Salaatti pinaatista, linsseista ja sienistä – Joka lapsen herkkuruokaa
Tässä ruuassa on ainoastaan aineita, joista kaikki ovat epäilyttävän värisiä, kokoisia ja tuntuisia. Pienemmilläkin inhottavuus-spekseillä on ruuat jääneet syömättä. Lapset toki ovat yksilöitä ja aina löytyy niitäkin, jotka valittelevat miksi kotona ei saa koskaaaaaan sitä kunnon sinihomejuustoa (Gorgonzolaa) ja toisessa päässä ovat ne yksilöt, jotka onnistuvat poimimaan sauvasekottimella muussatut sipulit pois lihapullista.
Siihen väliin kuitenkin mahtuu miljoonia makumieltymyksiä niin lapsille kuin aikuisillekin.
Meillä tätä syötiin mm. lämpimänä tuoremakkaroiden lisukkeena ja seuraavana päivänä tacojen täytteenä Toimi molemmilla kerroilla.
Kylvövirvilää ja sinappikaalia pinaatin ja sienten kera
- 1 dl linssejä
- 2 dl vettä/kasvislientä
- 400g herkkusieniä
- 2 pientä valkosipulinkynttä
- 2 kourallista pinaattia
- 1 purjo tai reilusti kevätsipulinvarsia
- yhden limen mehu
- 2 rkl oliiviöljyä
- suolaa ja pippuria
- 1 kourallinen rucolaa
Huuhtele linssit ja keitä paketin ohjeen mukaan. Itse halusin linsseistä irtonaisia enkä lainkaan puuorisia, joten keitin ne runsaassa vedessä ja makustelin kypsyyden mukaan milloin kaataa liika vesi pois.
Leikkaa sienet siivuiksi ja paista oliiviöljyssä pari minuuttia. Anna pannun ja öljyn lämmetä rauhassa. Jos paiskaat sienet kylmään öljyyn kylmälle pannulle saat limaisia ja lötköjä sieniä joita ei syö Erkkikään.
Lisää pilkotut kevätsipulinvarret, jatka paistamista pari minuuttia ja lisää pinaatti. Paista kunnes pinaatti on rutistunut.
Lisää kypsät linssit pannulle, sekoittele hyvin ja siirrä koko komeus tarjoiluastiaan. Sekoita pienessä kipossa oliiviöljy, limen mehu, suola ja pippuri ja kaada salaatin päälle. Kastiketta ei kannata kaataa suoraan pannulle, koska kuuma pannu voi aiheuttaa sen, että kaikki ihanat limemehuaromit haihtuu savuna ilmaan.
Lisää päälle tuoretta rucolaa. Salaatti toimii hyvin sekä kylmänä, että kuumana lisukkeena.
