William Shakespearen Romeo ja Julia (ja vähän Baz Luhrmanninkin)

”Niin synkkää tarua ei kuultu konsa,
kuin Julian ja hänen Romeonsa.”

Ehkä maailman tunnetuin rakkaustarina, William Shakespearen Romeo ja Julia, on saanut innoituksensa muuan Arthur Broken runoelmasta. Se oli tarkoitettu opettavaiseksi moraalisaarnaksi siitä, miten käy, kun nuoret heittäytyvät himojensa valtaan eivätkä tottele vanhempiaan. Shakespeare käänsi arvot päälaelleen.

Kaikki tietänevät, miten nuorten (Julia on neljätoista!) rakkaustarina päättyy, ja vaikkeivät tietäisikään, se kerrotaan heti näytelmän alussa: ”- – poloisten nuorten kurja kuolo vasta / vei hautaan sukuriidat vanhempain”. Silti kertomus kiehtoo lukijoita vuosisadasta toiseen. Mikä saavutus Shakespearelta ja tämän kääntäjiltä!

Minun vuonna 1997 ilmestyneen painokseni on suomentanut Yrjö Jylhä. Näin kuudesluokkalaisena Romeon ja Julian kirjakatalogissa, toivoin sitä joululahjaksi ja sain – ja petyin, kun teos olikin (yllätys, yllätys) pelkkää dialogia. Luin näytelmän silti uskollisesti läpi, vaikken siitä silloin oikein mitään saanutkaan.

Nyt kokemus oli erilainen. Tragedian kulku on ajaton, dialogi ihailtavaa. Lisäksi kuulen repliikit Claire Danesin ja Leonardo di Caprion lausumina, näen mielessäni elokuvan Tybaltin, Mercution, Lorenzon ja imettäjän. Upea kirja, upea elokuva!

Kirjan esipuheessa Eino Krohn sanoo, ”ettei kukaan näyttelijä ole lyönyt itseään läpi Romeona, vaan on päinvastoin saanut varoa, ettei menettäisi tätä roolia esittäessään jo saavutettua mainettaan”. Krohnin mukaan ei ”erään teatterikurssin nuorista miehistä kenelläkään ollut halua esittää Romeon osaa”. Kirjoittaja väittää, että Romeon rooli ei ole selväpiirteinen vaan ennemminkin teennäinen.

Vuonna 1987 kuolleen kirjallisuustieteilijä Krohnin sanat saattoivat pitää paikkansa aikanaan mutta tuntuvat nyt naurettavilta.

Pitäisikin katsoa uudestaan Baz Luhrmannin ohjaus! Leo. ❤️