45 x mitä olen oppinut

Törmäsin tällä sivustolla juuri postaukseen, jossa lueteltiin elämänoppeja omien ikävuosien verran. Kirjoitus oli niin mielenkiintoinen lukea, että inspiroiduin tekemään vastaavan. Kohta 45 vuotta tällä pallolla taivallettuani olen ymmärtänyt seuraavaa:

1.Elämää ei tule elää muita ihmisiä varten, ei heitä auttaakseen tai pelastaakseen, muttei myöskään heitä miellyttääkseen.

2. Jokaisen parisuhteen alussa kannattaa miettiä onko siinä kyseisen ihmisen takia vai sen tunteen minkä toinen saa itsessä aikaan, tai mitä aukkoja hän itsessä paikkaa.

3. Pahaa – eikä myös ja ennen kaikkea riippuvuutta –  voi pussata pois. On kaunis ajatus että voisi rakastamalla parantaa toisen ihmisen, mutta valitettavasti se ei ole totta.

4. Mikään eläin ei koskaan ole ihmisen viihdyttämistä varten. Ei koskaan.

5. Työlle ei saa antaa liian isoa roolia elämässä eikä ennenkaikkea omassa vapaa-ajassa. Ja- työstä kuuluu saada palkka.

6. Motivaatio/riittävän hyvä syy on tärkeintä (elämän)muutoksen tai vaikkapa jostain ”parantumisen” suhteen.

7. Ihmeitä tapahtuu ihan oikeasti.

8. Se (paha) mitä luulen muiden ihmisten minusta ajattelevan ei yleensä ole totta.

9. Suurimmat esteemme ovat oman päämme sisällä. Niin on myös suurin voimamme.

10. Kannattaa miettiä tarkkaan mihin oman energiansa käyttää, ja myöskin minkälaista energiaa itse virtaa ja minkälaista energiaa virtaavilla ihmisillä ympäröi itsensä.

11. Olen useimmiten luultavasti ainakin hiukan parempi kaikessa kuin mitä itse ajattelen.

12. Asioiden murehtiminen ja niistä huolehtiminen kannattaa ”korvata” asioista iloitsemisella, sekä luottamuksella elämää kohtaan.

13. Intuitioon, tunteeseen, kannattaa luottaa. Järki ja tiede on erehtyväinen.

14. Kannattaa opetella sanomaan ”minä rakastan sinua”.

15. Kannattaa opetella sanomaan ”ei”.

16. Saan, ihan oikeasti, olla juuri sellainen kuin olen- hyvään uskova taivaanrannanmaalari ja pelleivä korkkareissa&minihameissa viihtyvä blondi, joka haluaa laulaa työkseen. Se ei ole yhtään vähemmän hienoa tai oikein kuin mikä tahansa muu tapa elää. Se ei myöskään tee minusta yhtään vähemmän fiksua tai uskottavaa kuin kukaan toinen. Sitäpaitsi – minua on vain yksi.

17. Vuorokausirytmin ei tarvitse olla tietynlainen ja omaa sisäistä kelloa kannattaa kuunnella. Sama pätee syömiseen (vaikka jotkut muuta väittää) – syö nälkääsi ja syö sitä mitä sinun tekee mieli.

18. Pahaan kannattaa vastata hyvällä.

19. Nainen saa näyttää seksikkäältä ja nauttia seksistä. Jätän tämän nyt vaan tähän. Paitsi että lisään kuitenkin- tunsin aikoinaan villeinä nuoruusvuosinani huonoa omatuntoa seksuaalisesta käyttäytymisestäni – onneksi saan nyt elää vuotta 2021 ja huomata, että nainenkin saa nauttia, ja mikään mikä ei vahingoita toista tai itseä ei ole väärin.

20. Leikkimielisyyttä ei voi koskaan olla liikaa (maailma on musta). Ihmisen ei tarvitse eikä kannata kyynistyä, eikä aikuisuuden tarvitse olla tietynlaista.

21. Yrittänyttä ei laiteta ja yrittäminen kannattaa aina, myös ihan konkreettisesti. Perustin itse aikoinaan toiminimen vailla minkäänlaista tukiverkostoa tai kokemusta yrittäjyydestä – selvisin, enkä kadu pätkääkään!

