Kel onni on se onnen kätkeköön?
Ihmisen henkinen paha olo aiheuttaa helposti (osin ymmärrettävästikin) kateuden ja katkeruuden tunteita toisia ihmisiä tai yleisesti ottaen koko maailmaa ja elämää kohtaan. Tuolloin on vaikeaa iloita toisten onnesta- päinvastoin luisutaan ajattelemaan että toisen ihmisen onni on pois omasta (miten asia ei tietenkään oikeasti ole).
Kuten olen blogissani kertonut, elämänpolustani ja lapsen saamisen ihmeestä julkaistiin artikkeli Anna-lehdessä syksyllä. Toimittaja oli itse minuun yhteydessä ja suostuin, koska uskoin ja toivoin tarinani tuovan toivoa muille lapsettomuudesta kärsineille. Artikkeli-linkki on saanut Annan Facebook-sivulla melkein 3000 tykkäystä ja minä itse olen saanut lähemmäs sata onnittelua ja ihastunutta kommenttia kyseisen artikkelin lukijoilta (ventovierailta ihmisiltä). Tämä on suuresti lämmittänyt sydäntäni! Joukkoon mahtui kuitenkin yksi kommentti, jossa kirjoitettiin tällaisten juttujen ”ainoastaan lisäävään niiden ihmisten ahdistusta jotka eivät aidosta ja oikeasta yrittämisestä, useista keskenmenoista ja niiden aiheuttamasta kivusta huolimatta koskaan saa lasta” – vihjaten samalla etten minä olisi yrittänyt lasta aidosti ja oikeasti, tuntenut lapsettomuuden kipua tai kokenut keskenmenoja (luonnollisestikaan tapani ei ole millään julkisella foorumilla kertoa kaikkea tai kaikkein henkilökohtaisinta). Kommentissa todettiin myös kuinka elämä on epäreilua ja monilla muillakin on ollut vaikeaa, ja ettei lapsen kuulu olla palkinto vaikeuksista. Tästä olen täysin samaa mieltä- elämä todella on epäreilua enkä missään nimessä pidä lastani palkintona yhtään mistään (mitään tällaista ei myöskään itse artikkelissa mainittu).
Ihan alkuun kommentin luettuani ajattelin että onpa kurjaa ja jotenkin myös outoa, että tarkoitukseni herättää toivoa ja valaa uskoa on jonkun ihmisen mielessä kääntynyt aivan päinvastaiseksi. Vastasin kommenttiin saman tien kertoen olevani pahoillani jutun aiheuttamasta mielipahasta ja toivotin kirjoittajalle kaikkea hyvää ja toiveiden täyttymistä, vaikka sitten ihmeen myötä kuten omalla kohdallani. En uskonut asian jäävän pyörimään mieleeni tavalla millä se kuitenkin jäi. Joku some-vaikuttaja on joskus sanonut että yksi negatiivinen ja satuttava kommentti pystyy pahimmillaan pilaamaan tuhannen positiivisen kommentin aiheuttaman ilon. Niin taisi käydä minulle nyt. Tuntui ja tuntuu todella pahalta että minun onneni aiheutti jollekin toiselle pahan mielen.
Varmaan jokainen meistä on joskus kokenut pieniä kateuden tunteita, niin minäkin. Kuitenkin yleensä kateuden tunteen nostaessa päätään olen pystynyt järjellä ajattelemaan ettei sille ole mitään perusteita. Minä ihan vilpittömästi ajattelen niin että myös minun maailmani on parempi silloin kun ympärilläni oleville ihmisille tapahtuu hyviä ja kauniita asioita, olivat he sitten tuttuja tai vieraita ihmisiä. Olen itse lapsettomana(kin) iloinnut ystävieni ja tuttavieni vanhemmuuden onnesta. Olen sinkkuna iloinnut toisten parisuhteista ja kokemasta rakkaudesta. Koen oman mahdollisen pahan oloni (liittyen yksinäisyyteen tai lapsettomuuteen tai ihan mihin tahansa) vain tuplaantuvan jos annan kateudelle, katkeruudelle tai peräti vihalle vallan. Haluan suunnata energiani oikein ja välittää positiivista sellaista myös eteenpäin. En myöskään usko erilaisten elämäntarinoiden vertailuun – kukaan ei tiedä meistä kenenkään koko tarinaa eikä taakkojen raskautta voi arvottaa. Myöskään onnea tai onnettomuutta ei voi arvottaa.
