… ja tämä on ihan aito ajatukseni ja rehellinen mielipiteeni. Vietän jonkin verran aikaa sosiaalisessa mediassa, lähinnä Facebookissa ja Instagramissa, ja erityisesti viimeksi mainitussa törmää aina vaan useammin ja useammin erittäin rajuun kasvojen (myös vartaloiden) kuvanmuokkaukseen. Tämä koskee sekä ”tavallisia” ihmisiä että julkisuuden henkilöitä, ja varsinkin naisia. En tiedä olenko täysin yksin ajatukseni kanssa, mutta ilmiö on mielestäni suorastaan hassu. Kenenkään ihmisen elämä ei kuitenkaan konkreettisesti ole tietokoneen tai puhelimen ruudulla. Olemme lihaa ja verta, ja sellaisena myös toisemme oikeassa maailmassa ja elämässä kohtaamme. Mitä järkeä on näyttää täysin erilaiselta näyttöruudulla kuin livenä? Mitä ”hyötyä” on sellaisesta kauneudesta mikä ei ole todellista ja katoaa live- kohtaamisessa (poikkeuksena toki henkilöt joiden työ on somessa ja alaan liittyy ulkonäöllisiä seikkoja- tosin itse arvostan aitoutta ihan kaikilla aloilla). Nuorien kohdalla kuvanmuokkaus on ehkä siinä mielessä ymmärrettävämpää, että heidän itsetuntonsa- ja varmuutensa, kenties identiteettinsäkin, on vielä rakentumassa. Sensijaan vanhempien, jo aikuisten keski-ikäisten ihmisten keskuudessa ilmiö on todella hämmentävä. Olen katsonut oman ikäluokkani naisten insta-stooreja joissa kasvot ovat niin blurratut ettei niistä erotu kuin silmät valtavine tekoripsineen. Olen katsonut kuvia jotka ovat niin käsiteltyjä ettei henkilö ole edes tunnistettavissa. Minkä takia ikääntyminen pitää peittää? Miksei ihminen halua näyttää siltä mitä hän oikeasti on? Ryhmäpaineenko vuoksi – sen takia kun kaikki muutkin – tämä ei omasta mielestäni ole elämässä riittävä syy yhtään mihinkään. Olen näistä asioista vilpittömän hämilläni.

Omasta mielestäni jokainen on kaunein ilman filtteriä. Käsittelemätön iho on mielestäni kaunis. Ihon tekstuuri on mielestäni kaunis (kauniimpi kuin muovinen ja vahamainen iho). Pisamat ovat mielestäni kauniita, juonteet silmäkulmissa ovat mielestäni kauniita. Ihmisen vartalo voi mielestäni olla ihan yhtä kaunis kuusi- kuin kaksikymppisenä, eri tavoin vain. Ja harmaantuminen voi olla tosi kaunista. Aitous on kaunista. Eletty elämä, sen näkyminen, on kaunista.

Uskon ja toivon kuvanmuokkaus- trendin olevan ainakin jossain määrin väliaikaista. Toivottavasti tulevaisuudessa luonnollista ja persoonallista kauneutta arvostetaan kaikkein eniten. Meikkaaminen ei muuten mielestäni ole verrattavissa kuvanmuokkaukseen, sillä siinä ihmisen ulkonäköä ei muuteta vaan korostetaan itse kunkin parhaita puolia. Minulla itselläni ei ole kuvanmuokkausohjelmia ja puhelimen ”blurraus”- mahdollisuuskin on hyvin pieni. Mitään filttereitä en ole koskaan opetellut käyttämään. Koen että filtterit ovat pahimmillaan naamioita joiden taakse ihmiset piiloutuvat koska kokevat olonsa epävarmoiksi ja riittämättömiksi ilman. Tämä on surullista.

Kerroin taannoin blogissani seuraavani Love Islandia, viimeisimmäksi Suomen versiota. Mielestäni oli ilahduttavaa kun eräs mies-osallistuja sanoi pitävänsä ohjelmasta löytämäänsä tyttöystävää kaikkein kauneimpana meikittömänä, aamulla juuri heränneenä tai suihkun jälkeen. Myöskään tekoripset eivät olleet miehen mieleen. Olin miehen kanssa täysin samaa mieltä asiasta. Hänen tyttöystävänsä oli meikittömänä ihan huikean kaunis! Mielenkiinnosta kysyin oman mieheni mielipidettä asiasta tätä postausta varten- hän sanoi kyllä pitävänsä minusta (myös) meikattuna ja tekoripsillä, mutta arvostavansa kuvissa luonnollisuutta ja muokkaamattomuutta. Te ruudun toisella puolelle olevat- milloin ihminen on teidän mielestä kauneimmillaan?

Lopuksi todettakoon vielä, että jokainen saa toki tehdä kuvilleen ja kuvillaan ihan mitä haluaa. Jos filtterit tuovat (ainoastaan) hauskuutta ja iloa omaan elämään ei asiassa tietenkään ole mitään pahaa. Olen kuitenkin huolissani siitä, minkälaisia paineita somen muovinen ”todellisuus” aiheuttaa erityisesti nuorille tytöille ja naisille. Ulkonäöstä on nyky-yhteiskunnassa tehty aivan liian merkityksellinen asia, ja kauneus- ihanteista ihan liian kapeita. Onni tai hyvä elämä ei tule ulkoisesta. On tärkeää rakastaa, arvostaa ja kunnioittaa omaa itseä sen vuoksi minkälainen on sisältä. On tärkeää haluta tulla kohdatuksi sisältäpäin. Ja vielä – on tärkeää kokea olevansa myös ulkoisesti riittävän hyvä, kelpaava, arvokas ja kaunis ihan juuri sellaisena kuin on.

Elämä on ohikiitävää- kuka oikeasti haluaa elää oman hetkensä täällä (vain) kuorena?