22. Arjen pienillä valinnoilla on iso merkitys säästämisen ja taloudellisen toimeentulon kannalta. Tiedän tämän koska olen itse elänyt sekä leveästi että penniä venyttäen. Tiukassa taloudellisessa tilanteessa kannattaa mm. irtisanoa turhat vakuutukset ja lehtitilaukset joita ilmankin pärjää, juoda kahvit kotona, tehdä hintavertailua ruokakaupoissa (ja ostaa vain ”oikeaa” ruokaa, ei naposteltavia), leikkauttaa ja/tai värjäyttää hiukset itse/ystävällä, harrastaa jotain ilmaista kuten lenkkeilyä, sekä suosia kierrätystä.

23. Työnteon ei ”nyt vain kuulu olla raskasta” tai arjen stressaavaa. Kun löytää itselleen omannäköisen työn voi arkikin olla pääosin kevyttä.

24. En kadu yhtään antamaani suudelmaa tai tuntemaani rakkautta. Ihminen joka uskaltaa rakastaa on aina rikas (vaikka sydänsuruisena olo tuntuisi tyhmältä ja ajattelisi ”ei koskaan enää”).

25. Aurinkoa ei kannata palvoa.

26. Hyvä tyyny, pimennysverhot ja viilennyslaite kannattaa hankkia heti, ei ”ehkä ensi kesänä”.

27. Makuaistilla kestää kaksi viikkoa tottua, joten pieniä muutoksia kohti terveellisempää ruokavaliota on helppo tehdä (kuten juoda kahvi ilman kermaa tai syödä voileipä ilman levitettä). Kunhan muistaa että ruoan kuuluu silti olla nautinto ja ihmisellä pitää olla vähintään yksi ”pahe”.

28. Vanha koira voi oppia uusia temppuja, kuten esimerkiksi minä kukkienhoitoa. Ei kannata ajatella että ”nyt vain on huono jossain”.

29. Pikkuvauva-arki pääsi yllättämään rankkuudellaan, mutta niin pääsi yllättämään sekin miten nopeasti kaikki helpottuu lapsen kasvaessa ja kehittyessä.

30. Ihminen pystyy ”pakon”edessä melkein mihin vaan. Minä mm. pystyin nielemään nenämahaletkun ja esiintymään aikoinaan  tv- kameroille, vaikken olisi ikinä uskonut.

31. ”Pakkoja” on tässä elämässä hyvin vähän.

32. Elämä kiitää ohi tosi nopeasti- joka päivä kannattaa miettiä mitä voisi vielä tehdä oman onnellisuuden eteen.

33. Omaa itseäni ja aiempaa blogipostaustani lainatakseni, pyrkimys hyvään riittää.

34. Vielä omaa itseäni lainaten, kosmetiikassa tai vaatteissa tai missään muussakaan ei kannata maksaa brändistä.

35. Jossain ihan nurkan takana voi olla toisenlainen tapa elää ja sen vuoksi esim. matkailu oikeastikin avartaa. Kun on liian sisällä jossain saattaa se sokeuttaa.

36. Laihduttaminen ei kannata minkään muun vuoksi kuin terveyden tai oman sisäisen hyvinvoinnin, ei minkään muun. Ja – terveys on elämässä tärkeintä ja sitä kannattaa vaalia (ennenkuin on liian myöhäistä).

37. Pinnalta kovin voi olla sisältä herkin. Ja usein onkin.

38. Laatuun kannattaa ehdottomasti panostaa määrää enemmän  – tämä pätee niiiiin moniin asioihin mutta mielestäni erityisesti ihmissuhteisiin, ja soittimiin sekä muihin musalaitteisiin.

39. Ei kannata ikinä luopua mistään itselle tärkeästä toisen ihmisen vuoksi, sillä tämän kohtaa myöhemmin edestään pahimmillaan katkeruutena mutta vähintäänkin tyytymättömyytenä elämään.

40. Elämässä ei voi koskaan olla liikaa leobardikuosia.

41. Kannattaa aina puuttua näkemäänsä vääryyteen sillä se voi parhaimmillaan pelastaa toisen ihmisen tai eläimen hengen. Itse olen aikoinaan puuttunut näkemääni jopa uhkarohkeasti. Toisaalta olisin joskus toivonut sivullisilta parempaa puuttumista omaan tilanteeseeni (kun elin väkivaltaisissa parisuhteissa).

