennyt vastaanotolle. Mietin, mitäköhän negatiivinen hieroja minusta kertoi illalla puolisolleen: ”Mulla oli sellainen asiakas, joka ei mitään puhunut — hiljaa vain möllötti, vaikka kaikkeni yritin!” En kuitenkaan jaksanut moista kielteisyyttä. Aloin todella myös ihmetellä, saavatko yllä olevat puheenaiheet yleensä asiakkailta vastakaikua, niin itsestään selvästi hieroja oletti, että minua kiinnostaisi puida Sara Siepin, Maisa Torpan tai jonkun tosi-tv-julkkiksen asioita.

Ehkä asiakkaat sitten lähtevät juttuihin mukaan, sillä hieroja itse tuntui seuraavan julkimoita vain siksi, että voisi arvostella heitä. Sehän on oikea ilmiö: vihaseuraaminen. Tuntuu ankealta syyltä katsoa tositelevisiota ja lukea lööppejä, mutta sitä tapahtuu, ja sitä myös Wilma Ruohiston ja Sara Siepin elämäkertateos Oliks sulla vielä jotain? paljolti käsittelee.

Kirjassa käydään läpi Siepin lapsuus ja nuoruus — kiinnostavasti, toisin kuin usein elämäkerroissa –, vaikka Sieppi on toki nuori vieläkin. Muistellaan missikisoja, missivuotta, mallin ja juontajan töitä sekä sitä, miten Siepistä tuli Instagram-vaikuttaja. Menestys on ollut kovan työn takana, ja puukkoa on tullut selkään. Kolmivuotinen parisuhde Roope Salmisen kanssa ei myöskään ollut helppo. Jos joku on kadehtinut Sieppiä tai naiivisti kuvitellut, että somekuvat ovat yhtä kuin elämä, on aika ehkä ymmärtää, että jokaisella on vaikeutensa.

Suurin vaikeus on ehkä se, että siinä missä monet ihailevat Sieppiä, monet vihaavat. Sieppi saa jatkuvasti törkyä somekanaviinsa: seksiviestejä, haukkumista, uhkailuja, tappouhkauksia ja perusteetonta kritiikkiä. Perusteetonta kritiikkiä on se, että Sieppi (tai kuka tahansa julkkis) ei voi tehdä mitään oikein, teki hän mitä tahansa. Jos hän lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, arvostellaan, että olisi pitänyt antaa toiseen kohteeseen tai olisi pitänyt antaa enemmän. Jos ei lahjoita rahaa, on itsekäs. Ja niin edelleen — kaikkia ei voi koskaan miellyttää.

Opettaja voisi tässä tilanteessa kohauttaa olkapäitään: sellaista se joskus on — kaikki ei tykkää, vaikka mitä sirkustemppuja tekisi. Somesta elantonsa saava joutuu kuitenkin kohtaamaan tuhansien vihaviestien tulvan, tai ehkä juuri Siepin ja Torpan kaltaiset ihmiset joutuvat, sillä jokin heissä ärsyttää. He ovat liian pinnallisia, keskittyvät ulkonäköön, reissaavat muiden rahoilla, eivät tee oikeaa työtä. Esimerkiksi urheilijat tai näyttelijät saavat olla hiukan enemmän rauhassa, vaikka eivät hekään inhoilta viesteiltä kokonaan välty.

Ehkä Siepin kirja voisi auttaa ymmärtämään, että somepersoonan takana on tunteva ihminen. Sieppi avaa keltaisesta lehdistöstä tuttuja tapauksia ja kertoo, miten hän on tilanteet kokenut ja miltä hänestä on tuntunut. Hänellä on hyviä näkökulmia vaikuttajan työhön ja somevihaajiin. Ja vaikka teoksen kansikuva henkii tiettyä fuck you -asennetta, Sieppi on oikeastaan aika herkkä ihminen.

Jos ei Marie Antoinettekaan ollut syyllinen kaikkeen, mistä häntä syytettiin, ei Sieppiäkään liene syytä lynkata. Häntä voi joko seurata tai olla seuraamatta, mutta loukkaavat kommentit on paras jättää pään sisään. Suosittelen vihaamisen sijasta vaikka hyvän kirjan lukemista.

***

Aiheeseen liittyviä aiempia postauksia:

Vihaajista: Käännetään katse uhreista kiusaajiin.

Vihatuista naisista: Sady Doyle — empaattinen näkökulma ihmisraunioihin.