En voi välttyä ajatukselta että kateus on usein naisten ”helmasynti”. Oletan em. kommentin koskien lehtijuttuani olleen naisen kirjoittama, ja monesti olen saanut lukea vastaavia (toki myös paljon pahempia) kommentteja mm. naispuolisten kauneus-bloggaajien sivuilta (kyseisillä foorumeilla miehet ovat tuskin kovin aktiivisia). Nimimerkin takaa on toki aina helppo huudella. Olen huomannut, että erityisen paljon kateutta muissa naisissa herättää nainen joka on viehättävä (vaikkakin kauneus on aina katsojan silmissä) ja naisellisuuttaan ulkoisin tekijöin korostava, kiltti ja taitava/lahjakas jossain, ehkä monessakin asiassa. Minulla on eräs naispuolinen ystävä, joka on mallinmitoissa, aivan älyttömän lämmin ja sydämellinen luonteeltaan, ja lisäksi työssään huippu. Hän on itse kerran sanonut minulle, että haluaa tarkoituksella olla meikitön ja pukeutumiseltaan mahdollisimman huomaamaton ja ”neutraali” ettei vaan herättäisi kateutta. Jotenkin ihan tosi surullista. Itsekin olen toisinaan tietyissä tilanteissa ajatellut, onko minun ulkonäössäni (blondatut hiukset, korkeat korot ja usein lyhyet helmat) yhdistettynä kiltteyteeni (sekä siihen että olen pärjännyt koulu- ja työelämässä, ollut joskus tv:ssä ja lehdissä, kirjoitan tätä blogia jne.) jotain erityisen provosoivaa toisten naisten silmissä. En ole kuitenkaan halunnut tai oikein osannutkaan rajoittaa sen enempää identiteettiäni kuin tekemisiänikään sen vuoksi etten herättäisi kateutta. Tai ylipäätään toisten ihmisten vuoksi. (Tosin joskus olen jossain juhlassa tms. koittanut olla ihan hiukan vähemmän ”pirskahteleva” ja näkyvä, etten herättäisi negatiivisia tuntemuksia naisissa jotka eivät tunne minua.) Oman arkikokemukseni mukaan miehet ovat usein naisia solidaarisempia ja reilumpia toisiaan kohtaan. Mielenkiintoista onkin miettiä mistä tämä voisi johtua (?)
En itse usko ajatukseen siitä, että onni olisi paras pitää omana tietona. Uskon jaetun onnen olevan tuplaonni. Se mihin en usko, on kiiltokuvan maalaaminen omasta elämästä muiden silmissä.
Voi kun maailma olisi joskus sellainen, että jokainen saa olla juuri sitä mitä on, niin ulkoa kuin sisältäkin. Sellainen missä saa puhua ja tuntea avoimesti, niin onnea kuin onnettomuuttakin. Sellainen missä emme vertaile itseämme ja elämänpolkujamme toisiinsa.
Sitä odotellessa aion jatkaa valitsemallani tiellä toivoen ettei se aiheuta muissa kateutta tai pahaa mieltä, vaan empatian, ilon, valon ja voiman tuntemuksia. Sitä minä haluan ja siihen minä uskon.
Sen vuoksi muuten kirjoitan tätä blogianikin – juuri näin miten kirjoitan.
Ps. Postauksen kuvat ovat minun ja Viljamin päivittäisen vaunulenkin varrelta, mikä on tällä hetkellä ihan huumaavan kaunis ruskapuvussaan!
Pps. Onko teillä kokemuksia (naisten) välisistä kateuden tunteista, tai ikävistä ja satuttaneista kommenteista?
