1. Koulussa ei opeteta jotakin asiaa, vaikka se koululle kuuluisi

Vasta äskettäin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla arvosteltiin, kuinka koulussa ei opeteta taloustaitoja. Nuoret eivät sitten pärjää aikuisina. Kouvolan Sanomien napakoissa puolestaan saarnattiin, että roskaisen luonnon ainut syypää on koulu, joka ei kerro oppilaille, että roskaaminen on väärin. Näitä riittää — Atte Kalevakin otti kantaa kotoutumiskoulutukseen ja ulkopuolisena kertoi, mitä kaikkea sen pitäisi sisältää.

Nolointa näissä julkisissa viesteissä on se, että yksikään kirjoittaja — vaatiessaan, että koulun pitäisi opettaa sitä ja tätä — ei ole perehtynyt asiaan esimerkiksi lukemalla opetussuunnitelmaa, jolloin olisi selvinnyt, että vaadittua asiaa opetetaan jo eri kursseilla!

(Samaan ansaan ovat langenneet myös ne, jotka ovat kovaäänisesti kuuluttaneet maahanmuuttajien kielitaitotestauksen perään. Kansalaisuuden hakemiseen kuitenkin vaaditaan jo kielitesti, joka ei ole mikään läpihuutojuttu. Siitä voi lukea lisää täältä.)

Jotkut ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että jos ihminen ei jotakin asiaa osaa tai tiedä, sitä ei koulussa ole opetettu. Paljon on kuitenkin kiinni oppijasta, eikä nuori ole välttämättä yläkouluikäisenä mainituista talousjutuista kovin kiinnostunut. Opettajan puheet voivat mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos.

2. Opettajan työaika on opetustuntien määrä

Toistuvasti joku kuvittelee, että jos opettajalla on viikossa 18 opetustuntia, tämän työaika on 18 tuntia. Todellisuudessa opettaja myös suunnittelee ja valmistelee tunnit, korjaa palautettavat tehtävät ja kokeet, hoitaa sähköposti- ja Wilma-liikennettä, soittelee opiskelijoiden ja huoltajien perään, istuu kokouksissa, tekee tehtäväpaketteja itsenäisille suorittajille, pitää ryhmänohjaustuokioita, hoitaa erityistehtäviä ja niin edelleen. Peruskoulun opettajille kuuluu välituntivalvontoja, lukion opet valvovat ylioppilaskirjoituksia.

Minulla on onnekseni pieniä opiskelijaryhmiä, joten työaikani pysyy järkevissä rajoissa. Isompien lukioiden kollegoillani työviikot saattavat kuitenkin olla kuusipäiväisiä ja 50 – 60-tuntisia. Harvemmin minäkään ehdin kesken työpäivän teekupposelle istua.

3. Suomen kielen oppitunneilla täytyy opettaa vain kirjakieltä

Kolmas kohta on hieman spesifimpi ja liittyy s2-opetukseen. Auta armias, kun jonkun maahanmuuttajan suomalainen puoliso tutustuu kumppaninsa suomen kielen oppikirjaan ja kauhistuu: siinähän opetetaan ”väärää” suomea eli puhekieltä! Johan alkaa näppäimistö sauhuta, kun asiantuntija kertoo Facebookissa, miten suomea pitää opettaa. Kirjakieltä sen olla pitää, koska se on sitä ”oikeaa” suomea. Ilmeisesti viisi miljoona suomalaista puhuu sitten väärin.

Missään vaiheessa vauhkoontujalle ei tule mieleen kysyä keneltäkään alan ammattilaiselta, miksi kursseilla opetetaan puhekieltä. Jos osaisi kysyä ja pysähtyisi kuuntelemaan, voisi saada järkeen käyvän vastauksenkin:

Varsinkin alkeisoppijan tulee saada kurssilta työkaluja arjessa toimimiseen. Ei ole mitään järkeä, jos koulutuksessa opetellaan sanomaan pelkästään ”kaksikymmentäkaksi”, jos kaupan myyjä kuitenkin sanoo ”kakskytkaks”. Pitäisikö puhekieli oppia kantapään kautta?

Hyvin harva suomalainen vääntää arjessaan kirjakieltä, joten jos kurssilla opiskellaan vain sitä, oppija on hämmennyksissään: koulussa opitaan ihan eri kieltä kuin ihmiset sen ulkopuolella käyttävät. Totuus on se, että molemmista, sekä puhe- että kirjakielestä, on hyvä olla kartalla, ja siksi molempia myös kursseilla opiskellaan.

Millaisia vääriä käsityksiä ihmisillä on sinun alastasi?