Turku: matkakertomus

Voin yliviivata yhden asian bucket listiltäni (vaikkei minulla varsinaista listaa olekaan), sillä pääsin vihdoin syömään turkulaiseen Kaskis-ravintolaan. Kun paikka aikoinaan aukesi, luin lehtijutun erinomaisesta seitsemän ruokalajin vegaanimenyystä, ja siitä lähtien olen haaveillut siellä käymisestä.

Kaskikseen ei kuitenkaan lyhyellä varoajalla astella. Aina kun olen käynyt Turussa, ravintolan varauskalenteri on näyttänyt täyttä kuukausiksi eteenpäin. Siksi tällä kertaa mentiin pöytävaraus edellä: kun 1.3. tein varauksen, sain vapaan pöydän päivämäärälle 13.5. Turku kutsui sattumalta Euroviisu- ja äitienpäiväviikonloppuna.

Kaskis on yllättävän pieni ravintola tavallisen kerrostalon alakerrassa. Pikkuinen sali on täyteen ahdettu, ja tullessamme siellä tuntui epämukavan kuumalta. Tunne kuitenkin haihtui pian — ehkä ilmastointi teki työtään, tai sitten olimme vain hikisiä kavuttuamme Kaskenkatua ylämäkeen.

Jonkin verran häiritsi myös se, että muut ruokailijat istuvat hyvin lähellä. Onneksi kaikilla oli omat puheenaiheensa ja omakin keskustelu hukkui sorinaan, mutta halutessaan toisten asiakkaiden keskustelua olisi voinut jäädä salakuuntelemaan.

Ruokailu oli yhden Michelin-tähden ravintolassa  kuitenkin mainio kokemus. Kaskis tarjoaa vain maistelulistaa, mikä vähentää hävikkiä ja ilmeisesti mahdollistaa myös sen, että tarjoilu sujuu sutjakasti.

Epäröin hieman viinipaketin tilaamista, koska alkoholi nousee minulla nopeasti päähän. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että koska olen nyt niin ainutlaatuisessa paikassa, nautin myös ammattilaisten valitsemista juomista. Viinit olivatkin erinomaisia ja sopivat hyvin ruokiin, mutta kieltämättä ne myös kihahtivat vähän liikaa hattuun. Taisin juoda illan aikana seitsemän lasillista viiniä tavanomaisen yhden tai kahden sijaan!

Palvelu oli nopeaa, eikä yhtään ruokalajia joutunut odottamaan. Kokonaisvaltaiseen elämykseen kului noin kolme ja puoli tuntia. Ruoat olivat kauniita — Chef’s Table tosielämässä. Salista pystyi katselemaan, miten kokit asettelivat pinseteillä elementtejä lautasille. Ruoka oli myös erinomaista, vaikkakin melko miedon makuista.

Joissakin ruokalajeissa kasvisvaihtoehto oli hieman hassu: jos lihansyöjällä oli edessään luomukanaa ja parsaa, vegetaristin annoksessa oli parsaa ja vähän lisää parsaa. En toki mennyt Kaskikseen proteiinitankkauksen perässä, joten mitäpä tuosta.

Ravintolasta siirryimme yöksi hotelli Kakolaan, jonka historia tuo vierailuun oman säväyksensä. Kahden hengen huone ei juuri selliä muistuttanut, mutta muuten kalterit ja ovet kertoivat paikan vankilataustasta.

Loppuilta meni Euroviisuja katsellessa. Käärijän lisäksi tykkäsin erityisesti Puolan ja Tšekin esiintyjistä. Loreenin pisteitä oli vaikea ymmärtää: Tattoo on tylsää, tasapaksua hissimusiikkia, jonka melodiaa (minun) on mahdotonta palauttaa mieleen. Olen samaa mieltä kuin moni muu: tapahtui oikeusmurha.

Seuraavana päivänä sai nauttia hotelliaamiaisesta, joka oli omaa luokkaansa. Tuore focaccia, laadukas tee, pehmeä munakokkeli, itse tehty jogurtti ja pannukakku maistuivat. Ennen lähtöä kipaisin vielä Bageri Åsta tuliaisiksi bageleita ja rapsakan patongin. Olisin onnellinen, jos moisen leipomon saisi omille kotikulmille!

Ennen kotiinpaluuta poikkesimme vielä parissa paikassa: Raision Ikeassa tekemässä täydennyksiä kotiin sekä Loviisan Tuhannen tuskan kahvilassa ”sunkilla” ja Bebe-leivoksella.

Tässä viikonlopussa oli sellaiset ainekset, että tiesin jo etukäteen, ettei se voi olla muuta kuin täydellinen.

Ja täydellinen se oli.