42. Iästä puheenollen, se todellakin on vain numero mitä ei kannata miettiä yhtään sen enempää. Toivoo kohta 45- vuotias 3-kuukautisen pojan äiti joka on lapsellinen myös kaikin muin tavoin.

43. Tanssi kuin kukaan ei katsoisi (ja useammin kuin mitä luultavavasti teet).

44. Lempeys, lempeys, lempeys- omaa itseä ja kaikkia muita kohtaan. Ja-  lempi, lempi, lempi!

45. Ota enemmän valokuvia sydämellä ja vähemmän puhelimella. Tee ylipäätään kaikkea vähemmän puhelimella.

Ps…. ja vielä yksi extra-vinkki, jonka juuri itse tajusin : koronakupla (itselläni toki myös vauvakupla) on varmaan sekoittanut meistä itse kunkin päätä, ja saanut omat murheet välillä kohtuuttomiin mittasuhteisiin ”vertailupohjan” puuttuessa kun ketään ei ole saanut tavata eikä missään ole saanut käydä. Nyt kuitenkin rokotukset rullaa eteenpäin, aurinko paistaa, kesä ja vapaus on nurkan takana: mennään ulos, tavataan ihmisiä, aletaan taas harrastamaan itselle tärkeitä asioita, nähdään muutakin kuin oman kodin neljä seinää ja kas, elämän pikkumurheet helpottaa kummasti!

Pps. Olisi kiva kuulla teidän elämän tärkeistä opeista kommenttiboxissa, tai allekirjoitatteko joitain omistani!

Puheenaiheet Oma elämä Ajattelin tänään Syvällistä

Uskon korkeampaan voimaan – mutta en välttämättä sen määrittelemiseen

Muistan lapsena uskoneeni Jumalaan. Puhuin hänestä Rakkaana taivaallisena isänä. Muistan myös että äitini vei minut ja siskoni pyhäkouluun, ja opetti iltarukouksen. Itse asiassa rukouksia oli kaksi- toinen sänkyni yläpuolella olevassa posliinitaulussa lukeva Levolle lasken Luojani, armias ole suojani, jos sijaltain en nousisi taivaaseen ota tykösi, ja toinen Minä lapsi pienoinen aamuin illoin rukoilen, pienet kädet yhteen liitän Taivaan Isää aina kiitän. Jälkimmäisestä tuli se rukous jonka luin sängyssäni joka ilta pitkälle teini-ikään saakka. Rukouksen lopuksi lisäsin siihen vielä aina joitain omia pyyntöjä ja kiitoksia. Usein pyysin suojelusta ja kaikkea hyvää läheisilleni. Ja aika usein sitä että matematiikan koe menisi hyvin (matematiikka oli itselleni ainoa vaikea aine koulussa käsityön ja tiettyjen palloilulajien lisäksi). Saatoin myös rukoilla etten saisi mahatautia, sillä se oli (ja on) ainoita juttuja mitä todella pelkään hämähäkkien lisäksi. Joskus muistan rukoilleeni muutoinkin kuin iltaisin, vaikkapa juuri silloin kun pelkäsin kovasti jotain. Muistan että rukoukset auttoivat; ne veivät pelon pois ja toivat rauhan, joskus suorastaan ihmeellisen sellaisen. Vielä muistan että kävimme silloin tällöin joulukirkossa, ja että kuuntelin yläaste-ikäisenä gospelmusiikkia ja osallistuin Maata näkyvissä- festivaaleille. Muistan että lapsenuskoni oli vahvaa ja muistan että uskoin myös ihmeisiin. Yritin joskus kävellä vetten päällä ja lentää (onneksi lentoyritys tapahtui talvella pehmeän hangen yläpuolella), sillä ajattelin että jos oikein kovasti uskoo johonkin niin se on mahdollista. Pikkuhiljaa kun lähestyin aikuisuutta aloin silloin tällöin kyseenalaistamaan Jumalan olemassaoloa, ja iltarukouksetkin muuttuivat satunnaisiksi. Olen välillä miettinyt ettei mikään ole helpompaa kuin houkutella turvallisuushakuiset ihmiset uskomaan olevansa turvassa.

