..tai vuoristorata-ajelu tai pyykinpesukoneen linkousohjelma. Usein suunnittelen päivämme etukäteen- mittaan ja merkitsen ylös korvikemäärät, sekä mietin vaunulenkkien ja päiväunien aikataulut noin suurinpiirtein. Tarjoan sinulle päivittäin virikkeitä mutta myös omaa aikaa, seurustelen kanssasi, laulan, sylittelen, paijaan, silitän, suukotan, kylvetän, heijaan, keinutan ja hassuttelen. Vaikka teen kaiken ns. oppikirjan mukaisesti ei mikään useinkaan mene niinkuin olen suunnitellut. Toisinaan heräät pirteänä kuin peipponen (joskus pahantuulisena kuin peikko, onneksi harvemmin näin) aamu-kahdeksalta, toisinaan nukut aamusyötön jälkeen makoisia unia puoli yhteen saakka. Joskus sinulla on nälkä ja väsy yhtä aikaa- kun otan sinut rinnalle nukahdat, kun siirrän pesään alat sekunnissa itkeä sydäntäsärkevää huutoitkua. Tämä siirto saattaa toistua kymmenen kertaa eikä minulle missään kohtaa selviä kumpaa haluat enemmän, maitoa vai unta (ehkä molempia yhtäaikaisesti, mutta siihen eivät omat supervoimanikaan valitettavasti pysty). Joku päivä nukut viiden tunnin päiväunia, toisinaan et yksiäkään kunnollisia. Erityisen taitava olet heräämään päiväuniltasi juuri silloin kun mikro kilahtaa merkiksi siitä että päiväni ensimmäinen ateria olisi valmis nautittavaksi (kello on tässä kohtaa usein noin kolme iltapäivällä). Aamukahvini on niinikään ajoitustesi seurauksena miljoona kertaa jäähtynyt kuppiin ja päätynyt viemäriin (ja määrä muuttunut aiemmasta yhdestä kupillisesta lähes pannulliseen). Vaipanvaihdon yhteydessä on enemmän sääntö kuin poikkeus että pissaat sekä päälleni että hoitoalustalle (joka on juuri otettu pyykistä). Syötön jälkeen saan sinut toisinaan ryöhtäisemään minuutissa, toisinaan en vartissakaan- puklun määrä on silti vakio. Päivän ensimmäisen kakan päätät yleensä puskea siinä kohtaa kun olen juuri saanut vaihdettua puhtaat vaatteet yllesi. Päivällä saatat nukkua kirkkaissa valoissa Ruususen unta, mutta illalla pimeässä silmäsi killittävät lautasen kokoisina etkä nukahda millään vaikka olemme koko perhe hiljaa kuin huopatossutehtaassa. Toisinaan naurat pelleilyilleni Naantalin aurinkona, toisinaan säikyt niitä kuin olisin hirvein koskaan näkemäsi kummitus. Välillä sinulle rakkaudella ostamani muumisoittorasian musiikki saa sydämet silmiesi paikoille, välillä reagoit siihen kuin maailman kamalimpaan melusaasteeseen. Joskus imet rintaani höyhenenkevyesti ja hellästi kutitellen, joskus niin lujaa että kyyneleet kihoavat silmiini ja saan mustelman nänniäni koristamaan. Toisinaan pyörit sylissäni kuin hyrrä, toisinaan lepäät siinä autuaan liikkumattomana kuin olisit taivaassa tai peräti paratiisissa. Hoitaessani sinua joudun usein taipumaan suorastaan akrobaattisiin asentoihin (jotta sinun olisi mahdollisimman hyvä olla), ja venymään siten fyysisesti miltei samoihin mittoihin kuin pinnanikin.

Näiden päivittäisten pyörremyrskyjen seurauksena kroppani jokaista lihasta kolottaa (myös niitä joita en edes tiennyt minulla olevan), huonosti artikuloidussa puheessani senat ovat sakaisin kuin seinäkello, hermoni riekaleina, tukkani kuin variksenpelättimellä, ja vaatteeni sekä lakanani hiki&maitotahroista märkiä (pyykkiin ne eivät silti päädy sillä rumpu on jo täynnä sinun vaatteitasi). Jokaista aloittamaani tv-ohjelmaa ehdin ehkä katsoa noin viiden minuutin verran, lauantai-illan pihviateriani jäähtyy lautaselle, ja mieheni kanssa olen viimeksi viettänyt romanttisen hetken- no, en kertaakaan syntymäsi jälkeen. Minun on pitänyt lakata varpaankynnet ja tehdä itselleni kasvohoito joka päivä noin kuuden viikon ajan, paino sanalla pitänyt. Pikkuvauvan äitinä kosmetiikkaa säästyy muuten huomattavasti, särkylääkkeistä ja kylmägeelistä ei voi sanoa samaa.

Toisaalta ihailen taitoasi kiihtyä nollasta sataan sekunnissa, ja ylipäätään itseilmaisusi selkeyttä. Osaat jo nyt nyrpistää nenääsi, kurtistaa kulmiasi, värisyttää alaleukaasi ja heristää nyrkkiäsi; kaikkia näitä korostuneen dramaattisesti jos kaikki ei tapahdu prikulleen juuri kuten haluat, hetkellä kun haluat. Rakastat vaunulenkkejä mutta niihin valmistautumisen pitäisi mielestäsi tapahtua nanosekunnissa. Rintojeni toivoisit ilmeisesti olevan Niagaran putoukset- kuten silmäsi ovat mikäli maitoa ei ala suihkuamaan sekunnin sadasosassa siitä kun olet herännyt päiväuniltasi.

En todellakaan lue sinua kuin avointa kirjaa, ja yleensä aina niin herkät tuntosarveni sojottavat toisinaan kanssasi hämillään minne sattuu. Syntymäsi jälkeen en välttämättä useinkaan ole kokenut olevani ”kuin luotu äidiksi” (tai ainakin joudun etsiskelemään vaistojani yhtenään), ja langat tuntuvat toistuvasti lipeävän otteestani. Välillä olet sylissäni kuin saippuapala, eikä minulla ole aavistustakaan siitä mitä maailman suloisimman pääsi sisällä liikkuu. Silti en halua mitään niin paljon kuin jatkaa salaperäisen arvoituksesi ratkaisemista ja tätä hurjaa pyörremyrsky-ajoa kanssasi ilman turvavöitä tai tienviittoja. Eksyisin kanssasi minne tahansa. Mikään matka vierelläsi ei ole liian hurja tai mutkainen. Siispä tartun käteesi yhä uudelleen ja uudelleen jotta matkaisimme taas- kompastellen ja välillä kipuillen, mutta aina yhdessä. En muuttaisi sinussa enkä hullussa arjessamme mitään. Mennään taas pienokaiseni – pidän sinusta lujasti kiinni, selviämme kyllä!

Ps. Teksti on luonnollisesti kirjoitettu pilke silmäkulmassa ja jopa ihan hiukkasen liioitellen- meillä menee pääsääntöisesti ihan hyvin ja ennen kaikkea super-rakastuneesti!

Pps. Rytmi ja rauha päiviin on  tämän postauksen kirjoittamisen jälkeen alkanut löytyä paremmin kun olen yksinkertaisesti lisännyt sekä maidon että unen määrää- ja luottanut ennenkaikkea vauvan viesteihin, en niinkään neuvolan (tai ”oppikirjojen”) ohjeistuksiin!

Ppss. Tarinan opetus: perfektionismi joutaa romukoppaan – ei ainoastaan meillä pikkuvauvojen äideillä vaan elämässä ylipäätään!