Joulun helpoin, nopein ja herkullisin kakku

… ja joulun rumimmat kuvat, kiitos luonnonvalon puutteen.

Jos fudget ovat helpoimpia makeisia, tässä tulee ohje äärimmäisen helposti pyöräytettävään kakkuun, joka kerää varmasti kehuja kahvipöydässä. Yksinkertaisuus perustuu siihen, että kakun pohja tulee pakastimesta eli on siis puolivalmiste! (Foodieminäni hieman nolostuu.)

Valitse siis kaupan pakastehyllystä Frödingen mutakakku (nimenomaan Frödingen, ellei sinulla sitten ole jotain toista lempparia mutakakkuvalikoimasta). Kun on aika valmistaa kakku, sulata se kauniin tarjoiluastian päällä. Sulamisessa menee noin tunti, ja kakku on keskeltä täydellisen kosteaa — käytännössä taikinaa.

Vatkaa 2 dl vispikermaa vaahdoksi. Voit maustaa vaahtoa esim. 1 teelusikallisella vaniljasokeria. Vatkaa joukkoon purkillinen (250 g) mascarponea ja puolikas purkki (n. 150 g) luumuhilloa. Voit myös lisätä hilloa vähän kerrallaan ja maistaa, milloin täyte maistuu sopivasti luumulta. Voit myös laittaa täytteeseen tomusokeria esimerkiksi puolen desin verran, mutta minä jätin sen tästä versiosta pois.

Levitä täyte kakkupohjan päälle ja tarjoa!

Frödingen mutakakku on pieni, ja täytettä tulee päälle korkeaksi keoksi. Kakku on siis aika näyttävän näköinen pöydässä (näistä kauhukuvista sitä ei tosin huomaa), ja komeutta voi lisätä jouluisilla koristeilla. Kesäisen version saat, kun jätät luumuhillon pois ja kokoat päälle tuoreita marjoja, kuten mansikoita tai pensasmustikoita. Reseptin idea on alun perin K-ruoka-lehdestä.

Vannoutunut kotileipurikin voi välillä hyvällä omallatunnolla huijata ja ostaa valmiskakun, kun lopputulos on näin hyvä. Luumumutakakku on niin herkullista, että syöjiltä saattaa päästä ihastuneita mmmmm- ja aaaah-ääniä ja ”jonkun” voi olla pakko syödä tähteeksi jäänyttä kakkua ”vielä yksi pala”.

Mutakakun seurana minulla on ollut Ruth Waren The IT Girl, joka julkaistaan alkuvuodesta myös suomeksi, mutta minä en vain malttanut odottaa käännöstä. Pidän suuresti Waren tuoreista ideoista ja tyylistä, ja voisin sanoa häntä yhdeksi luottokirjailijoistani, vaikka viime vuoden One by one -teos ei ihan suosikiksi noussutkaan.

The It Girl kertoo Hannahista, joka löysi kymmenen vuotta sitten kämppiksensä Aprilin murhattuna. Hannahin todistuksen perusteella John Neville tuomittiin vankilaan. Nykyhetkessä Hannah alkaa kuitenkin epäillä näkemäänsä. Joutuiko vankilaan viaton mies?

Ai että. Täydellinen kattaus.

Koti Ruoka ja juoma

Patricia Cornwell: Autopsy

Omiin pitkäaikaisiin joulurutiineihini on kuulunut Patricia Cornwellin Kay Scarpetta -sarjan uusimman osan lukeminen, sillä olen saanut monena vuonna sen lahjaksi. Muutama vuosi sitten sarja kuitenkin loppui, kun Cornwell alkoi kirjoittaa scifikirjoja, jotka eivät kummoisia kehuja saaneet.

Mahtoikohan Cornwell todeta, että paras pysyä siinä, minkä parhaiten osaa, sillä Helsingin kirjamessuilta bongasin taas uuden Scarpettan, Autopsy-nimisen teoksen. Piti ihan hieraista silmiä ja googlettaa, ettei kyseessä vain olisi vanhan kirjan uusi painos, mutta ei — niin kuin Harry Hole, myös Scarpetta on noussut haudastaan.

Autopsy-romaanissa nainen löydetään junaradalta, kaula selkärankaan asti poikki viillettynä. Samaan aikaan myös avaruusasemalla on tapahtunut rikos, jonka tutkintaan Scarpetta päätyy maasta käsin mukaan. Ja kuten usein ennenkin, joutuu hän itsekin hengenvaaraan.

Raaoista aiheistaan huolimatta Scarpetta-kirjat ovat tavallaan lohtukirjoja, koska lukija tietää, mitä saa, eivätkä henkilöhahmot juuri muutu. Kaikki päähenkilöt ovat huippuälykkäitä, vähän ylimielisiäkin. Cornwellillä on omanlaisensa verkkainen tyyli kirjoittaa, vaikka kohtauksissa saattaa samaan aikaan tapahtua paljonkin: Scarpetta keskustelee miehensä Bentonin kanssa, havainnoi ympäristöä ja lukee jatkuvasti Blackberryyn putoilevia viestejä.

En tiedä, kuinka paljon vuosittaiseen Cornwell-rutiiniini vaikuttaa perinne ja kuinka paljon kirjan nautittavuus. Moni on kommentoinut, että viimeiset viisi Scarpetta-kirjaa ovat olleet täyttä kuraa, ja voi olla, että jos sarjan ensimmäiset osat olisivat tuoreemmassa muistissa ja siten helpommin vertailtavissa myöhempiin, minäkin olisin samaa mieltä. Post mortem oli niin hyytävän hyvä, että sitä en unohda ikinä, mutta onko käynyt niin, että taso on pikkuhiljaa vuosien saatossa laskenut?

Mahdollisesti, sillä täytyy myöntää, että Autopsyn loppuratkaisu on hieman pettymys. Murhat maassa ja avaruudessa eivät myöskään kytkeydy yhteen kovin tyydyttävällä tavalla.

Kulttuuri Kirjat