Kuitenkin olen myös aikuisena monesti tuntenut korkeamman voiman läsnäolon. Olen monissa asioissa luottanut korkeampaan voimaan. Ja koen monien asioiden tapahtuneen korkeamman voiman kautta. Aika usein olen pyytänyt ystävää lähettämään enkelin olkapäälleni sydänsurun tai muun kivun hetkellä. Joka kerta olen tuntenut nuo enkelit. Olen myös kohdannut elämässä(ni) monta ihmettä, joita ei voi selittää järjellä tai tieteellä. Raskaaksi tulemiseni (44-vuotiaana, ensimmäistä kertaa elämässäni) on yksi niistä. Raskaana ollessani luin joka ilta yhdeksän kuukauden ajan iltarukouksen jossa pyysin sikiölle suojelusta ja varjelusta. Joskus ristin käteni salaa yhteen jo nukkuvan mieheni käsiin. Saimme terveen vauvan. Sektiotani seurasi kuitenkin vakava komplikaatio, mikä olisi voinut (hoitamattomana) olla jopa hengenvaarallinen. Rukoilin sairaalassa ollessani monta kertaa päivässä että parantuisin. Ja parannuinhan minä. Aika usein elämäni aikana olen rukoillut myös muiden ihmisten paranemisen puolesta. Ystäväni, joka sairastui aivokasvaimeen kolmekymppisenä. Äitini, jonka leikkaus aikoinaan epäonnistui ja hän joutui teho-osastolle käyden lähellä kuolemaa. Muistan tuolloin isäni (joka on ehkä vähiten uskonnollinen tuntemani ihminen) kävelleen illalla minun ja siskoni huoneeseen sanoen: ”Oletteko jo rukoilleet iltarukouksen? Voisitte rukoilla että äiti paranisi”. Reilu viikko sitten rukoilin mieheni äidin puolesta, kun hänen leikkauksessaan tapahtui hengenvaaraan ja teho-osastolle johtanut hoitovirhe. Tuolloin myös mieheni rukoili, ainoita kertoja aikuisiällään. Heikolla hetkellä moni meistä rukoilee – tämä kertonee jonkinlaisesta uskosta korkeampaan voimaan.

Kaikki ihmiset joiden puolesta olen rukoillut ovat selvinneet. Toki maailmassa on paljon sairauksia ja onnettomuuksia kohdanneita ihmisiä, jotka eivät selviä- rukouksista huolimatta. Vielä maailmassa on paljon pahaa ja mustaa, mitä on vaikea ymmärtää uskoen samanaikaisesti korkeampaan voimaan.

Joka tapauksessa minä uskon. Uskoni on ennenkaikkea tunne, ei järkiperäinen asia. Tunne lohdusta, tunne turvasta, tunne suojeluksesta, tunne johdatuksesta, tunne rakkaudesta, tunne ihmeestä. En kuitenkaan (enää) koe tarvetta määritellä mikä minun korkeampi voima on. En myöskään koe tarvetta lokeroida uskoani, tai allekirjoittaa kaikkia jos suurintakaan osaa kirkon opeista tai toimintatavoista. Usko- tai uskomattomuus- on mielestäni hyvin henkilökohtainen asia. Usko myös on ja saa olla omannäköistä.

Minun uskoni on vahvimmillaan silloin kun katson lapseni mustikansinisiin silmiin – niihin, jotka ovat kuin enkelin. Myös minä aion opettaa lapselleni iltarukouksen, kuten oma äitini opetti aikoinaan minulle. Mitä lapseni rukouksellaan tekee, sen hän saa itse päättää. Äitinä haluan kuitenkin tarjota lapselleni kaikki mahdollisuudet elämänpolun pehmentämiseen. Omaa polkuani on pehmentänyt usko siihen, etten ole yksin. Usko itseäni suurempaan, suojelevaan voimaan.

Kaikkea tässä elämässä ei tarvitse selittää järjellä. Eikä se mitä sydän sanoo, uskoo ja tuntee ole koskaan väärin.

Ps. Minkälaisia teidän korkeammat voimat ovat – ne jotka tuovat voimaa, rauhaa, lohtua ja luottamusta – ja minkälaisissa tilanteissa olette itse tunteneet korkeamman voiman läsnäolon?

Puheenaiheet Mieli Ajattelin tänään Syvällistä