Miniarvioita, osa 3
Sophie Irwin: Seurapiirineidon opas onnenongintaan
Ollaan 1800-luvun Englannissa, jossa naisen mahdollisuudet saada rahaa ovat lähinnä sen varassa, onnistuuko hän löytämään rikkaan aviomiehen. Ja rahaa Kitty Talbot tarvitsee, sillä hän on veloissa, vastuussa pikkusiskostaan, eikä sukutaloakaan pidetä yllä rahatta. Mies pitäisi pyydystää elättäjäksi, mutta Lontoon seurapiirit katsovat maalaistyttöä pitkin nenänvarttaan. Vaikeuksia tuottaa myös lordi Radcliffe, joka pyrkii estämään onnenonkijan suunnitelmat.
Teos on hurmaavan kevyt, lähtökohdaltaan hupaisa ja kaiken kaikkiaan mukava kuunneltava. Se vie ajatukset pois arjesta ja kuljettaa jalosukuisten juhliin ja huvituksiin. Ennalta-arvattavuus ei haittaa.
Caroline Säfstrand: Onnellisten loppujen kerho
Feelgood-romaaneja on monenlaisia, ja Onnellisten loppujen kerho kuuluu niihin, joissa on raikasta ideaa ja syvyyttäkin. En ole itse ainakaan lukenut teosta, jossa päähenkilöt osallistuvat kirjallisuusterapeuttiseen piiriin. Kerhon kokoontumisissa kirjoitetaan omasta elämästä, johon on tarkoitus saada selvyyttä ja onnellinen loppu.
Henkilöt ovat kiinnostavia: on kiiltokuvamaista elämää elävä uranainen Cecilia, harmaassa avioliitossa tarpova Lisbeth ja vainoharhainen tuore äiti Ivy. Naisissa on jotain tunnistettavaa: huomaan heissä jotain itsestäni tai tuttavistani. Jo kirjan nimi kertoo, että naiset saavat onnellisen loppunsa, mutta minkälainen tie heidän täytyy sitä varten kulkea?
Maria Turtschaninoff: Suomaa
Suomaa on kaunis episodiromaani, joka vie lukijansa 1600-luvulta nykypäivään niin, että paikka pysyy samana: on Nevabacka suon laidalla — sinne suvun ensimmäinen torppansa pystytti itse kaadetuista puista.
Jos haluaa elää historiaa todeksi, se onnistuu Suomaan parissa erityisen hyvin. Jokainen vuosisata elinoloineen on kuvattu taitavasti, ja vaikka kirjassa ei ole koko romaanin läpi kulkevaa juonta, kunkin ihmisen elämäntarina on mielenkiintoinen ja koskettava. Luonto on läsnä joka hetkessä, ja kirjan sanotaankin kuvaavan suomalaisten luontosuhdetta. Sitä se tekeekin, hyvine ja huonoine puolineen, joista jälkimmäisiä ovat esimerkiksi kaikkien lintujen pitäminen haittaeläiminä ja metsäpeuran hävittäminen lähes sukupuuttoon.
Suomaa on kirja, jonka jälkeen ei voi hypätä heti seuraavaan kuunneltavaan. Sen maailmassa täytyy viipyä: lakkasoilla, metsän uumenissa, isotädin puhtaissa mutta ummehtuneissa lakanoissa perintötilalla. Nevabacka siirtyy sukupolvelta toiselle.
Tuomas Nyholm: Samu Haber — forever yours
En ole kuunnellut Sunrise Avenueta Fairytale Gone Badia ja Forever Yoursia enempää, mutta yhtyeen keulakuvasta tehtyä elämäkertaa on kehuttu sen verran paljon, että päädyin kuuntelemaan teoksen. Vaiherikas elämä Haberilla onkin ollut, ja teos auttaa hahmottamaan hyvin sitä, miten paljon työtä (määrätietoista työtä!) menestys on vaatinut. Kirjassa kuvataan myös Haberin vuosia Voice of Germanyssa — miten mahdottomaan tilanteeseen laulaja itsensä saksan kielen taidottomana sai ja miten hän siitä selviytyi.
Vaikka Haber välillä reflektoikin toimintaansa tarkasti, välillä tämä on kuin pyhimys ja marttyyri, yli-ihminen joka suhteessa. Bändin jäsenet ärsyttävät laulajaa tämän tästä, ja porukkaa ruoditaan kirjassa aika tylysti. Haber myös tuntuu vilpittömän närkästyneeltä, kun yhtyeen muut osapuolet eivät välttämättä ota herran avautumisia kovin hyvin. Mielenkiintoinen, ristiriitainen ja lahjakas tyyppi Haber eittämättä kuitenkin on, eikä elämäkerran tarvitsekaan olla hajuton ja mauton.
***
