Valencian falafel-pyörykät
Vuosikymmeniä elin siinä käsityksessä, että falafelit ovat oudosti maustettuja vanhassa öljyssä paistettuja jauhomöykkyjä, joista ihmiset teeskentelivät pitävänsä, koska se oli trendikästä.
Pavut ja herneet ovat kovassa huudossa täällä Valenciassa, ja lopulta uteliaisuus voitti ja päätin kokeilla miltä falafelit maistuisivat jos niitä valmistaisi kotona, koska matka lähi-itään ruuan alkulähteille ei nyt ihan lähiaikoina ole ajankohtainen. Mitä yrtteihin taas tulee on niiden löytäminen kauppahallista tai Mercadonasta sattuman kauppaa. Korianteri sekä tuoreena, että kuivattuna tuntuu olevan täysin outo käsite ja jostain syystä tänä viikonloppuna myös persilja loisti poissaolollaan kauppojen hyllyillä.
Alla siis ohje Espanjalaistettuihin falafeleihin ja suluissa sitä mitä alkupeäisen ohjeen mukaan piti laittaa
Siellä ne uiskentelee. Söpöt herneet söpössä kulhossa.
Älä pelästy pitkähköä ohjetta, valmistus on helppoa kuin heinänteko.
- 300g kuivattuja kikherneitä
- 1 pieni sipuli paloina
- 3 valkosipulinkynttä
- yhden sitruunan kuori raastettuna
- ¼ tl cayennepippuria
- 1 rkl kuminaa
- 1tl savustettua paprikaa jauheena (kourallinen tuoretta korianteria)
- ¼ tl muskottipähkinää (kourallinen tuoretta persiljaa)
- (1 rkl kuivattua korianteria)
- 1 ½ tl suolaa
- ½ tl mustapippuria
- öljyä paistamiseen
- karkeaa merisuolaa
- Laita kikherneet suureen kulhoon likoamaan vuorokaudeksi. Herneiden päälle saa jäädä liki 10cm vettä. Herneet turpoavat paljon, kun imevät vettä itseensä joten muista tarkistaa, että herneet ovat jatkuvasti veden peitossa. Lisää vettä kulhoon jos tarvitsee. Peitä koko kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön. Vuorokauden päästä voit kaataa veden pois ja huuhdella herneet hyvin.
- Laita herneet, sipuli, valkosipuli ja mausteet tehosekoittimeen. Meillä ei ole tehosekoitinta, mutta tehokas sauvasekoitin ajoi asian yhtä hyvin. Sekoittele taikinaa välillä lusikalla ja kaavi reunoille paenneet palaset mukaan. Massa saa olla tasaista, mutta ihan puuroksi ei sitä tarvitse jyrätä.
- Maista massaa ja lisää mausteita mielesi mukaan.
- Kokeile muotoilla massasta pieni pallura. Jos massa ei pysy koossa, lisää sitruunamehua ruokalusikallinen kerrallaan kunnes saat sopivan koostumuksen. Massan tulisi pysyä koossa, mutta ei olla kuitenkaan liian kosteaa. Mikäli massa on liian kosteaa, voit lisätä hieman korppujauhoja. (Monissa resepteissä mitä löysin neuvottiin lisäämään kikhernejauhoja, mutta mielestäni kikhernejauhojen ostaminen vain siitä syystä, että ehkä saatan tarvita niitä yhdessä reseptissä, on rahan haaskausta. Korppujauhot toimivat vallan mainiosti)
- Pyörittele samankokoisia palloja koko massasta ja laita riviin leivinpaperille
- Aseta toiselle puolella pannua paistamattomat pallerot ja toiselle puolella pannua leivinpaperiarkki, jossa on esim. pari sivua sanomalehteä ja sen päällä talouspaperia. Öljy valuu näppärästi papereihin. Pöytä pysyy puhtaana ja pallerot rapeina.
- Kuumenna öljyä pannussa. Öljyä saa olla reilusti noin 8cm pannun pohjalla. Meillä ei ainakaan öljylle lämpömittaria ollut, joten kokeilin sopivaa lämpötilaa tipauttamalla pienen palasen massaa öljyyn. Kun öljy alkaa kuplia, on se sopivan kuumaa.
- Anna palleroiden paistua, kunnes ovat kauniin kullanruskeita. Nosta paperille toiselle puolella pannua. Ripottele suolaa falafelien päälle heti, kun olet nostanut ne öljystä.
- Meidän keskikokoisella pannulla yksi pannullinen kesti vain vajaat pari minuutti. Älä laita liian montaa falafelia pannulle kerralla, ettei öljyn lämpotila laske. Liian kylmässä öljyssä tulee rasvaisia ja raskaita falafeleja.
Tämä on aika iso erä, ja meillä ainakin puolet meni pakkaseen. Odottavat siellä sulassa sovussa Ikean lihapullien kanssa vuoroaan päästä pöytään.
Vaikka yleensä fuusiokeittiö nostaa karvani pystyyn niin tällä kertaa espanjalaistyyppiset falafelit syötiin tortillan sisällä kasvisten ja Srirachan kanssa.