Joulumaan aamiainen
Espanjassa on myslit sokerihuurrettuja suklaamurusia tai täynnä tahmaisia ja kivikovia kuivattuja hedelmiä. Luomukaupoista saisi kyllä terveysmyslejä, mutta niissä ei taas ole mitään muuta kun kuivattua lehtikaalia ja hamppua. Tai ainakin ne maistuvat siltä, sen lisäksi että ovat aivan tuhottoman kalliita. Näppäränä kodinhengettärenä päättelin, että eihän se nyt niin vaikeaa voi olla yhden myslin tekeminen.
Vahingossa tein sitten joulumysliä, kun laitoin kaikkia sopivia mausteita mitä kaapista löytyi. Hyvää tuli.
Myslit on rumia ja tylsiä mutta suklaat ja kimaltavat joulukuuset kauniita.
- 2,5 dl kaurahiutaleita
- 100g kokonaisia manteleita (itse pidän kuorituista enemmän mutta ihan maun mukaan)
- 100g kokonaisia saksanpähkinöitä
- 1 dl chia siemeniä
- 1 dl kvinoaa
- 1,5 rkl kanelia (kyllä, ruokalusikallista)
- 1 tl jauhettua muskottipähkinää
- 5 kuivattua viikunaa pieniksi pilkottuna
- 0,5 dl vaahterasiirappia
Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen.
Isolle pellille leivinpaperin päälle kumoma kaikki kuivat aineet, viikunat sekä mausteet. Sekoittele käsin ja varmista, että mausteet ovat levittyneet tasaisesti. Kaikki pikku mantelit hierottu kaneliin.
Valuta vaahterasiirappia päälle ja sekoita uudestaan.
Paista uunissa noin tunti. Käy kääntelemässä paistosta 20 minuutin välein niin näet, olisiko jo valmista. Uuninluukkua tekee mieli availla jo ihan siitäkin syystä, että koko koti tuoksuu leivonnaisilta ja joululta sen jälkeen.
Tätä kun tietää saavansa aamiaiseksi toivoo jo illalla, että olisi aamu.