Pienen pieni veturi matkalla Euroopan halki

Olen aina taittanut matkaa mieluummin maata pitkin kuin lentäen, ja varsinaista perille pääsyä ihastuttavampaa on aina ollut matkan aikana eteen tulevat näyt, maut, hajut, äänet ja ihmiset. Niinpä lastenkin kanssa valitsemme yleensä mieluummin hitaan matkustustavan, ja vaikka useiden tuntien junassa tai bussissa istumisessa on lapsille omat haasteensa, he olisivat molemmat aina valmiina lähtemään seuraavalle matkalle vaikka tänään.

Paha vain, että junamatkailu on Saksassa järjettömän kallista. Vaikka lapset matkustavatkin tavallisesti vanhempien kanssa ilmaiseksi, tulee kahden aikuisen junalipun hinnaksi jo muutaman sadan kilometrin matkalla usein halpoihin lentoihin tottuneelle päätähuimaava summa. Onneksi pitkiä matkoja varten on olemassa Interrail Global Pass, jota Deutsche Bahn ja muut Euroopan junayhtiöt tarjoavat edelleen: nykyisten ehtojen mukaan esimerkiksi 264 euron hintaan voi ajaa 15 vuorokauden sisällä viiden päivän ajan rajoittamattoman määrän junamatkoja Euroopan sisällä, ja aikuisen lipun hintaan sisältyy kaksi lasta. Ainoa lisärajoitus on, että matkustajan pysyvän kotipaikan on sijaittava Euroopassa.

Kun Tuulitukka oli kahden ja Rumpukarhu neljän vanha, keksimme tehdä kevätreissun Berliinistä Kroatiaan Adrianmeren rannalle. Se matka oli ensimmäinen, jolla sohvasurffasimme yhdessä lasten kanssa, ja onnistuneempaa reissua voi tuskin kuvitella.

Prahassa meidät majoitti alle nelikymppinen hilpeä amerikkalaismies, joka oli asunut Tsekeissä jo useita vuosia ja toimi DJ:nä. Hän vei meidät tutustumaan omaan kaupunginosaansa ja lempiravintolaansa, ja erotessamme kutsuimme hänet vastavierailulle Berliiniin. Tsekeistä koukkasimme Itävaltaan suomalaista ystäväpariskuntaa tapaamaan, ja siitä jatkoimme Slovenian Ljubljanaan. Siellä meidät vastaanotti homopariskunta, jonka kaksio sijaitsi kolhossa ja korkeassa neuvostoaikaisessa kerrostalossa keskellä kymmeniä samanlaisia neuvostokerrostaloja. Pariskunta puhui oivallista englantia ja osoitti hellyttävää ihastusta lapsiimme, eikä heidän vieraanvaraisuudellaan ollut rajoja. Vaatimattoman keittiön jääkaappi ja pakastin pursuivat miesten omalla viljelypalstalla kasvattamiaan vihanneksia ja marjoja, ja niistä he tekivät meille aterian toisensa jälkeen antamatta meidän auttaa missään. Iltaisin lasten nukkuessa he tarjosivat meille paikallisia juomia ja kertoivat elämästään, slovenialaisesta yhteiskunnasta ja poliittisesta tilanteesta.

Kroatiassa jouduimme turvautumaan bussiin, sillä suoraa junayhteyttä Zadariin ei ole – sitä paitsi tahdoimme nähdä kaukana junareiteiltä sijaitsevat, lumisinakin vallan huikaisevat Plitvice-järvet.

Bussit olivat kohtalaisen uudenaikaisia mutta vessattomia, ja oli onni, että pakottavasta pissahädästä kärsi erään pitkän bussimatkan aikana juuri poikamme, jolloin tyhjästä vesipullosta oli apua… Paluumatkalla Zadarista poikkesimme vielä hetkeksi Zagrebiin, jossa meidät majoitti hieman Zagrebin ulkopuolella pikkukylässä asuva yksinhuoltajaäiti. Töissä hän oli zagrebilaisessa teatterissa ohjaajan assistenttina, mutta vapaa-ajallaan hän tanssi intohimoisesti lindy hoppia ja kertoi tekevänsä säännöllisesti tanssimatkoja Saksaankin. Olimme samalla aaltopituudella lähes saman tien ja puhuimme taukoamatta: miten samanlaisia ajatuksia voikaan olla kahdella täysin eri ympäristössä kasvaneella ihmisellä! Yhteisen sävelen löysivät myös hänen lapsensa ja Tuulitukka, vaikka yhteinen kieli puuttuikin.

Kokonaisuudessaan lomailimme rennosti; tutustuimme paikalliseen kulttuuriin kaikessa rauhassa, eikä juuri mihinkään ollut koskaan kiire. Kaupungeissa kiertelimme katuja, söimme hyvin, kävimme leikkipuistoissa, ajoimme raitiovaunuilla tai funikulaareilla ja nautimme puistopiknikeistä. Yhdeksi sadepäiväksi menimme kylpylään. Iltaisin teimme ruokaa majapaikoissamme, juttelimme uusien tuttavuuksiemme kanssa ja saimme myös rutkasti vinkkejä seuraavia päiviä varten. Junamatkoja varten teimme aina hyvät eväät, ja kun maisemien katselu alkoi kyllästyttää, kuuntelimme musiikkia ja luimme kirjoja. Itä-Euroopassa junat ovat tyypillisesti pienosastotyyppisiä, joissa kuusi ihmistä istuu aina yhdessä loosissa, mutta koska matkustimme sesongin ulkopuolella, saimme yleensä koko pienosaston käyttöömme. Monissa junissa istuimet sai liu’utettua vastakkain yhteen sängyksi, joilla lapset sitten nukkuivat päiväunet. Yöjunaan ostimme vain kaksi vuodepaikkaa ja varauduimme jakamaan vuoteet lasten kanssa, mutta saimmekin käyttöömme koko kuuden vuoteen hytin.

Euroopan sisäisessä junamatkailussa korvaamaton lähde on osoite www.db.de, jossa Saksan junayhtiö on koonnut yhteen kaikki Euroopan junareitit ja -aikataulut. Jos pitkillä euroopansisäisillä matkoilla mielii säästää rahaa, ei ole kuitenkaan lainkaan pahitteeksi koluta myös internetfoorumeja ja kysellä vinkkejä ihmisiltä. Kaikki tarjoukset eivät välttämättä ole aina selkeästi huomattavissa tai kielellä, jota muutkin kuin paikalliset ymmärtävät.

Paluumatkalla 15 päivän matkalippumme oli jo umpeutunut, joten meidän oli ostettava Bratislavasta Berliiniin kulkevaan yöjunaan liput makuuvaunuun. Tsekkiläinen ystäväni soitti Slovakian junayhtiön lipunmyyntiin ja tiedusteli eri hintavaihtoehdoista, ja kertoi meille sitten tietyn alennuslipun slovakiankielisen nimen. Kun sitten marssimme lippuluukulle ostamaan lippuja, matkan hinta putosi yli puolella, kun lausuimme parhaalla ääntämyksellämme tuon alennuslippua merkitsevän taikasanan.

Kun seuraavana aamuna heräsimme, olimme yhtäkkiä taas koto-Berliinissä, ja matka tuntui jo melkein pitkältä, kauniilta unelta.